Star Wars -spesiaali
2/99

 

 
Historiallista vaihtoehtofantasiaa

Tällä hetkellä kirjoitetaan yllättävän paljon erilaisia vaihtoehtohistorioita. Erotuksena perinteisesti scifin piiriin luettavista kirjoista, fantasia-vaihtoehtohistorioilla on tietenkin omat erilaiset elementtinsä, liittyivät nämä sitten maagisiin kykyihin tai vaikka Viisasten kiveen...

Michaela Roessnerin kirja The Stars Dispose sijoittuu de Medicien ajan värikkääseen renessanssi-Firenzeen. Roessner tuo ajankuvan lukijan moninaisten aistien kosketeltavaksi mitä erilaisimpien henkilöhahmojen ja tapahtumien kautta.

Kirjan päähenkilö on nuori Tommaso de Befanini, kokkisuvun vesa, jonka kohtalo on tulla suureksi keittiömestariksi. Tommaso esitellään lukijan makuhermoja kutkuttavan ruoanlaittokohtauksen avulla. Voisin vaikka vannoa, että pystyin haistamaan keittiöstä tulevan paistin, rosmariinin, salvian ja muiden mausteiden ja yrttien huumaavan tuoksun. Juuri erilaisten aistinautintojen kuvaukset tekevätkin tästä kirjasta miellyttävän ja kiintoisan lukukokemuksen. Harvoin, jos koskaan, olen saanut sylkirauhaseni toimimaan romaania lukiessani niin kuin tämän kirjan kanssa.

Tommason elämä saa kuitenkin sivujuonteita, jotka eivät liity pelkästään pannujen kalisteluun. Oltiin sitten vuoden 1527 aidossa tai fantasia-Firenzessä, kyseessä oli ankara maailma. Viholliskiltojen ja -sukujen kanssa pitää olla erinomaisen varovainen. Italiaa edestakaisin kulkevat condottierit ovat jatkuva uhka varakkaiden kaupunkien väestölle. Rooman vallannut Bourbonin herttua himoitsee myös Firenzeä.

Kun fantasiaelementit sitten ilmestyivät kuvaan mukaan, olin hieman yllättynyt. Niin aidon historiallisen romaanin tunteen oli kirjailija pystynyt luomaan. Mutta elementit kuitenkin toimivat ja loivat tarinaan lisää syvyyttä.

Roessner käyttää huomattavan suurta henkilögalleriaa, ehkä hieman liiankin suurta. Hän myös sekoittaa todelliset historialliset hahmot omien luomustensa kanssa hulppeaan sekamelskaan. Päähenkilöt tulevat kuitenkin hyvin esiin ja vaikka joissain sivuhenkilöissä menisikin välillä sekaisin, on The Stars Dispose mainio romaani ja Michaela Roessner kiinnostava uusi tuttavuus. Eikä vähiten siksi, että hän on lisännyt teoksen loppuun muutaman kirjassa käytetyn reseptin!

J. Gregory Keyes saattaa olla joillekin tuttu Babylon 5 -kirjoistaan (hehheh...). Hän on kuitenkin kirjoittanut enimmäkseen fantasiaa (The Waterborn, Black God) ja hänen uusi fantasiasarjansa on nimeltään The Age of Unreason.

Ensimmäinen osa Newton's Cannon esittelee meille Sir Isaac Newtonin, joka vuonna 1681 löytää Viisasten kiven. Materian salat aukeavat tieteelle aivan ennennäkemättömällä tavalla ja historia kirjoitetaan uusiksi.

Eletään vuotta 1720 ja Englannin kuninkaan Yrjö I:n sotajoukot lähestyvät Aurinkokuninkaan Versaillesia. Ludvig XIV kerää yhteen suuren joukon filosofian ja tieteen suurimpia nimiä ja vaatii näitä keksimään Newtonin kanuunan, maailman vaarallisimman aseen. Mutta vaikka Newton onkin ensimmäinen ihminen, joka löysi Viisasten kiven, ei se suinkaan tarkoita, ettei sitä olisi keksitty aiemminkin...

Keyes on ottanut lähtökohdakseen Newtonin kuuluisan tekstinpätkän, jossa hän kertoo keksineensä "sen". Mikä "se" sitten ikinä olikaan, ei ole jälkipolvien tiedossa, mutta alkemiaa tuolloin tutkinut tiedemies kirjoitti kuitenkin samalla tämän kirjan syntysanat.

NC on kiehtova fantasiakudelma faktaa ja fiktiota. Oikeiden tieteentekijöiden; Newtonin, Benjamin Franklinin, Gottfried von Liebnitzin ja muiden lisäksi Keyes käyttää ansiokkaasti hyväkseen myös meidän kaikkien hyvin tuntemia historiallisia romaaneja ja niiden miljöötä.

Keyes oli jo aiemmissa teoksissaan hyvä tunnelmanluoja ja juonenkuljettaja, mutta on kuin hänestä olisi tämän kekseliään juonikuvion ansiosta löytynyt uusi vaihde. Newton's Cannon on vauhdikasta ja kiinnostavaa fantasiaa, jonka lopetus saa lukijan haukkomaan henkeään. Odotusarvot sarjan seuraavalle osalle, The Calculus of Angels, kohoavat viimeisten sivujen myötä entisestään.

Jukka Halmeen asiantunteva Fantasia-Kutzpah jatkuu Tähtivaeltaja2/99:ssä.

Grafiikka: Sami Saramäki WWW-toteutus: Kimmo Lehtonen 1999

 

vanhat numerot palaute tilaus in english FINNCON Scifi-seura yleistä