| Nyt annetaan
päätoimittajalle satikutia, sillä jo toista
kertaa peräkkäin lehti on hieman aikataulusta
myöhässä. Pläts! Pläts! Pläts!
Pitänee vihdoin uskoa, että selvästi
normaalia paksumpien numeroiden (nyt 100-sivuisen!) tekemiseen
kuluu myös enemmän aikaa... Seuraava lehti
pyritään kuitenkin saamaan ajoissa valmiiksi.
Laadusta tinkimättä ja lihaa säästämättä!
Tämänkertaisen herkkupaketin käynnistää Sandman-sarjakuvalla
maailmanmaineeseen nousseen Neil Gaimanin laaja haastattelu.
Puheenaiheina ovat hänen tuoreet sekä tulevat
projektinsa sarjakuvista romaaneihin ja elokuvista lastenkirjoihin.
Kokonaisuutta täydentää vielä miehen
Locus-palkittu novelli Lokakuu tuolissa. Jonka eräänlainen
sisartarina nähdään Tähtivaeltajassa
myöhemmin tänä vuonna. Jess!
Numeron toinen suursatsaus on artikkeli animen uusimmista
tuulista. Sen kautta niin ummikko kuin fanikin pääsee
hyvin kärryille siitä, missä japanilainen
animaatio tällä hetkellä kulkee ja mitkä ovat
ne tarjonnan mielenkiintoisimmat vetonaulat. Omana kainalonaan
Finncon-vieraaksi saapuvan Yoshitoshi Aben esittely.
Eikä pidä unohtaa jo neljättätoista
kertaa lehden sivuille vyöryvää sarjakuvavuosikatsausta,
Charles Strossin vinkeää käännös-novellia,
vaihtoehtohistorioihin keskittyvää Kutzpahia,
Aasia-painotteista dvd-kattausta tai tavallisuudesta
poikkeavaa kalkkunapalstaakaan. Lukijoiden pyynnöstä Tähtivaeltajassa
julkaistut dvd-arvostelut on nyt myös luetteloitu
kätsyksi muistilistaksi. Helsingin SF Seuran jäsenedut
löytyvät puolestaan sivulta 27.
Haukansilmät kannattaa tarkentaa sivujen 95 ja
99 tarjouksiin. Kesällä koittavan remonttimuuton
takia vanhoja Tähtivaeltajia myydään toukokuun
ajan selkeästi alennetuin hinnoin. Toimi pian, sillä tämä tarjous
ei ihan heti toistukaan!
Muistathan toimittaa meille välittömästi
uuden osoitteesi, kun itse muutat. Liian moni jäsenmaksunsa
suorittanut ihminen katoaa vuosittain kuin tuhka tuuleen
vanhentuneiden osoitetietojen takia. Postin edelleenlähettämispalvelu
kun ei ole aukottomuutta nähnytkään -
ja on ilmaiseksi voimassa vain yhden kuukauden ajan.
|