| Kesä
tuo tullessaan Suomen dvd-rintamalle aimo annoksen erilaisia
scifi- ja kauhupläjäyksiä aina hulppeasta Flash
Gordonista lähtien, mutta niistä tarkemmin ensi
numerossa. Amerikkalaisina julkaisuina Tähtivaeltajassa
esiteltyjä leffoja on puolestaan viime aikoina siunaantunut
maahamme parikin kipaletta.
Conan Barbaarin Special Editionissa on samat kivat lisukkeet
kuin numerossa 3/00 kehutussa jenkkien Collectors
Editionissa ja esi-isästään poiketen se on
varustettu jopa Dolby Digital 5.1 -ääniraidalla.
Future Filmin Hellraiser häviää puolestaan
USA:n Limited Edition Box Setille (4/00) niin kuvalaadultaan
kuin bonusten määrässäkin (10-minuuttinen
Making of, traileri, kuvagalleria), vaikka ihan kelpo levy
onkin.
Ja mainittakoon vielä, että vanhasta Rollerballista
on ilmestynyt Suomessa jo toinen versio (Special Edition),
joka hakkaa ekstroissa Tähtivaeltaja 1/01:ssä
käsitellyn plätän.
Sitten itse asiaan.
Carnival of Souls
- 2 disc set
(Jenkkiversio)
Hävettävää kyllä, tämä
Herk Harveyn vuonna 1962 ohjaama kulttiklassikko on ennen
dvd-julkaisuaan jäänyt minulta täysin pimentoon.
Sitäkin pahempi moka, koska Carnival of Souls on yksi
kauhuelokuvahistorian merkkipaaluja. Kummasti tekoaikaansa
modernimpi tunnelmapala, jota yhä pyöritetään
jenkkiläisissä teattereissa ja joka on antanut
mallia useammallekin myöhemmälle yrittäjälle.
Elokuva käynnistyy nuorten autokisailulla, joka johtaa
toisen ajokin suistumiseen sillalta jokeen. Kaikkien naismatkustajien
oletetaan kuolleen, kunnes tunteja myöhemmin yksi tytöistä,
Mary (Candace Hilligoss), kapuaa ylös vedestä
osaamatta selvittää syytä pelastumiselleen.
Itsekseen viihtyvä Mary on ammatiltaan kirkkourkujen
soittaja, vaikka pitääkin uskontoja pelkkänä
hölynpölynä. Matkatessaan uuteen työpaikkaansa
hän kuitenkin kokee öisellä tiellä näkyjä
valkonaamaisesta miehestä. Hän ei silti hätkähdä
vähästä, sillä toki aamuaurinko aina
karkottaa mielikuvituksen turhat temppuilut.
Vähitellen oudot tapahtumat alkavat kuitenkin syödä
Maryn itsevarmuutta: kalpea mies ei jätä häntä
rauhaan, väliin yksikään kaupungin asukkaista
ei noteeraa hänen olemassaoloaan ja kuivuneen järven
rannalla sijaitseva autio huvipuisto kutsuu kummasti. Marya
vaivaavat tuntemukset kuin hän olisi irrallaan yhteisestä
todellisuudesta tai kuin hänellä ei olisi paikkaa
maailmassa...
Aikansa muihin elokuviin verrattuna Mary on yllättävänkin
vahvatahtoinen naishahmo, joka ei pahemmin kaipaa miehiä
avukseen. Hän pitää jalkansa tiukasti maassa
ainakin niin kauan kuin se näiden tapahtumien keskellä
on ylipäätään mahdollista. Mutta onko
pako edes vaihtoehto?
Carnival of Soulsin eteerinen tunnelma on oivasti luotu,
ja sitä korostavat harkitut kuvakulmat ja sieluun asti
tunkeva aavemainen urkumusiikki. Visiot veden alla makaavista
elävistä kuolleista sekä näiden tansseista
Saltairin hylätyssä karnevaalipaviljongissa ovat
tenhoavuudessaan jo nerouden asteella. Paremmasta ei väliä.
Suurin ihme tässä kaikessa on se, että kyseessä
on halpa ja nopeasti kuvattu esikoiselokuva. Lopputulos
kun vaikuttaa jonkun filmihistorian mestariohjaajan työltä
- ja tähän kohtaan kehtaa heittää jopa
sellaisia nimiä kuin Bergman, Cocteau, Antonioni, Hitchcock
ja Lynch.
Leffa
Kuva
Lisät
Criterion-firman dvd-paketit ovat tunnetusti viimeisen
päälle tehtyjä, eikä Carnival of Soulsin
kahden levyn julkaisu muodosta tästä poikkeusta.
Itse erinomaisesti restauroitu elokuva nähdään
kahdessa eri muodossa: 78 minuuttisena teatteriversiona
sekä viisi minuuttia pidempänä ohjaajanleikkauksena.
Erot eivät ole maita mullistavia, mutta sinällään
tsekkaamisen arvoisia. Jälkimmäinen on tietysti
parempi ja varustettu paikoin myös ohjaaja Herk Harveyn
ja käsikirjoittaja John Cliffordin kommenttiraidalla.
Filmin syntyyn pureutuvat myös Harveyn, Cliffordin
ja Candace Hilligossin pitkät tekstimuotoiset haastattelut,
jotka on kuvitettu niin valokuvilla kuin promomateriaaleillakin,
sekä noin puolituntinen dokumentti The Movie That Wouldnt
Die! Jälkimmäinen sisältää keskustelujen
ohessa kuvamateriaalia Carnival of Soulsin uuden tulemisen
kunniaksi järjestetystä juhlasta vuodelta 1989
- nyt jo vanhat tekijät todella ottavat yleisönsä
hauskoilla muisteluillaan.
Edellämainitut osiot valaisevat hienosti mm. pienibudjettisen
leffan kuvaamisen haasteita sekä homman vaatimaa pokkaa,
vaikka paikoin toistelevatkin aivan samoja pointteja. Ne
paljastavat myös, miksi näinkin lahjakkailta hemmoilta
ei koskaan nähty toista draamaelokuvaa: levittäjäyhtiö
huijasi kaikki tulot itselleen eikä miehille jäänyt
penniäkään, joilla maksaa edes projektiin
sijoittaneille tutuille ja tutun tutuille näiden rahoja
takaisin. Toisaalta Carnival of Soulsin mainekin alkoi saavuttaa
megalomaanisia sfäärejä vasta vuosikymmeniä
ensi-iltansa jälkeen.
Bonusmateriaalit eivät toki rajoitu tähän.
Pirun kiintoisaan kastiin lukeutuvat vielä 45 minuuttia
elokuvasta poisjätettyjä ottoja, jo 1890-luvulla
perustetun Saltairin mahtavan lomanviettopaikan kuvitettu
historiikki sekä tunnin verran näytteitä
kansasilaisen Centron-yhtiön opetusfilmeistä,
joita Harvey ja Clifford tekivät yli 30 vuoden ajan.
Viimeksi mainitut ovat kyllä tosi herkkuja! Esim. osiossa
Signals, Read Em or Weep näytetään,
kuinka heikosti käy, jos työmaakoneiden manuaalit
jäävät lukematta, ja Star 34 painottaa, kuinka
hienoa paikka Kansas oikeastaan on, vaikka suurkaupunkien
asukkaat eivät sitä haluaisi uskoakaan. Erityisesti
selostukset ovat mannaa: Mary, a typical helpful female
has a solution to the packing, while Bill, the male of the
species loads the car.
Heikommille arvosanoille pääsevät vuonna
1999 kuvattu vanhojen tuotantopaikkojen esittely sekä
epätasainen traileri. Kaikkiaan käsissä on
kuitenkin aika täydellinen kokonaisuus, jota ei kannata
jättää väliin.
KASAPÄIN LISÄÄ DVD-ARVOSTELUJA LÖYTYY
TÄHTIVAELTAJA 2/02:sta. Mukana mm. Brazil (3 disc set!),
Atlantis (Collectors Ed.), Robocop-trilogia, Mickey
Mouse in Living Color, Logans Run, Devils Backbone,
Death and the Compass (Cox & Borges!), Female Convict
Scorpion: Jailhouse 41, Nightmare, Attack of the 60 Foot
Centerfold...
|