Sanotaan, että murha ei vanhene koskaan. Mutta miten on tieteiskirjallisuuden laita? Fanit näkevät mielellään scifin valistuneena ja uraauurtavana genrenä. Ylpeinä puhutaan entisaikojen tarkkanäköisistä visionääreistä, kuten Jules Vernestä ja George Orwellista.

Mutta miksi nostaa jalustalle ulkomaan pellejä, onhan meillä kirjoitettu valtavat läjät alan kirjallisuutta ihan kotopuolessakin. Tottahan suomalainen muinaistuotos aina tuontitavaran päihittää!

Suomen lennokas tulevaisuus

”Aurinko meni mailleen ja ilta alkoi hämärtää. Oli keskiviikko, lokakuun lopulla vuonna 2140. Teuvon kodissa sytytettiin sähkövalot.”

Näin mullistavista visioista polkaisee käyntiin Arvid Lydeckenin Tähtien tarhoissa -tarina (1910). Vuosien vierähdys on toki tuonut mukanaan suurempiakin muutoksia kuin sähkövalon: kirjat ovat käyttämättöminä murentuneet tomuksi ja Teuvollakin on läksyjä varten ”pieni elävien kuvien kone”. Metsiäkään ei enää ole, sillä koko Suomi on yhtä pilvenpiirtäjien suurkaupunkia. Teuvo asuu kuitenkin Helsingissä, joten kuvitteelliset rajat paikkakuntien välillä lienevät yhä olemassa, vaikka kadunnimet on korvattu numeroilla jo aikoja sitten. Ihmiset kulkevat paikasta toiseen ilmabusseilla sekä omilla ohuilla aluminium-siivillä, joten rapuilla ja hisseillä ei ole enää mitään virkaa.

Tässä liikuttavassa tulevaisuuden kuvauksessa torimuijat lentävät kauppatorille myymään vihanneksiaan ”suuret, raskaat laukut kainaloissa ja selässä”. Koiran ulkoiluttajat lennättävät lemmikkejään valjailla, joita kannattelevat ilmapallot - ei siis mikään ihme, ettei kukaan enää halua kävellä katutasolla. Avaruudessa ei kuitenkaan ole käynyt vielä kukaan.

Ensimmäisen ilmakehän ulkopuolella nopeasti piipahtavan lennon kuvaa sitten V. Arti kirjassaan Kuunfilmaaja ja muita kertomuksia (1948). Tämä Kuun maisemia tallentava kiepsahdus tapahtuu vuonna 1984. Kuvaaja onnistuukin näkemään Kuussa kaupunkeja, eläimiä ja asukkaita. Jostain syystä romaanin tapahtumat käydään läpi vuoden 2203 vinkkelistä, ja kirjailija toteaa kuin itsekin ihmetellen: ”on omituista ettei samaa keinoa kuun tai muiden lähimpien tähtien filmaamiseksi ole myöhemmin yritetty.”

Pekka Vuorisen kirja Avaruuden seikkailijat (1951) ei puolestaan määrittele tapahtumavuottaan, mutta siinä professori Rantaman keksinnöt auttavat kuitenkin suomalaiset avaruuteen ennen muita.

Suominautit insinööri Melta ja tohtori Sauri pistetään syväjäähän lähtökiihdytyksen ajaksi ja vauhtia haetaan aina Tyynen valtameren pohjasta saakka. Eivätkä meikäläiset menekään ensilennollaan mihinkään pilipali-Kuuhun, vaan käyvät samantien Marsissa asti! Professori Rantama tosin joutuu tilaamaan suunnittelemansa raketin osat Amerikasta, mikä kolhaisee hieman isänmaallisen lukijan itsetuntoa.

PETRI HILTUSEN HUIKEA KATSAUS SUOMI-SCIFIN HISTORIAAN JATKUU TÄHTIVAELTAJA 2/04:ssä.