| Missä
on se allegoria?
Minkälaisen kirjan kirjoittaa Pariisissa asuva amerikkalainen
scifi-kirjailija? Ainakin Norman
Spinradin uusin kirja Greenhouse Summer on kevyt, ajankohtainen
ja flirttaileva.
Romaani sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa kasvihuoneilmiö
on muuttanut Pariisin trooppiseksi
New Orleansiksi ja upottanut aidon New Orleansin monen muun
rantakaupungin tapaan meren pinnan
alapuolelle. Katastrofin on aiheuttanut globaali, kasvoton
ja laskelmoiva kapitalistinen
koneisto, joka on lyhyen tähtäimen edun nimissä
tuhonnut Maan ja taistelee yhä kaikin keinoin
viimeistenkin elämän mahdollisuuksien pelastamista
vastaan. Muu maailma on pirstaloitunut
osakas-kansalaisten muodostamiin organisaatioihin, jotka
toimivat pikemminkin eettisten
koodistojensa motivoimina kuin oman edun tavoittelijoina.
Tällaisia ovat mm. israelilaisten
Mossad, Euroopan mafiat ja muut kolmannen vuosituhannen
uudentyyppiset yritykset.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat siis Pariisiin, YK:n ties
kuinka monennen hyödyttömän
ilmastokokouksen tiimoille. Runsaan mutta loppujen lopuksi
yksinkertaisen juonen tarkoituksena
on saada kirjan kaksi päähenkilöä harrastamaan
riittävän usein ja erikoisella tavalla seksiä
maailman pelastamiseksi. Alun hieman raskaiden selostusten
jälkeen tarina käynnistyy
vauhdikkaasti ja sujuvasti. Jatkuvan flirttailun, huumeisten
seksikohtausten, pitkien
humalaisten dialogien ja yhden murhan jälkeen kapitalistisen
koneiston juoni paljastuu ja
ihmiskunta saa kuin saakin viimeisen tilaisuuden pelastaa
Maapallon.
Greenhouse Summerissa Sprinradin musta huumori on kehittynyt
huomattavasti kevyempään suuntaan
ja kielellistä flirttailua on liikaa. Ainakin minä
kyllästyin siihen jo puolivälissä. Romaanin
suurin ongelma on kuitenkin sen turha todenmukaisuus. Spinrad
ei hyödynnä yhtä scifi-perinteen
vanhinta ja yhä vieläkin tehokkainta keinoa: allegoriaa.
Allegoriassa teemoja ei käsitellä
niiden oikeilla nimillä, vaan aiheet naamioidaan joksikin
aivan muuksi, viattomaksi ja
mielikuvitukselliseksi. Usein ne vaikuttavat ensi silmäyksellä
pinnallisilta ja mitättömiltä,
mutta se on vain lukijan harhauttamista. Allegoriat ovat
tarinan mystiikkaa ja ne antavat
lukijoille mahdollisuuden omiin oivalluksiin ja itseymmärrykseen,
joka yleensä toimii
tehokkaammin kuin selittely ja saarnaaminen.
Spinradia sukupolvea nuoremman Bruce Sterlingin ongelma
on aina ollut hieman kankean tyylin
lisäksi tarinoiden liiallinen eksplisiittisyys. Sterlingin
uusin kirja Zeitgeist on kuitenkin
toista maata. Ensimmäinen erikoisuus, johon Zeitgeistissa
kiinnittää huomiota, on sen
ajankohta. Sterling on sijoittanut vuonna 2000 ilmestyneen
tarinansa vuoteen 1999.
Millennium-huuman retrospektiivinen tarkastelu tekee kirjasta
vaihtoehtohistorian, joka ei ole
Sterlingille kovinkaan tyypillinen ratkaisu.
Kirjan päähenkilö Starlitz on sen sijaan
Sterlingille hyvin tyypillinen yksinäinen, lähes
yli-inhimillisen pätevä ja selviytymiskykyinen,
keski-ikäinen mies, joka tällä kertaa toimii
maailman suosituimman tyttöbändin managerina.
Aikaisemmista kirjoista poiketen päähenkilössä
on
huomattavasti enemmän inhimillisiä säröjä,
joiden merkitys vieläpä korostuu tarinan edetessä.
Zeitgeist on eräällä tavalla käänteinen
kehitysromaani, jossa alun omnipotentti päähenkilö
pikkuhiljaa murtuu ja degeneroituu lähes tavallisen
ihmisen tasolle.
Kolmas merkittävä seikka Zeitgeistissa on, yllättävää
kyllä, tyttöbändi G7. Bändi koostuu
seitsemästä tavallisesta tytöstä –
yksi jokaisesta G7 maasta (luetelkaa maat mielessänne
ja
ellette muista sitä viimeistä, niin se on Italia)
– jotka tanssahtelevat ja laulavat
taustanauhan tahdissa markkinoiden samalla nuorison unelmia
ja oheistuotteita. Vaikka yhtye jää
tarinan taustalle, sillä on kuitenkin suuri symbolinen
merkitys, sillä päähenkilö arvioi
jokaista tyttöä tämän kotimaan ja kulttuurin
valossa: englantilainen on sivistynyt ja
pidättyväinen, ranskalainen on hienostunut ja
oikutteleva, saksalainen taas on luotettava ja
amerikkalainen neuroottinen. Ominaisuudet ovat tottakai
kliseitä, mutta silti ne paljastavat
hyvin päähenkilön suhtautumisen kyseisiin
maihin.
Itse bändin tarkoituksena on olla maailman suosituin
millenniumin koittoon asti ja sen jälkeen
hajota lopullisesti. Tapahtumien kuluessa yhtye joutuu kuitenkin
turkkilaisen mediamogulin
haltuun ja sen luonne muuttuu täysin. Italialaisen
korvaa albaanipakolaisen jälkeläinen,
ranskalaisen Afrikasta kotoisin oleva muslimi jne.
Sterlingin opetus on, että länsimaiden ei kannattaisi
antaa globalisaatiolle liikaa valtuuksia,
sillä se tulee kostautumaan. Vaikka tällä
hetkellä globalisaation langat näyttävätkin
olevan
teollistuneiden ja rikkaiden länsimaiden käsissä,
niin samaa peliä voivat pelata muutkin ja
vieläpä paremmalla menestyksellä. Sääntöjä
on vaikea mennä muuttamaan, kun tappio alkaa
häämöttää.
Pidän Zeitgeistia Sterlingin toistaiseksi parhaana
kirjana. Siinä hän on onnistunut
samanaikaisesti kehittymään kirjailijana, pysymään
asian ytimessä sekä hyödyntämään
kirjallista
metaforaa huomattavasti älykkäämmin ja taitavammin
kuin amerikkalaiset scifi-kirjailijat
yleensä.
KIMMO LEHTOSEN ALLEGORIA-KUTZPAH JATKUU TÄHTIVAELTAJA
2/01:ssä. MUKANA mm. IAIN M. BANKS, JAMES
MORROW ja GEOFF RYMAN.
|
