SARJAKUVA & ANIME 1/01

Tähtivaeltajan sivuilla on esitelty yli vuosikymmenen ajan Amerikassa julkaistavien sarjakuvien parhaimmistoa. Vielä vuosi sitten usko tarjonnan laatuun ja laaja-alaisuuteen eli vahvana myyntilukujen laskusta huolimatta. Talouden realiteetit ja sarjakuva-alan yhä pahempana jauhava lama ovat nyt kuitenkin alkaneet karsia uutuuksia ankaralla kädellä. Tämän ohessa vuonna 2000 sai päätöksensä moni kestosuosikeista, joten tuhatluvun vaihtuminen on johtanut suhteelliseen synkkiin näkymiin.

Tilannetta kuvaa hyvin oheinen Top 10 -lista, jota hallitsevat suvereenisti kaksi englantilaista käsikirjoittajaa, Warren Ellis ja Alan Moore. Kun Amerikan kokoisessa maassa huippu on näin kapea, ei touhu ole kovinkaan terveellä pohjalla. Lisää huolta aiheuttaa se, että kolme mukaan päässeistä lehdistä on pelkkiä minisarjoja ja yksi vanhoista tuttavuuksista juuri loppumaisillaan. Onneksi viime vuoteen mahtui yhden artikkelin edestä myös ilouutisia.

DC - Vertigo: Tuoreemmat tuttavuudet

Vuosi sitten epäilin, että Brian Azzarellon kirjoittama ja Eduardo Risson herkullisesti piirtämä 100 Bullets saattaisi olla liikkumassa kiehtovasta ja elämänmakuisesta New Yorkin laitapuolen kuvauksesta kohti tavanomaisempaa visiota salaisen järjestön edesottamuksista. Toki kuvioihin onkin nyt tullut mukaan suurempi tarinarakenne agenttiryhmineen ja pimennossa tapahtuvine juonitteluineen, mutta lehden keskipiste on silti kiitettävästi pysynyt yksittäisten henkilöiden kohtaloissa.

On vanhoja Mafia-nyrkkejä, jenginuorukaisia, huumevälittäjiä, tarjoilijoita, kuumia kimmoja ja nuhjuisten baarien kanta-asiakkaita. Ihailtavan luontevasti kulkevissa tarinoissa tapahtumat ja ihmiset risteilevät aidonoloisesti ja ympäröivän arjen voi melkein haistaa. Reaalimaailmasta tämä kaupunkivisio on varmasti kaukana, mutta vahvasti luotu tyyli ja tunnelma saavat sen tuntumaan uskottavalta. 100 Bullets tuo lukijan eteen sen myyttisen sivukatujen New Yorkin, jota moni amerikkalainen elokuvantekijä on avoitellut, mutta onnistunut huomattavasti heikommin kuin Azzarello & Risso.

Uudemmista Vertigon jatkuvajuonisista lehdistä vuoden ikään on ehtinyt Ed Brubakerin & Warren Pleecen mukava scifi-opus Deadenders. Sarjaa mainostettiin aikoinaan iskulauseella "Blade Runner kohtaa Quadrophenian", ja ainakin tuo jälkimmäinen leffa tästä tulee mieleen, vaikka massiivisen mullistuksen jälkeisessä lähitulevaisuudessa ollaankin.

Deadenders sijoittuu maailmaan, jossa outo katalyysi on peittänyt planeetan ikuiseen pilviverhoon ja tehnyt meristä myrkyllisiä. Rikkaan kansanosan suljetuissa pilvenpiirtäjäkaupungeissa asia on kompensoitu keinotekoisella auringonvalolla ja sääohjauksella. Ulommilla vyöhykkeillä eletään puolestaan ainaisessa hämärässä, eivätkä teknologian uusimmat tuuletkaan pahemmin puhaltele näille alueille.

Se ei kuitenkaan estä elämän jatkumista lähes entiseen malliin: skoottereilla ajelevat teinit hengailevat paikallisten kahviloiden ulkopuolella, käyvät ehkä pientä huumekauppaa, rakastuvat ja sotkevat ihmissuhteitaan. Päähenkilömme erottuu kuitenkin joukosta, sillä hän kärsii aina väliin kohtauksista, joissa hän näkee millainen ympäröivä maailma olisi ilman tai oli ennen selittämätöntä muutosilmiötä. Ja juuri tällaiset poikkeusyksilöt vallan huipulla olevat tahot pyrkivät epätoivoisesti kaivamaan esiin ojia salattuja tarkoituksiaan varten...

Deadendersin tulevaisuuskuva on hienovaraisen realistisenoloinen eikä sisällä turhaa teknologista paukutusta. Sarjan ytimessä ovatkin henkilöhahmot, heidän luonteensa ja arkensa eri osaset - unohtamatta teinien seksuaalisuuttakaan. Tätä lehdessä on kuvattu yllättävänkin luonnollisesti ja peittelemättömästi, kun ottaa huomioon, että kyseessä on suuren jenkkikustantamon sarjakuva. Hyvien hahmojen lisäksi mielenkiintoa pitävät yllä taustalla väijyvät kysymykset katalyysin luonteesta, keskushenkilön näyistä sekä häntä etsivien viranomaisten motiiveista. Symppis sarjis, jolle voi vilpittömästi toivoa pitkää ikää - valitettavasti lehden kuitenkin juuri ilmoitettiin päättyvän numeroon 16, törkeä tempaus.

Sandman Presents -sarjassa ilmestynyt neliosainen Petrefax on Mike Careyn & Steve Leialohan luoma satumaisen kaunis fantasiateos, jota kelpaa ihailla niin tarinansa kuin taiteensakin puolesta.

Malegrise on maa, jossa kaikki ihmiset syntyvät taikavoimia halliten, eivätkä haltiat, demonit ja muut oudot oliot herätä kummastusta. Seudulle saapuu nuori ja vähän naivikin hautausurakoitsija ensimmäistä työpaikkaansa etsimään. Tahtomattaan hän joutuu sekoitetuksi keskelle vyyhteä, joka juontaa juurensa valtapeleistä ja naimakaupoista: vastentahtoinen morsian epäilee murhamieheksi linnanherraa, jolle hänet ollaan naittamassa, ja päättää ottaa asiasta selvää magian avulla. Siitä ei hyvä seuraa, joten pian nainen päätyy hautausurakoitsijamme käsiin. Kuolleenoloisena, muttei sittenkään täysin kuolleena - ja kukapa nuori herrasmies voisi jättää pulaan joutuneen neitosen oman onnensa nojaan, johti asioihin puuttuminen hänet sitten millaiseen hengenvaaraan tahansa...

Petrefax tarjoilee lukijalleen rikkaan fantasiamaailman, joka on kuin 1800-luvun kirjallisuudesta kotoisin. Vanhakantaisuus ei ole kuitenkaan sama kuin vanhanaikaisuus, sillä tarinan asetelmista, yksityiskohdista ja käänteistä on aistittavissa nykyaikaisen kirjailijan tietämystä ja kykyä käyttää tuttuja aineksia tuoreella tavalla. He, jotka pitävät Neil Gaimanin Tähtisumua-romaanista, ihastuvat varmasti tähän sarjakuvaankin.

TONI JERRMANIN HULPPEAN LAAJA JA HIENOSTI KUVITETTU SARJAKUVA-ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA 1/01:ssa. TÄSSÄ RAAPAISTIIN VASTA PINTAA...