|
Suomessa julkaistaan runsaasti fantasiakirjallisuutta.
Tämä kirjallisuudenlaji kun kiinnostaa niin
nuoria kuin aikuisiakin lukijoita. Silti näyttää siltä,
ettemme oikein ymmärrä, mitä kaikkea fantasia
voi olla.
Fantasia luo mahdollisuuden kurkistaa toiseen maailmaan,
toiseen todellisuuteen. Se avaa rajaportit tuon toisen
maailman asukeille kulkea meidän maailmaamme. Se
on magiaa, outoa ja kummallista, yliluonnollista ja epätodellista.
Mitä enemmän fantasia meille paljastaa itsestään,
sitä vähemmän me kuitenkin näytämme
olevan siitä kiinnostuneita. Meille riittää fantasian
pintakiilto, sen yksinkertaisin rakenne, sen ulkokuori.
Lajin orvaskesi, läskifantasia.
Kuka tarvitsee läskifantasiaa? Kuka kaipaa Seitsemän
päivää -lehteä tai uutta Katsoa?
Kuka katsoo Miljonääriä nussimassa tai
Pelkokerrointa? Ne suuret massat, joille kustannusliikkeet
nykyään tuotantonsa suuntaavat. Missä on
kustannustoimittajien pyhä velvollisuus opettaa,
kehittää ja kasvattaa lukijakuntaansa? Fantasiakirjallisuus
on joutunut tuotantovälineeksi, jonka olemassaolo
on hyväksyttävissä vain mikäli se
samalla tuo kustantamolle voittoa. Eikä siinäkään
tietenkään ole mitään pahaa. Päinvastoin.
Olisihan aika kummallista ja nurinkurista, mikäli
kilpailuyhteiskunnassa taide saisi olla erityisasemassa.
Tai siis hetkinen.
Fantasian pettäminen
Läskifantasia on pettänyt fantasian. Ajatuksen
fantasiasta. Valtavirran fantasia lainaa vaatteensa menneiden
aikojen mestareilta, mutta on silkkaa silkkoa sisältä. "Full
of sound and fury, and signifying nothing", kuten
William Shakespeare sanoi ja kaimansa Faulkner komppasi.
Fantasiakirjallisuus on nykyään kuin keisari
uusissa vaatteissaan. Se hymyilee tyytyväisenä kansanjoukkojen
suosion paisteessa. Ja on varma siitä, että sen
vanhat saavutukset ja pidättäytyminen turvallisiksi
havaituissa kaavoissa on kangistanut lukijakunnan tyytyväisyydentilaan,
jossa se ei osaa vaatia tai edes haluta muutosta.
Uusi, uskalias fantasia on se pikku tyttö, joka
on huomannut noiden "uusien aatteiden" puutteen.
Kunhan tuo tyttö saa äänensä kuulumaan,
niin ehkä kansanjoukotkin uskaltautuvat ilmaisemaan
paheksuntansa paikalleen jämähtäneen valtavirtafantasian
tilasta. Sen aika on nyt.
Seuraava aalto (Next Wave), uuskumma (New Weird), slipstream
tai vaikka etninen sammakkofantasia. Oli titteli ja teema
mikä tahansa, tosiasia kuitenkin on, että tänä päivänä kirjoitetaan
erittäin paljon omaperäistä ja mielenkiintoista
fantasiaa (ja science fictionia), joka ei aina kohtaa
lukijoitaan. Sitä on olemassa, mutta se ei suinkaan
löydy suurten kustantajien valikoimasta, ketjukirjakauppojen
hyllyiltä tai Amazonin suosituslistojen kärkisijoilta.
Lukijalla on sekä mahdollisuus että velvollisuus
pyrkiä etsimään sitä haasteellisinta
kirjallisuutta läskifantasian muodostaman muurin
takaa.
Seuraava aalto?
Mutta miten sitten hallita tai määritellä nykyistä fantasian
kukoistuskautta? Amerikkalainen scifi-fani, kriitikko
ja kirjailija Gabriel Chouinard on jo useamman vuoden
ajan taistellut laadukkaan ja mielenkiintoisen fantasiakirjallisuuden
puolesta. Hän on luonut sille käsitteen ”seuraava
aalto”. Nimi juontaa tietenkin juurensa Michael
Moorcockin ja kumppaneiden aikaansaamaan ”uusi
aalto” -ilmiöön, joka syntyi 1960-luvun
lopulla englantilaisen New Worlds -lehden ympärille.
Uusi aalto rikkoi kaavoihinsa kangistuneen tieteiskirjallisuuden
rajoja, kokeili uutta ja erilaista, välillä onnistuen
ja välillä epäonnistuen spektakulaarisesti.
Fantasian koko potentiaalia hyödyntävien nykykirjailijoiden
tuotanto valaa sekin uskoa genren yleisen tason ja arvostuksen
paranemiseen. Mikään yksittäinen aate
tai tekijä ei kuitenkaan ole tämän kaiken
takana. Seuraavasta aallosta puhuttaessa onkin rehellisempää ja
osuvampaa puhua "seuraavista aalloista". Kirjailijat
kun ovat ottaneet oppia niin monesta suunnasta, ettei
ole olemassa mitään yhtä ainutta totuutta.
Tolkienin jälkeläisten rakentaman valtavan
autobahnin rinnalle on syntynyt uusia polkuja. Niillä vaeltavat
kirjailijat kulkevat hieman tuntemattomampien vanhojen
mestareiden jalanjäljissä. Puhumattakaan kaikista
lajityyppien välillä pujottelevista sanankäyttäjistä.
Jokainen heistä sanoo kirjoittavansa genrekirjallisuutta,
mutta kukaan ei kategorisoi itseään puhtaasti
fantasian tai jonkun muun kirjallisuuden alalajin määritteisiin.
He haluavat olla aitaa ja seipäitä. He kirjoittavat
tarinoita, jotka yhdistelevät ideoita ja tunnusmerkkejä toisista
lajityypeistä. He ovat spekulatiivisen fiktion kentän
moniottelijoita, jotka luovat iloksemme suuren osan siitä oikeasti
kiinnostavasta kirjallisuudesta. He kirjoittavat fantastista
fiktiota, tarinoita, joissa fantastisuus todellakin esiintyy
olennaisena osana.
JUKKA HALMEEN KOLME VUOTTA VALMISTELTU MASSIIVINEN ARTIKKELI
FANTASIAKIRJALLISUUDEN UUSIMMISTA TUULISTA, TEKIJÄNIMISTÄ JA
MESTARITEOKSISTA JATKUU TÄHTIVAELTAJA 2/04:ssä!
|