|
"On toki yhä mahdollista, että ihmiskunnalla
on edessään siedettävä tulevaisuus -
mutta vakavalla spekulatiivisella fiktiolla ei ole tulevaisuutta,
vaikka sitä ei oikein kukaan haluakaan uskoa."
Brian Stableford: Traces of a Lost Genre, Interzone, heinäkuu
1998
Science fictionin, kuten koko yhteiskunnankin, tulevaisuus
näyttää synkältä: epävarmalta
ja hyvin todennäköisesti epämiellyttävältä.
Tähän sf-kirjailijat ovat reagoineet keskittämällä
huomionsa kaikkeen muuhun kuin tuhon ja alakulon hallitsemaan
lähitulevaisuuteen. Suuntauksen silmiinpistävin
ilmenemismuoto löytyy kuitenkin science fictionin ulkopuolelta,
fantasiakirjallisuuden suosion jatkuvasta kasvusta. Fantasialla
on toki oma arvonsa ja oikeutuksensa, mutta periaatteessa
se reagoi muutokseen kääntämällä
katseensa kuviteltuun menneisyyteen.
Jotkut sf-kirjailijat, kuten Peter F. Hamilton, haluavat
uskoa kapitalismin elpymiseen nykyisen kriisin päätyttyä.
Toiset, kuten australialainen kirjailija Greg Egan, keskittyvät
tiiviisti nykytieteen terävimpään kärkeen
ja kuljettavat sen kevyesti luonnostellun - tuhoisan - 21.
vuosisadan tuolle puolen, ihmiskunnan tekoälyperillisten
valoisampaan tulevaisuuteen. Paul J. McCauleyn Fairyland-romaani
(1995) syöksyi armotta lähitulevaisuuden kimppuun,
mutta viimeisimmissä teoksissaan hänkin on siirtynyt
miljoonien vuosien päähän tulevaisuuteen,
tiedostavien koneiden ja ihmisrodun jälkeläisten
kansoittamiin maailmoihin. Jack Womackin Neuvostoliiton
romahdusta seuranneeseen aikaan sijoittuva Let's Put the
Future Behind Us (1996) valaisee hyvin toisenlaista reaktiota
- sitä, että keskitytään tutkailemaan
paikoiltaan nyrjähtänyttä nykyisyyttä
lähi- tai kaukotulevaisuuden sijasta.
Vaihtoehtohistoriat ja tietoiset kunnianosoitukset (kuten
Stephen Baxterin The Time Ships, Voyage ja muut) ovat myös
yleinen keino välttää tulevaisuuden kuvaamista,
olivat nuo kertomukset itsessään miten mielenkiintoisia
tai kiehtovia tahansa. Joukosta erottuu Kim Stanley Robinson,
jonka kunnianhimoinen Mars-trilogia on sijoitettu tulevaisuuteen,
joka kasvaa saumattomasti nykyisyydestämme: hänen
pitkäikäiset henkilöhahmonsa olisivat jo
syntyneet, mikäli he olisivat oikeasti olemassa. Iain
Banksin kommunistisutopististen Kulttuuri-romaanien - jotka
on pääosin luonnosteltu 70-luvulla ja julkaistu
80-luvulla - ilonpito on vähitellen antanut sijaa synkemmille,
ihmisyyden jälkeisille visioille, sitä mukaa kun
hän on saanut läpikäytyä nuoruutensa
asialistat.
KEN MACLEODIN
KIEHTOVA SCIFI-ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA 2/2000:ssa.
|
