SARJAKUVAVUOSI 1998 AMERIKASSA

Jälleen on koittanut se aika vuodesta, kun on syytä tehdä katsaus uusimpaan amerikkalaiseen sarjakuvatarjontaan. Paljon on ehtinyt tapahtua, vaikka pitkään jatkunut sarjakuvamarkkinoiden lama alkoikin 1998 näkyä yhä selvemmin mm. uusien sarjojen entistä pienemmässä määrässä sekä kustantajien hanakammassa asenteessa vetää myynnistä huonommin menestyviä lehtiä. Positiivisiksi seikoiksi on laskettava Vertigon käsikirjoittajavetoisen laatulinjan pitäminen sekä piirtäjäpuolella jopa paraneminen. Japani-sarjakuvan asemakin on vain vahvistunut, mikä ei ehkä ole pelkästään hyvästä - käännettäväksi otetaan jo kaikenlaista könttää ja älykkyys loistaa usein parhaissakin mangoissa poissaolollaan.

DC - Vertigo: Jatkuvat lehdet etc.

Sandmanin päättymisestä vihdoin toipunut DC-yhtiö on yhä selkeämmin varmistanut asemaansa laatusarjakuvarintamalla. Vallitsevassa taloudellisessa alamäessä hekään eivät kuitenkaan ole välttyneet vaikeuksilta. Lopetettujen lehtien listalle on jouduttu lisäämään nostalginen ihmissuhdedekkari Sandman Mystery Theatre sekä Alan Mooren aikuiskauhuklassikko Swamp Thingin uusintapainokset. Lisäksi scifiin erikoistunut Helix-linja on päätetty haudata kokonaan, eräät lupaavat minisarjat eivät olekaan saaneet luvattua jatkoa, uusia kuukausittaisia lehtiä ei ole pahemmin edes aloiteltu ja aivan loppuvuodesta kaikista Vertigo-julkaisuista poistettiin kirjepalstat, jotta sekin tila voitiin myydä mainoksille.
Keskeiset Vertigo-sarjat ovat silti pitäneet kiitettävästi pintansa, ja monia kiintoisia albumeja sekä vastaavia on vuoden 1998 mittaan saatu kaikkien kypsien lukijoiden iloksi ja riemuksi.
Dreamingin muuttaminen pääasiassa yhden käsikirjoittajan temmellyskentäksi on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi. Tällä tavoin lehteen on saatu luotua kestävää mielenkiintoa, henkilöhahmoja syventävää visiointia sekä koherentin fantasiamaailman tuntua. Varsinkin koska tarinointi keskittyy nyt pitkälti muutamaan hahmoon (Cain, Abel, Matthew, Eve, Lucien...), eikä huitele miten sattuu ympäri Uneksuntaa - ja taiteesta vastaavat sellaiset mestarismiehet kuin Peter Snejbjerg, Marc Hempel, Duncan Fegredo, John Totleben jne.
Kauhukirjailijanakin tunnettu Caitlin R. Kiernan levittää Dreamingissä vahvaa tunnelmaa kutovan proosaverkkonsa laajalle skaalalle, pyydystäen siihen kaikkea psykologisen ahdistuksen ja vapauttavan huumorin väliltä. Pohjaa tarinoille haetaan Neil Gaimanin luoman Sandman-kuvaston ohessa niin raamatullisista teksteistä, 1800-luvun lovecraftilaisesta yliluonnollisuudesta kuin pulp-kauhustakin. Ja kokonaisuus tenhoaa kybällä.
Valitettavasti sitten Len Weinin & Brian Apthorpin samoja keskushenkilöitä hyödyntävä Dreaming-spesiaali Trial and Error oli tyhjänpäiväinen harjoitelma, joka osoitti, että kaikki kirjoittajat eivät kykene saamaan kummoista irti edes potentiaaliltaan rikkaista hahmoista.
1970-luvun alussa sen sijaan kauhuvisiointi hallittiin puolella jos toisellakin. Sen todistaa mm. Marabou-mainoksesta tuttu albumi Welcome Back to the House of Mystery, johon on koottu Cainin ja Abelin juontamia jännityskertomuksia arvoitusten talon omasta lehdestä. Monipuoliset terror-katkelmat kruunaa Neil Gaimanin & Sergio Aragonesin hervoton kehyskertomus.
Dreamingin ohessa Caitlin R. Kiernan ehti viime vuonna tuottaa myös neliosaisen minisarjan The Girl Who Would Be Death. Tällä kertaa tyylilajiksi on valittu New Orleansiin sijoittuva 90-lukulainen lesbogoottikauhuilu, joka tuntuu olevan nuorten naishorror-kirjailijoiden suosiossa. €ärimmäisiä kokemuksia haeskellaan, kuolema kiehtoo yli kaiken, eikä rakkauskaan lopulta pelasta kylmältä kohtalolta. Kelpo tavaraa, vaikka ei minua aivan yhtä paljon miellyttänyt kuin Kiernanin unimaailma.
Suhteellisen radikaali uudistus on tapahtunut myös Books of Magic -lehdessä. Sarjaa alusta lähtien käsikirjoittanut John Ney Rieber luopui asemastaan 50. numeron myötä, ja ohjakset otti haltuunsa aiemmin lähinnä samaisen julkaisun piirtäjänä tunnettu Peter Gross. Vaihdos on tehnyt lehdelle pelkkää hyvää, sillä viimeisten vuosiensa aikana Rieber ei selvästikään enää tiennyt, mihin oli tekstillään pyrkimässä. Gross on sen sijaan ottanut nuoren Timothy Hunterin elämästä niskalenkin vääntäen esiin tarinan, jolla tuntuu olevan selkeä tarkoitus ja päämäärä.
Aineksina ovat mm. Timothyn sopeutuminen uuteen kouluun ja velipuoleen sekä se, kuinka hän kykenee asettumaan keskelle maailmanmenoa luovuttuaan kaikista taikavoimistaan. Emme kuitenkaan olisi Books of Magicin sivuilla, jos tässä olisi kertomuksen koko ydin, sillä parhaimmillaan sarjassa on aina luovittu lähes satumaisesti arkisen ja maagisen kohtauspisteissä. Niinpä Timothyllä on edessään uusia ongelmia: joku kulkee hänen luomissaan rinnakkaismaailmoissa ja murhaa niiden Timothy-hahmot keräten näin palasia heihin jääneistä voimanrippeistä. Nyt tuo Toinen on saapunut todellisuuteemme ja aikoo ottaa aidon Timothyn elämän omakseen...

Julmetun laaja USA-sarjakuvakatsaus jatkuu Tähtivaeltaja 1/99:ssä.