|
"Elämä,
kuolema ja aika ovat aina olleet niitä kirjallisuuden
pääteemoja, jotka ovat toimineet luovan mielikuvituksen
innoittajina", sanoo serbialainen kirjallisuuden tutkija
ja kirjailija Zoran Zivkovic.
Jokainen fiktiota vähänkin lukenut voi allekirjoittaa
hänen lausuntonsa. Jo pelkkinä metafyysisinä
määreinä elämä ja kumppanit ovat
piinanneet ihmismieltä salaperäisyydellään.
Niiden arvoitukseen on etsitty ratkaisua milloin uskonnoista,
milloin filosofiasta tai tieteestä.
Mitä kummaa on elämä ja mikä on se voima,
joka sen on synnyttänyt? Onko kuolema kaiken loppu?
Miksi aika, joka kulkee vain eteenpäin, tuntuu ihmisestä
joskus kiitävän nopeasti, joskus hidastuvan tai
pysähtyvän kokonaan? Yksinkertaisia ja ikiaikaisia
kysymyksiä, joiden pohdiskelu kuuluu ihmisluontoon.
Totuuden etsinnässä fiktiolla on tärkeä
rooli. Kirjallinen taide pystyy ilmaisemaan jotakin ratkaisevaa
näistä kysymyksistä, koska sen keinoin on
mahdollista tutkia asioita ilman uskonnon dogmeja, filosofian
teoriaa tai tieteen tiukkoja sääntöjä.
Yksi tämän tien kulkijoista on Zoran Zivkovic.
Elämän ironia
Zoran Zivkovic ammentaa ideansa usein arkipäivän
komiikasta. Hänellä on tapana asettaa vastakkain
kaksi toisilleen vierasta hahmoa. Päähenkilö
vaikkapa kohtaa tuntemattoman ihmisen, jonka käyttäytyminen
ei ole yleisten normien mukaista. Kun antagonisti paljastaa
olevansa jumala, kiusaaja tai kotoisin toisesta ulottuvuudesta,
päähenkilö käyttäytyy tätä
kohtaan piikikkään ylimielisesti. Kuin toinen
olisi kengänpohjaan tarttunut purukumi, josta on päästävä
eroon oman arvokkuutensa säilyttäen.
Toisinaan suuri mysteeri kirkastuu päähenkilölle
ilmestysmäisenä salamaniskuna - vain kadotakseen
pian kommunikoinnin ulottumattomiin. Kuten romaanissa Seven
Touches of Music, jossa fiktiivinen Einstein oivaltaa kuulemassaan
viulun sävelkuviossa koko kosmologisen mysteerin. Ainoa
henkilö, jolle hän voi kertoa asian, on sairaalan
yöhoitaja. Äidinkielellään saksalla,
jota hoitaja ei ymmärrä.
Samassa romaanissa esiintyy myös autistinen lapsi,
joka suljetussa maailmassaan piirtää paperille
pelkkiä nollia. Kun opettaja soittaa hänelle Chopinin
F-mollin konserttoa, poika kirjaakin ylös numerosarjan,
joka osoittautuu teoreettisen fysiikan tärkeäksi
perusluvuksi. Pojan sarjassa on enemmän desimaaleja
kuin mitä koskaan on pystytty laskemaan. Ennen kuin
tämä selviää poika on kuitenkin ehtinyt
vajota jälleen omaan sulkeutuneisuuteensa, eikä
enää mikään, ei sama konsertto eikä
muukaan musiikki, pysty aukaisemaan tuota salattua maailmaa.
Zivkovic on myös luonut henkilöitä, jotka
ovat antaneet elämänsä tärkeimmän
tilaisuuden kulkea ohitseen. Kun he sitten muuttuneessa
todellisuudessa kohtaavat tuon hetken uudelleen, paljastuu
elämän ironia siinä, ettei kaivattu tapahtuma
takaakaan onnea. Esimerkiksi romaanissa Time Gifts henkilöt
saavat mahdollisuuden siirtyä tulevaisuuteen tai menneisyyteen,
jopa muuttaa sinne elämään. Totuus on kuitenkin
armoton. Minne he menevätkin, he ovat ylitsepääsemättömän
valinnan edessä. Valinnan, joka aina merkitsee menetystä.
EEVA-LIISA TENHUSEN SYVÄLUOTAAVA ZIVKOVIC-ANALYYSI
JATKUU TÄHTIVAELTAJA 2/03:SSA.
MUKANA MYÖS ZIVKOVICIN TRAGIKOOMISEN IRONISEN KOTIKIRJASTO-NOVELLIN
SUOMENNOS!
|
