|
Johanna Sinisalo nousi puoli vuotta sitten ”kulttihahmosta
juhlituksia julkkiskirjailijaksi” (TV-Maailma-lehden
sanoin). Kuherruskuukausi julkisuuden kanssa ei osoita vieläkään
kuihtumisen merkkejä.
Finlandia-palkinnon myötä scifi-piirien hyvin
tuntemasta hahmosta kasvoi kansansuosikki, joka
tämän tästä paistattelee lehtien kulttuurisivuilla
ja televisio-ohjelmien vieraana. Johon
viittaillaan ristikoissa sekä kolumneissa. Joka kerää
ihmisiä kirjallisiin iltamiin kuulemaan
sanaa peikoista sekä tieteistarinoiden autuudesta.
”Sain tietää Finlandia-ehdokkuudesta pian
sen jälkeen kun olin kuullut, että en ollut saanut
Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoa, mikä oli
tottakai pettymys. Kävelin juuri läpi öisen
Lassilan töistä kotiin, kun kännykkä
soi. Odotin puhelua yhdeltä kaverilta, joten ajattelin,
että kyseessä on hän ja huusin puhelimeen
suunnilleen ’No mitä?!’. Toisesta päästä
totesi
sitten kauhean virallinen ääni, että ’Onkohan
tämä kirjailija Johanna Sinisalo?’. Siellä
oli
kustantajan edustaja, joka ilmoitti, että olin päässyt
Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Kyllä
siinä meinasi kapula livetä käsistä
pöpelikköön, kun olin ihan ’Mitä,
mitä, mitä!?’.”
Hieman samanlainen reaktio koettiin myös osassa mediaa,
kun Finlandia-ehdokkaat 17. marraskuuta
julkistettiin. Ilta-Sanomien Marja-Liisa Lappalainen äityi
esimerkiksi toteamaan, että kisan
ehdottomat ennakkosuosikit ovat Pirkko Saisio ja Kjell Westö
– muut kirjailijat sivuutettiin
pärstäkoosteella, joka oli otsikoitu: ”Hekin
kilpailevat Finlandia-palkinnosta”. Samassa
yhteydessä Sinisalon romaani Ennen päivänlaskua
ei voi (Tammi) määriteltiin sanalla
”erikoisin”.
Ilmaisjakelulehti Aktivistkin kantoi kortensa kekoon. Numerossa
31 Karo Hämäläinen kutsui
ehdokkuutta mm. ”esikoiskirjanostoksi Finlandia-finaaliin”
sekä mainitsi, että teos lienee
vienyt ”kevyempien genrejen mandaattipaikan”.
Hämäläinen jatkoi vielä heitolla, että
eihän
rahakas mainoskonsultti ja mainostoimisto-osakas 150 000
markan palkintosummaa tarvitsisikaan.
Nihkeimmin asiaan suhtautui silti Helsingin ydinkeskustan
Suomalainen Kirjakauppa, joka ei
kelpuuttanut Sinisalon teosta edes Finlandia-ehdokkaita
esittelevään ikkunaansa!
Suurempia traumoja Johanna ei kuitenkaan näistä
reaktioista suostu nimiinsä ottamaan.
”Oikeastaan vain tuo Suomalaisen juttu tuntui pahalta,
koska se oli pelkkää laiskuutta heidän
taholtaan. Vaikka kirjani olisi ollut liikkeestä lopussa
silloin, kun somistaja pisti ikkunan
pystyyn, niin olisihan siihen voinut laittaa edes lapun,
jossa olisi kerrottu kuka kuudes
ehdokas on.
Yleisemmin ottaen journalistien suhtautuminen ei erityisesti
pänninyt, koska näin asian itsekin
hieman samalla tavalla. Olihan kyseessä kuitenkin esikoiskirja
ja hyvin eri tyyppinen teos kuin
mitä ehdokaslistoilla on normaalisti nähty. Toki
ihminen aina toivoo ihan mahdottomia asioita,
kuten vaikkapa lottovoittoa, mutta realistisesti ottaen
pidin mahdollisuuksiani aika pieninä.”
Ällistynyt henkäys
Tosiasiassa Johannan romaani oli kerännyt paljon positiivista
julkisuutta jo ennen Finlandia-sirkuksen liikkeellelähtöä.
Syksyn mittaan sanomalehdissä julkaistiin useita ylistäviä
arvosteluja, joissa kirjaa verrattiin mm. Leena Krohnin,
Maarit Verrosen ja Jyrki Vainosen palkittuihin teoksiin.
Syyskuussa STT pisti liikkeelle asiallisen Sinisalo-haastattelun,
joka sai näkyvästi palstatilaa monissa maakuntalehdissä.
Suomalaista kirjallisuutta ulkomaan eläville esittelevä
Books from Finland julkaisi puolestaan numerossa 4/2000
englanniksi käännettyjä otteita Ennen päivänlaskua
ei voi -romaanista ja haastatteli siinä yhteydessä
oivallisesti myös tekijää itseään
(juttu, jossa mainitaan niin Philip K. Dick, Jeff Noon,
J.G. Ballard ja Lucius Shepard kuin Ursula LeGuin, Connie
Willis, Kurt Vonnegut ja Simon Ingskin ei voi olla huono!).
Tätäkin komeammin kirjan nosti esiin Aamulehti,
joka 2.9. uhrasi kokonaisen sivun sen
arvostelulle ja pisti asiasta vielä valokuvalla terästetyn
maininnan kanteen. Itse tekstissä
Matti Mäkelä kutsuu Sinisalon teosta koko suomalaisen
kirjallisuuden pelastajaksi ja pelkääpä
hän innostuvansa siitä jopa liikaa. Ainoilta negatiivisilta
huomioltaan hän vetää maton
jalkojen alta otsikoimalla osion ”Jotakin mitätöntä
pikkukränää”. Samalla linjalla lehti
jatkoi
18.11. Finlandia-ehdokkuuksia kommentoidessaan: Sinisalo
niputettiin Westön kanssa palkinnon
varteenotettavimmaksi ehdokkaaksi ja kaksisivuisesta jutusta
melkein puolet upposi hänen
valokuvaansa (no olihan siinä selän takana kurkkimassa
joku Jusa Peltoniemikin...).
Kaikesta huolimatta Finlandia-palkinto iski Johannaan kuin
salama kirkkaalta taivaalta:
TONI JERRMANIN LAAJA HAASTATTELUARTIKKELI JOHANNA
SINISALON UUDESTA JULKISUUSKUVASTA JATKUU TÄHTIVAELTAJA
2/01:ssä.
|
