02/05: M. John Harrison, Hoawrd Waldrop, Amicus

  • Alkukuvat
  • Uutiskuvat
  • Jukka Halme: Lukemattomia kirjoja
  • Jukka Halme: M. John Harrison - Valaistu mestari
  • M. John Harrison: Neonsydänmurhat
  • Antikuvat
  • Sarjakuvat
  • Veli Loponen & Vesa Vitikainen: Kersantti Napalm - Se alkoi Detroitista!!!
  • Kutzpah
  • Dvd-kuvat
  • Haudan partaalta
  • Sterax III
  • Jukka Halme & Jan Hlinovsky: Howard Waldrop - Vaihtoehtoisen maailmanhistorian professori
  • Jukka Halme & Jan Hlinovsky: Howard Waldrop - "Ei koskaan samaa tarinaa kahdesti"
  • Howard Waldrop: ME
  • Ilja Rautsi: Amicus - Episodikauhun uranuurtaja
  • Elokuvat

    Kansi: Kari Sihvonen

  •  

     
    Voiko avaruuden madonreikiä, sellaisia matkustamiseen sopivia, olla olemassa? Voi, mikäli uskoo Pietarin Pulkovon yliopiston teoreettisen fysiikan tutkijan S. V. Krasnikovin matemaattisia todistuksia. Krasnikovin teoria tuubista todistaa, että aikaisemmat käsitykset madonreikien mahdottomuudesta ovat vääriä. Valoa nopeammin etenevät avaruuden vääristymät ovat siis sittenkin mahdollisia ja niitä pystyy jopa ohjaamaan, mutta tietysti vain sisäpuolelta.

    Näin siis teoriassa. Mutta miksi madonreiät kiehtovat spekulatiivisessa fiktiossa?

    Mundaneille ja tv-illiteraateille tutuimmat madonreiät lienevät kotoisin tv-sarjoissa. On Farscapen luonnonilmiönä syntyvät spontaanit madonreiät, Stargaten salaperäiset portaalit ja Babylon 5:n avaruusportit. Näistä portaalit ovat nykyteorian mukaan uskottavin vaihtoehto, sillä ilmiön luonnollisesta esiintymisestä ei ole olemassa mitään viitteitä. Madonreikäportaalien luominen vaatii kuitenkin käsittämättömän pitkälle kehittynyttä teknologiaa, vuosituhansien kärsivällisyyttä ja loputtomasti energiaa, joten tässä vaiheessa mielikuvitus astuu mukaan kuvioihin. Yleisin olettamus onkin, että madonreiät luo jokin hyvin pitkälle kehittynyt sivilisaatio.

    Ken MacLeodinkin uusimmassa kirjassa, Newton's Wakessa (2004), matkustellaan madonreikäporttien avulla planeetalta toiselle. Portit toimivat vain yhteen suuntaan, joten tähtien välille muodostuu monimutkaisten yhdensuuntaisten reittien verkosto.

    Salaperäinen mekaanisten koneiden armeija on tuhonnut Maapallon. Ihmiskunta on levittäytynyt galaksiin, joka on sotarobottien ja porttien lisäksi täynnä muitakin kadonneiden kulttuurien jäännöksiä. Näitä jäännöksiä kaivelee päähenkilö Lucinda Carlyle, joka nimittää työtään mieluusti taisteluarkeologiaksi, koska paikalliset asukkaat eivät aina pidä tonkijoista. Lapion ja pensselin sijasta Carlylen suosikkityövälineitä ovatkin panssaroidut ajoneuvot sekä isot konetuliaseet.

    Carlyle zappailee ympäri galaksia ja kamppailee uskovaisia fanaatikkoja ja kommunistiliittoutumia vastaan - hänen tavoitteenaan on porttiverkoston hallinta. Verkostoa tutkiessaan Carlyle törmää planeettaan, jossa on yhden sijasta monta porttia ja paljon muitakin reliikkejä. Samalla hän tulee herättäneeksi maahan kaivetut koneet, samanlaiset, jotka tuhosivat Maapallon, ja suututtaa myös paikalliset asukkaat.

    Newton's Wake aloittaa uuden maailmankuvauksen, joka ei liity MacLeodin edellisiin sarjoihin, vaikka joitain elementtejä näistä onkin mukaan tarttunut. Kuten tallenteet, joiden avulla kuolleet ihmiset voidaan jälleen herättää henkiin.

    MacLeod ei käytä portteja yhtä tehokkaasti kuin esim. Dan Simmons varhaisemmassa Hyperion-sarjassaan. Hän on kuitenkin rakentanut madonreikäporttien ympärille riittävän laajan ja uskottavan maailman, johon uppoutuu mielellään. Maailman, jossa kuolleista herättämisen ja porttiteknologian ansiosta niin aika kuin etäisyyskin ovat lähes täydellisesti menettäneet merkityksensä.

    Tarina saanee jatkoa. Ei kuitenkaan MacLeodin seuraavassa kirjassa Learning the World, joka on kertomus ensimmäisestä kontaktista.

    KIMMO LEHTOSEN KUTZPAH JATKUU TÄHTIVAELTAJA 2/05:ssä. Mukana mm. WALTER JON WILLIAMS, ALASTAIR REYNOLDS, PETER HAMILTON ja IAIN M. BANKS.

    Grafiikka: Sami Saramäki WWW-toteutus: Kimmo Lehtonen 1999

     

    vanhat numerot palaute tilaus in english FINNCON Scifi-seura yleistä