James
Tiptree, Jr. -palkinnon 10-vuotishistoria
Maailmancon USA:ssa joskus 1990-luvulla. Paneeli James
Tiptree, Jr. -palkinnosta on lopuillaan, kun paikalle ryntää
Suuri Nimi, joka vaatii puheenvuoroa ja saa sen. Hän
haluaa tietää, miksei hänen se-ja-se kirjansa
päässyt edes Tiptree-palkinnon yhteydessä
julkaistavalle suositeltavien teosten listalle, vaikka se
hänen mielestään käsitteli palkinnon
vaatimia teemoja. Suuri Nimi yrittää saada paneelin
puheenjohtajaa selittämään miksi. Puheenjohtaja
sanoo, ettei hän ole sen enempää selvillä
tuomariston motiiveista kuin kukaan muukaan. Mutta mies
ei rauhoitu. Paneelin loputtuakin hän kiertää
hajaantuvan ihmisjoukon parissa selittäen kokemaansa
vääryyttä, keskeyttäen mm. allekirjoittaneen
ja yhden panelistin keskustelun ja saaden molemmat tuntemaan
olonsa hyvin vaivautuneeksi. Ja minut miettimään,
mitäköhän palkinnon voittamiseen todella
vaaditaan.
James Tiptree, Jr. -palkinnon kehittivät vuonna 1991
kaksi tunnettua sf-kirjailijaa, Karen Joy Fowler ja Pat
Murphy. Tarkoitus oli paitsi kunnioittaa Tiptreen nimellä
science fictionia julkaisseen Alice Sheldonin (1915 - 1987)
muistoa, niin myös palkita ja tuoda esiin tieteiskirjallisuutta
tai fantasiaa, joka tutkii ja avartaa sukupuolikäsityksiä
sekä niihin liittyviä uskomuksia.
Alice Sheldon on scifin historian tunnetuin sukupuoleen
kytkeytyvien ajatusten laajentaja. Hänen novellinsa
- joista Tiptree parhaiten muistetaan - pohtivat sukupuolta
ja kaikkea asiaan liittyvää taitavasti ja mieleenpainuvasti.
Minkä ohessa hän itse lienee scifin puolella menestynein
sukupuolensa peittänyt kirjailija. Ratkaisu, johon
moni muukin naispuolinen kirjailija päätyi, koska
aikanaan ei uskottu, että nainen voisi nousta vakavasti
otettavaksi sf-kirjailijaksi (ja jopa vielä jokunen
vuosi sitten erään tunnetun pikku velhon luoja
piilotti etunimensä, koska kustantajan mielestä
pojat eivät lue naisen kirjoittamia kirjoja).
Kuuluisa Tiptree-nimimerkki syntyi, koska Sheldon ei oman
kertomansa mukaan halunnut saada omituisen mainetta työpaikallaan
paljastumalla tieteiskirjailijaksi [gasp!]. Nimen jälkiosa
on napattu lähikaupan hillopurkista - "mieheni
lisäsi sen Juniorin, puhtaasta oikusta" - ja maskuliinisen
etunimen oli tarkoitus lisätä hämäystä
Myöhemmin hän kirjoitti ja julkaisi novelleja
myös Raccoona Sheldonin nimellä, mutta nämä
tarinat eivät koskaan saaneet samanlaista mainetta
kuin Tiptreen tuotokset. Sheldon itse uskoi, ettei Raccoonaa
otettu yhtä vakavasti kuin Tiptreeta, pääasiassa
sukupuolensa vuoksi.
Novelleissaan Sheldon ei yrittänyt olla muuta kuin
oma itsensä. "Nimeä lukuunottamatta kaikki
on minua", hän on todennut. Mutta muiden silmissä
Tiptree koettiin tyyliltään ja persoonaltaan mieheksi,
Tip-sedäksi, joksi hän itseään kutsui
laajassa kirjeenvaihdossaan. Totuutta ei epäilty ollenkaan,
ja usko kirjailijan miehisyyteen huipentui Robert Silverbergin
esipuheeseen Tiptree-kokoelmassa Warm Worlds and Otherwise
(1975); hänestä Tiptree oli "hemingwaymäinen,
eittämättömästi maskuliininen".
Myöhempiin painoksiin Silverberg on lisännyt jälkikirjoituksen,
jossa hän myöntää hyvän kirjailijan
huijanneen häntäkin totaalisesti.
Pitkä historia ja retro-Tiptreet
"Kyllä, meillä on kaksi sukupuolta. Mutta
mielestäni ne eivät tosiaankaan ole mies ja nainen.
Näen sukupuolet pikemminkin malleina, jotka voivat
joko esiintyä tai olla esiintymättä erikseen
tai yhdessä kussakin yksilössä tiettynä
aikana..." - James Tiptree, Jr.
ANETTA MERIRANNAN TIPTREE-PALKINNON VOITTAJAT ESITTELEVÄ
ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA 2/02:ssa.
|