01/05: Manga, John Clute, Stepan Chapman

  • Alkukuvat
  • Uutiskuvat
  • Jukka Halme: Lukemattomia kirjoja
  • Ari-Matti Sarén: Mangaa, mangaa, mangaa
  • Antikuvat
  • Sarjakuvat
  • Jukka Halme: John Clute - Mies joka tietää
  • John Clute: Science Fiction II
  • Toni Jerrman: Sarjakuvavuosi 2004 Amerikassa
  • Kutzpah
  • Juha-Pekka Koskinen: Ääriviivaton
  • Dvd-kuvat
  • Stepan Chapman: Kun yöperhoset saapuivat
  • Haudan partaalta
  • Stepan Chapman: Savivankila
  • Vesa Vitikainen: Kersantti Napalmin vaiheita
  • Anssi Rauhala & Vesa Vitikainen: Kersantti Napalm - Pellen katse
  • Elokuvat
  • Kansi: Eliza Maria Sandell

     

     
    Maarit Verronen
    Keihäslintu
    (Tammi)

    Röyhkimyksiä ja raakalaisia. Heitä ei ole ilo tuntea, mutta heistä saa hyviä tarinoita. Tähän on päätynyt Maarit Verronen uusimmassa novellikokoelmassaan, jota ei voi missään nimessä kutsua mukavaksi. Verrosen tuotannossa se on silti looginen osa jatkumoa, ihmisenä olemisen ihmettelyä.

    Keihäslinnun novellit käsittelevät yhteistä teemaa: sukupuuttoa. Jo iäksi hävinneitä eläinlajeja ja ihmisheimoja, kuoleman partaalla sinnitteleviä ja niitä, jotka eivät koskaan häviä maankamaralta oman häikäilemättömyytensä ansiosta. Tämä verenpunainen lanka polveilee kirjan kaikissa kolmessa kokonaisuudessa.

    Niistä ensimmäinen kuvailee yksilöiden selviytymistaistelua. Niin lasten kamppailua huomion saamiseksi kuin aikuisten rajumpiakin kahinoita vaikkapa työpaikoilla. Ehdoton helmi on kertomus kesäisestä piknikistä Taneli-pojan silmin. Retki saa hetkessä uuden suunnan, kun mustasukkainen tenava tuuppaa pikkusiskonsa laiturilta mereen. Verronen on tavoittanut loistavasti lapsekkaan itsekeskeisen ajatusjuoksun, ja tuhma-Taneli jääkin painamaan mieltä pitkäksi aikaa.

    Kirjan toisen kokonaisuuden aiheena ovat kummalliset yhteisöt. Päähenkilöinä kukkoilevat mm. diktaattorit, munkit ja poliitikot, jotka uskovat tietävänsä kaiken paremmin kuin muut. Hehän ovat viisaita johtajia ja nuo muut vain moukkia. Tyhmä kansakin voi kuitenkin lopulta periä voiton.

    Tämän sarjan mieleenpainuvimman kertomuksen keskushenkilönä on tavallinen kaduntallaaja, joka havahtuu eräänä päivänä yllättävään havaintoon. Lapset ovat nimittäin ruvenneet muistuttamaan toisiaan, joten heitä on lähes mahdoton tunnistaa. Mutta kaikkeen tottuu aikanaan, toteaa päähenkilö lopulta verrosmaisen tyyneen tyyliin.

    Viimeinen jakso paneutuu sitten kirjan nimikkoeläimen, keihäslinnun, tapaukseen. Toisiinsa liittyvissä katkelmissa seurataan naisen kasvavaa pakkomiellettä. Hän haluaa tietää kaiken sukupuuttoon kuolleesta lintulajista ja kiertää ympäri maailmaa nähdäkseen rippeitä sen jäänteistä. Mutta tekeekö tieto naisen yhtään onnellisemmaksi?

    Kokoelman rivien välistä voi aistia Verrosen yleisen kyllästymisen ihmisten ääliömäisyyteen. Tämä ei sinällään ole tuomittavaa, mutta lukukokemuksena pidemmän päälle aika raskasta. Onneksi teoksen kolmas osio kiskoo lukijan ylös masennuksen silmästä - harkittu loppukevennys onkin rakenteellisesti toimiva ratkaisu.

    Maarit Verrosen taito tarkastella maailmaa ja kuvailla nasevasti näkemäänsä, ei petä taaskaan. Hetkittäin tarinoissa pilkahtaa myös hänelle niin tyypillinen hötkyilemättömyys sekä outojen asioiden kauhistelematon lähestymistapa. Koska yleisvaikutelma luisuu kuitenkin kyynisyyden puolelle, en laskisi Keihäslintua kirjailijan parhaimmistoon. Kumiankoista huolimatta.

    Minna Kumpulainen

    KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 1/05:ssä. Mukana mm. Vanha Koira, Ristin ja raudan tie, Valo, Yksinäisyyden linnake, Clara ja varjot, Kuninkaiden koitos, Varjojen prinssi, Demoninoita, Fantasian monet maailmat jne jne.

    Grafiikka: Sami Saramäki WWW-toteutus: Kimmo Lehtonen 1999

     

    vanhat numerot palaute tilaus in english FINNCON Scifi-seura yleistä