SARJAKUVA & ANIME 1/01

  • Alkukuvat
  • Uutiskuvat
  • Ari-Matti Sarén: Virtuaalienkelit ja uusiotulevaisuus - Scifi-animen uudet kasvot
  • Petri Hiltunen: Praedor-spesiaali. Kolmen kuninkaan tarina, osa 3/3 Valta ja mieli
  • Antikuvat
  • Sarjakuvat
  • Kutzpah
  • DVD-kuvat
  • Pekka Manninen: Kalkkunalla on asiaa
  • Pekka Manninen: Kun sankarit laulavat - koko maailma kauhistuu Osa 2: Jayne Mansfieldistä John Zacherleyhin
  • Toni Jerrman: Sarjakuvavuosi 2000 Amerikassa
  • Elokuvat
  • Kansi: Eliza Maria Sandell
  •  

     
    Virtuaalienkelit ja uusiotulevaisuus
    - scifi-animen uudet kasvot

    Perinteisesti japanilainen scifi-anime on mielletty lähinnä teinityttöjen ohjaamien jättirobottien eli mechojen mellastukseksi tai vaihtoehtoisesti vähäpukeisten sinkopimujen räjähtävien edesottamusten kuvauksiksi. Viime vuosina Japanissa on kuitenkin julkaistu runsaasti aikuiseenkin makuun soveltuvaa animea, joka on sekä hyvää viihdettä että hyvää scifiä.

    Hyvää scifi-animea on toki tehty kaiken aikaa, mutta usein se on hukkunut muun tarjonnan joukkoon. Lisäksi varsinkin televisio-anime on suunnattu nuorelle kohdeyleisölle, joten kunnianhimoisimmat työt ovat yleensä jääneet idea-asteelle tai ne on "kevennetty" kouluikäisille sopivammiksi. Teatterielokuvien ja videolevitykseen tehtyjen ns. OAV:eiden kohdalla tilanne on aina ollut hieman parempi ja aikuisempaakin materiaalia on ollut tarjolla jonkin verran.

    Jazzia ja palkkionmetsästäjiä

    Vuoden 1998 - ja samalla koko vuosikymmenen - kohokohta oli Shinichiro Watanaben ohjaama Cowboy Bebop. Sen tarina käynnistyy 2070-luvulta. Joitakin kymmeniä vuosia aikaisemmin epäonnistunut hyppyporttikokeilu on tuhonnut puolet Kuusta, minkä seurauksena Maa on muuttunut lähes asumiskelvottomaksi. Säätiedotuksetkin käsittelevät lähinnä kivisateiden todennäköisyyttä. Kaikki kynnelle kykenevät (siis maksukykyiset) ovatkin hylänneet Maan ja ihmiskunta on levittäytynyt pitkin aurinkokuntaa.

    Spike Spiegel on entinen kiinalaisen triadin jäsen, Jet Black entinen poliisi. Nyt he kiertävät aurinkokuntaa Jetin Bebop-aluksella yrittäen elättää itsensä palkkionmetsästäjinä. Matkakumppaneinaan heillä on älykoira Ein, osa-aikainen korttihuijari ja pikkuroisto Faye Valentine sekä hakkerityttö Ed. Siis Ed on todennäköisesti tyttö. Ainakin oman ilmoituksensa mukaan. Hänestä kun on hiukan vaikea sanoa...

    Fayen ääninäyttelijänä on muuten supertähti Megumi Hayashibara. Yleensä häntä on totuttu kuulemaan hyperaktiivisten tyttöjen ja nuorten naisten rooleissa kevyissä komedioissa, mutta Bebopissa hänen äänensä tihkuu hunajaa kuin parhailla film noirin femme fataleilla. Muutkin näyttelijät tekevät toki erinomaista työtä.

    Bebopin episodit ovat näennäisen itsenäisiä tarinoita, jotka pyörivät Spiken ja hänen menneisyytensä ympärillä. Jaksot toimivat kyllä hyvin erillisinäkin, mutta vain harvoin olen nähnyt tv-sarjaa, jossa kokonaisuus olisi niin harkittu ja hallittu kuin Bebopissa. Koko sarjan voi nähdä eräänlaisena kuvallisena jazz-sävellyksenä, jossa pääteemaa kannattavat populaarikulttuurista lainatut melodiat. Hahmot voidaan mieltää instrumenteiksi, jotka välillä soittavat yhteen, välillä omia soolojaan. Sarjan kuluessa "sävellys" kasvaa ensin reheväksi kudelmaksi ja sitten vähitellen pelkistyy, kunnes jäljellä on vain kantava perusteema.

    Ensimmäisiä asioita, joihin Bebopissa kiinnittää huomiota, on maailman tuttuus. Vaikka tapahtumat sijoittuvat ympäri aurinkokuntaa, suurin osa maailmasta voisi olla olemassa tänään. Ihmiset, jotka ovat joutuneet hylkäämään kotinsa, haluavat ympäröidä itsensä tutuilla ja turvallisilla asioilla. Aivan kuin kiinalaissiirtolaiset perustivat aikanaan omia kaupunginosia maailman metropoleihin ovat Bebopin kiinalaiset perustaneet osittain maanmukaistettuun Marsiin kokonaisen kaupungin. Samalla lailla muutkin ovat luoneet itselleen toisinnon menetetystä. Tämä vanhaan tarraaminen onkin pitkälti koko sarjan keskeinen teema.

    LISÄÄ COWBOY BEBOPISTA JA SELLAISISTA ANIMEISTA KUIN SERIAL EXPERIMENTS LAIN, GASARAKI, JIH-ROH, LEGEND OF BLACK HEAVEN etc etc ARI-MATTI SARÉNIN TÄHTIVAELTAJA 1/01 -ARTIKKELISSA.

    Grafiikka: Sami Saramäki WWW-toteutus: Kimmo Lehtonen 1999

     

    vanhat numerot palaute tilaus in english FINNCON Scifi-seura yleistä