Viime vuonna tuli kuluneeksi pyöreät 40 vuotta siitä, kun ensimmäiset varsinaiset animesarjat tunkivat television katodisädeputkilta ihmisten koteihin. Animaatioita oli tuolloin toki tehty Japanissa jo lähes puoli vuosisataa, mutta vasta television tuoman volyymin myötä piirretyt lakkasivat olemasta kuriositeetteja ja niistä tuli ilmiö.

Vuonna 2003 juhlittiin myös toista merkkipäivää. Ensimmäiset suoraan videolle julkaistut animet, niin kutsutut OAV:t, kun saapuivat kauppoihin tasan 20 vuotta aiemmin. Mutta missä mennään nyt?

Anime on populaarikulttuuria ja siis luonteeltaan kaupallista. Kaupallisuuteen puolestaan liittyy tarve seurata trendejä ja muuttua niiden mukaan. Niinpä animekin hakee jatkuvasti uusia muotoja ja levityskanavia. "Perinteinen" kolmijako tv-sarjoihin, video- ja dvd-julkaisuihin sekä teatterielokuviin on mennyt viimeisen kymmenen vuoden aikana jossain määrin sekaisin.

Alkujaan kunkin julkaisukanavan formaatit, budjetit ja kohdeyleisöt olivat melko vakiintuneita. Televisiosarjat tehtiin lapsille, joiden taskurahat eivät kovin moneen elokuvalippuun saatikka videoon olisikaan riittäneet. Myyntivideot taas suunnattiin nuorille aikuisille, joilla oli ja on ostovoimaa. Osittain jakoon vaikutti myös se, mitä pidettiin televisioon soveltuvana materiaalina. Monet aikuisempaan makuun tehdyt sarjat oli pakkokin julkaista videoina.

Aivan ensimmäinen OAV oli Mamoru Oshiin ohjaama 4-osainen scifi-sarja Dallos (1983). Siinä ei sinällään ole mitään televisioon sopimatonta, mutta perusasetelma Kuun itsenäisyystaisteluista on sen verran poliittinen, ettei se olisi kiinnostanut nuorimpia katsojia.

1990-luvun puolivälistä lähtien levityskanavien kolmijako on kuitenkin saanut vähitellen väistyä. Kehityksen keskeinen etappi ovat olleet television myöhäisiltoihin - erityisesti kaapeli- ja sateliittikanaville - ilmestyneet nuorille aikuisille tarkoitetut animet.

Eräänlaisena käännekohtana pidetään Neon Genesis Evangelion -tv-sarjaa (1995). Se käynnistyy melko tyypillisenä tarinana nuorista, jotka ohjaavat jättirobotteja, mutta muuttuu pian vaativaksi psykologiseksi draamaksi. Varsinkin loppupuolellaan sarja hylkää kaikki perinteiset tarinankerronnan konventiot ja keskittyy nimenomaan hahmojen sisäiseen kokemusmaailmaan.

Evangelion oli kaupallinen menestys ja keräsi suitsutusta myös kriitikoilta. Sen kannoilla televisioon rynnisti runsaasti entiselle OAV-ostajakunnalle suunnattuja sarjoja. Seikka, joka on tietysti syönyt suoraan videolle tehtyjen tuotantojen määriä.

Esimerkiksi vuonna 2003 ilmestyi enää kymmenkunta OAV-julkaisua - osa niistä oli tosin useampiosaisia sarjoja. Ero vaikkapa 1980-luvun lopun huippuvuosiin on melkoinen. Toisaalta raja televisio- ja videojulkaisujen välillä on hämärtynyt. Yhä useammin televisiossa esitetään vain osa jaksoista ja loput nähdäkseen täytyy ostaa dvd.

Vaikka maksukanavat ja myöhäinen lähetysajankohta antavatkin tekijöille entistä vapaammat kädet, niin joitakin rajoituksia on edelleen olemassa. Viime vuosina japanilaisessa televisiossa on nähty melko paljon pikkutuhmaa eroottissävytteistä komediaa, mutta varsinainen seksi on edelleen tabu. Pornoanime onkin jotakuinkin ainoa lajityyppi, jossa videoiden julkaisumäärät eivät ole pudonneet pohjamutiin.

ARI-MATTI SARENIN LAAJA ANIME-ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA 1/04:ssä. ESITTELYSSÄ MERKITTÄVIMMÄT UUDET ANIME-TUOTOKSET JA -TRENDIT!