|
Joskus jurakaudella televisiohaastattelija kysyi yliaktiivisesti
julkaisuaan kaupitelleelta nuorelta lehdentekijältä,
mitä tämä tekisi, jos lehti menestyisi niin
hyvin, että rahaa tulvisi sisään ovista ja
ikkunoista. Valitettavasti kyseinen ongelma on pysytellyt
teoreettisena jo kahden vuosikymmenen ajan.
Tämän pahempiin muisteloihin en nyt sorru, koska
siihen ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia
nesteen täyteiset vuodet Backstagella ja scifi-riennoissa
ovat tuhonneet aivosolujeni muistinkantokapasiteetin totaalisesti.
Sellainen mielikuva on kyllä jäänyt, että
Tähtivaeltajan vääntämisessä alkuaikojen
räväkkä innostus on musertunut vakavamielisemmän
puurtamisen alle. Nyttemmin villiä irrottelua on tullut
kirjattua lähinnä Like Uutisten leffa-arvosteluihin.
Tähtivaeltaja tuntuu vaativan pönäkämpää
asiaa vaikka se toki saakin olla omaperäisesti
ilmaistua.
Itselleni Tähtivaeltajan tärkein ainesosa on
aina ollut kirjailijoiden esittely artikkelien, haastattelujen
ja novellien kautta tuiki keskeistä Kutzpahia
unohtamatta! Olen ylpeä siitä, että lehti
on tutustuttanut suomalaiset lukijat useisiin älyllisesti,
ideallisesti ja kirjallisesti korkeatasoisiin merkkitekijöihin,
jotka muuten olisivat todennäköisesti jääneet
vain aktiivisimpien harrastajapiirien tietoisuuteen. Harlan
Ellison, Samuel R. Delany, R.A. Lafferty, Jeff Noon, Greg
Egan, Ian McDonald, William Barton, Peter Watts, Geoff Ryman,
Gwyneth Jones, Ken MacLeod, Jonathan Carroll ja lukuisat
muut.
Vaikka se kuulostaa naiivilta, haluan uskoa, että
paras tieteiskirjallisuus kykenee muuttamaan maailmaa. Esimerkiksi
kyseenalaistamalla vanhoja totuuksia yhteiskuntarakenteista
tai sukupuolirooleista. Luomalla kriittistä ja monikulttuurista
maailmankuvaa. Ottamalla kantaa ihmiselämän suuriin
kysymyksiin aina kuolemasta moraalikäsityksiin
ilman uskontojen yliluonnollisia pseudoselityksiä.
Herättämällä lukijat pohtimaan planeettamme
asemaa maailmankaikkeudessa sekä sitä, kuinka
kotiamme ja sen muita elämänmuotoja kohtelemme.
Näyttämällä ylipäätään
todellisuuden uusin silmin ja houkuttelemalla ajattelemaan
totuttujen kaavojen ulkopuolisia ratoja. Filosofiaa, tulevaisuutta,
ihmismieltä ja kaikkea sellaista pientä.
Kirjallisuuden ohessa Tähtivaeltajassa on kirjoitettu
toki monista muistakin kulttuurin osasista, sillä hulluksihan
siitä tulee, jos uhraa kaiken aikansa ja mielenkiintonsa
pelkästään yhteen aiheeseen oli kyse
sitten tv-sarjasta, genrekirjallisuudesta, elokuvatyylistä,
peleistä tai mistä vaan. Monipuoliset harrastukset
pitävät mielen virkeänä ja estävät
jumittumasta kapeaan maailmankokemukseen. Todellisuutta
voi katsoa, peilata ja kommentoida usein eri keinoin ja
niitä kaikkia täytyy hyödyntää.
Lopuksi haluan jälleen kerran lausua suurkiitokset
kaikille, jotka ovat koskaan avustaneet Tähtivaeltajaa
pienemmässä tai isommassa roolissa. Ilman teitä
emme olisi tässä nyt! Luetteloitavaksi teitä
on aivan liikaa (jo piirtäjiä 120 kappaletta!),
mutta kohottakaatte malja itsellenne. Kiitoksia sinkoilee
myös kaikille Tähtivaeltajan lukijoille sekä
innoittajilleni Jim Morrison, Philip K. Dick ja punk
rulettavat!
Ja jos kännit tarjoatte, niin lupaan väittää
kivenkovaa, että Kuu tosiaankin on juustoa. Käyttäytyä
kusipäisesti ja antaa lisää täysin päättömiä
lausuntoja, joita saa jälkikäteen hävetä.
Toni Jerrman
ITSE LEHDESSÄ TÄHTIVAELTAJAN MERKITYKSESTÄ
JA HISTORIASTA OMAT MUISTONSA KERTOVAT PALJON YLLÄOLEVAA
MONINAISEMMIN JA HAUSKEMMIN Jukka Halme, Irma Hirsjärvi,
Boris Hurtta, Pasi Jääskeläinen, Tuomas Kilpi,
Jukka Laajarinne, Kivi Larmola, Kimmo Lehtonen, Pekka Manninen,
Anetta Meriranta, Antti Oikarinen, Ben Roimola, Tapani Ronni,
Johanna Sinisalo, Pekka Sirkiä, Vesa Sisättö,
Shimo Suntila, Eeva-Liisa Tenhunen, Markku Uusitalo, Ari
Veintie ja Nalle Virolainen. Rocks!
|