Amerikkalaisen sarjakuvan myyntilukujen jatkuva hiipuminen ei ainakaan viime vuonna näkynyt pahemmin lehtien julkaisumäärissä. Vaikka monen kestohitin taso onkin ollut laskussa, voisi kärjistäen jopa väittää, että vuonna 1999 käynnistyi useampia mielenkiintoisia lehtiä kuin kertaakaan koko 90-luvun aikana. Ansio tästä kasaantuu pitkälti Vertigon minisarjoille sekä DC:n siipien alle asettuneen WildStorm-firman tuotoksille (joiden joukosta löytyy mm. kokonaista viisi Alan Moore -projektia!). Myös tekijäkaartista on noussut esiin monia uusia nimiä, ja varsinkin piirrospuolella jälki on muuttunut entistä huolitellummaksi sitä mukaa kun eurooppalaisen tyylin vaikutus on tunkenut yhä syvemmälle.
Samanaikaisesti lehtien saatavuus on ainakin näin Suomessa heikentynyt merkittävästi - mikäli ei tee ennakkotilausta tai satu kauppaan samalla viikolla kun uutuudet ilmestyvät hyllyyn, myydään kyselijälle pelkkää eioota. Niinpä monet ovatkin siirtyneet ostamaan kokoelma-albumeita, joita nykyisin toki ilmestyykin paremmin kuin aikaisemmin. Siitä huolimatta läheskään kaikkia tässäkään artikkelissa esiteltäviä sarjakuvia ei ole vielä - tai mahdollisesti koskaan - saatavissa albumimuodossa. Ja siinä vaiheessa kun kukaan ei enää hanki lehtiä, ei ole mitään, mistä noita alppareita oikein koottaisiin.
Uhkakuvien maalailu jääköön nyt kuitenkin sikseen, kun ainakin vielä voimme syöksyä näinkin antoisan sarjakuvavuoden syövereihin.

DC - Vertigo: jatkuvajuoniset lehdet

Kolmatta vuosikertaansa käyvä Transmetropolitan on raketin lailla noussut Vertigo-lehtien ehdottomaan kärkeen. Tämä Warren Ellisin käsikirjoittama ja Darick Robertsonin piirtämä sarja ei liippaa edes läheltä taiantäyteisiä fantasiasatuja, vaan on kovaksikeitettyä lähitulevaisuusscifiä päähenkilönään viinaa ja huumeita vetävä raivopäinen gonzo-journalisti. Spider Robinson on lehtimies, joka kolumneissaan ruotii kovalla kädellä poliiseja, valtaapitäviä ja ihmisten yleistä välinpitämättömyyttä. Keskisormella riittää käyttöä, eikä ketään kohdella silkkihansikkain - etiikka lentää romukoppaan kun totuus on kyseessä.
'Monstering is fine old journalistic art. Like kung fu. It is, ultimately, about giving a shit. ItÕs caring about the world you report on. Every law that curbs my human freedoms; every lie about the things I care for. ThatÕs what makes me get up and hound these fuckers until the day I die.'
Transmetropolitanin kaupunkimiljöö kuhisee mainoksia, viruksia, graffiteja, neuroverkkoja, katureporttereja, mellakkapoliiseja, kerjäläisiä, geenimuokkauksia, alakulttuureja ja autoja. Hallitus mieluummin tuhoaa kapitalismin oravanpyörästä pudonneet kuin panostaa sosiaalisiin turvaverkkoihin. Ihmiset äänestävät paskapään presidentiksi, kun muunlaisiakaan ehdokkaita ei ole tarjolla. Mutta aina väliin kaiken tämän saastan keskeltä pilkahtaa väläys kauneutta ja inhimillisyyttä.
Kansa rakastaa Spider Jerusalemia ja mainosmiehet markkoja, joten Spiderin kauhistukseksi hänen tekonsa kääntyvät median rahamyllyksi: animaatiosarjoja, tv-elokuvia, pornoversioita, mukeja, T-paitoja, lelu-ukkoja jne. Samaan aikaan hallinto ja poliisivoimat uhoavat hiljentävänsä Jerusalemin, vaatii se kuinka kovia otteita tahansa. Ja hurjaa vihaa riittää.
'I am the most beloved man in this city. I write a column entitled I Hate It Here. Because I do. And I hate you. And you love me for it. ThatÕs the way it works. And if you argue with that, IÕll kick off the top of your head and shit on your living brain.'
Lisää Ellisiä on ilmestynyt myös DC:n alaiseksi siirtyneen WildStormin listoilta.
Bryan Hitchin hyvännäköisesti piirtämä Authority on megalomaanista scifiä parhaimmillaan. Se kertoo sankariryhmästä, joka yksin suojelee Maapalloa mm. avaruudesta saapuvilta uhilta. Tukikohtanaan heillä on 50 mailia leveä ja 35 mailia korkea alus, joka on alkujaan matkannut eri ulottuvuuksien välillä. Mistään aivan tavanomaisesta porukasta ei ole kyse, sillä johtajana toimii vuosisadan ikäinen, äärimmäisen tiukka naishahmo ja uljaimman näköinen vaalea arjalaissankarikin on homoseksuaali.
Ellisin henkeäsalpaavat tarinat etenevät visuaalisen elokuvamaisesti, turboahdetuilla kierroksilla. Hän kerää joukkiomme eteen yhä suurenevia vastuksia, koskaan kuitenkaan unohtamatta pienieleistä mutta kivaa ihmiskuvaa. Se nyt ei vielä mitään, että rinnakkaisulottuvuudesta, jossa ihmiskunta tapasi kehittyneitä muukalaisrotuja jo 1500-luvulla, saapuu sota-alusten valloittaja-armada pilkkoen mm. Helsingin (!) palasiksi. Mutta kun Kuu herää eloon ja ryhtyy lähettämään tuhoisia lörtsyjä Maan päälle, on tosi kyseessä. Varsinkin kun samanaikaisesti avaruudesta lähestyy puolen planeetan kokoinen elävä jumalorganismi, jolle ihmiset ovat pelkkä häiritsevä muurahaisyhteisö...
Yes! Authority tulvii sense of wonderia ja sitä jotain, mistä Hollywoodin megaleffojen tekijät vain uneksivat.
John Cassadayn taiteileman Planetarynkin kohdalla on pakko vetää yhtäläisyysmerkkejä filmimaailmaan. Lehti koostuu suhteellisen erillisistä tarinoista, joita yhdistää erityiskykyjä omaava keskuskolmikko. Näinkin lyhyissä juonissa Ellis saa kuitenkin aikaan käsinkosketeltavan vahvaa tunnelmaa sekä terävää yhteiskuntapoliittista kritiikkiä.
Esimerkkinä käyköön vaikkapa numero 8:n kertomus The Day the Earth Turned Slower. Siinä sankarimme tapaavat aavikon keskellä sijaitsevassa vanhassa armeijan tiedetukikohdassa naisen, joka oli yksi paikan uhreista. Betonibunkkereihin koottiin 40-luvun lopulta lähtien toisinajattelijoita, juoppoja ja muuten vain epäilyttäviä kansalaisia salaisten ihmiskokeiden käyttömateriaaliksi. Kommunisminpelko riehui hysteerisenä, joten kaikki keinot uudenlaisten aseiden kehittelyyn olivat sallittuja. 50-lukulaisten leffojen tapaan atomivoimalla ja radioaktiivisilla aineilla luotiin jätti-ihmisiä, puoliksi näkymättömiä miehiä, mutanttimuurahaisia jne. Menestys ei pahemmin suosinut tutkijoita, mutta uhrien tuska oli sitäkin sanoinkuvaamattomampi.
Planetaryn jokainen numero on omansalainen helmi, joka tyrmää lukijansa ideoilla, joita aivan sellaisenaan ei ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi. Vai miltä kuulostaa projekti, jossa luodaan fiktiiviinen maailma ja sitten lähetetään sinne tutkimusretkikunta - joka palaa takaisin silvottuina ruumiina, yhden ylimääräisen matkustajan kera? 'Why did you invent me?'

Toni Jerrmanin laaja Sarjakuvavuosi-artikkeli jatkuu Tähtivaeltaja 1/2000:ssa.