Star Wars -spesiaali
2/99

• Alkukuvat
• Uutiskuvat
• Toni Jerrman Tähtien sota: Eilen, tänään, huomenna
• Antikuvat
• Johanna Sinisalo Tuomiopäivän kirjan uudelleenfilmatisointi ja Lincolnin unet kellokkaista kartoittamattomalla maaperällä (Puhumattakaan Connie Willisistä)
• Kimmo Lehtonen Jeff Noon: Noonchester United
• Jukka Halme Kutzpah
• Hannu Blommila R. A. Lafferty: Todellisuuden valtias
• Toni Jerrman David F. Friedman: Eksploitaatioelokuvan kruunaamaton kuningas
• Elokuvat
• Tuomas Riskala Dario Argento: Night Visions - Kesäyön unelma
• Kansi:© Lucasfilm Ltd. & TM

En oikein tiedä, mitä odotin, kun ensimmäistä kertaa näin Connie Willisin. Vaikka olinkin ihaillut ja arvostanut moniakin sf-kirjailijoita elämäni varrella, koskaan aiemmin en ollut törmännyt kirjailijaan joka kirjoittaisi juuri niin kuin olen itse aina toivonut osaavani. Mutta siinä hän seisoi, Winnipegin maailmanconissa vuonna 1994, ilmielävänä. Olinko ehkä odottanut jotakin viileän sofistikoitunutta hahmoa, jonka elegantti olemus säteilisi viiltävän älyn valoa? Vai dramaattista jylhää olentoa, jonka ohimoilla lepäisivät aidon keskiajan tuntemuksen arvokkuuttaan hohkaavat laakerit? Siinä hän seisoi, Connie Willis, hieman huolimattomasti pukeutunut keski-ikäinen, ehkä vähän ylipainoinen kotirouva, tukassa permanentin jäänteitä ja päässään jättimäiset silmälasit , jotka olivat menneet kymmenen vuotta sitten muodista. Hän näytti siltä mikä onkin Ð coloradolainen kotirouva, joka harrastaa kirkkokuoroa ja Tupperware-kutsuja. Hän ei näyttänyt purevan fiksulta ja pelottavan komediantajuiselta kirjailijalta. Ei todellakaan, hän ei näyttänyt siltä Ð hän säteili sitä ympäristöönsä. Connie Willis hehkui unohtumattomalla tavalla lämpöä, älyä ja huumorintajua.

"Tarvitsen paljon palkintoja, koska sitten kun minulla on niitä tarpeeksi, vaihdan ne Harrison Fordiin. Minulla on kuulemma jo tarpeeksi Keanu Reevesiin, mutta mitäs iloa siitä on?"

- C.W. Omnin online-haastattelussa 1997

Kun Connie Willisin ensimmäinen julkaistu novelli (jota hän kuulemma nykyään syvästi häpeää), The Secret of Santa Titicaca ilmestyi vuonna 1970 Worlds of Fantasy -lehdessä, tuskin kukaan osasi arvata, että tuon varsin tavanomaisen fantasiatekeleen kirjoittajasta tulisi 30 vuotta myöhemmin science fictionin historian eniten palkintoja saanut kirjailija.

Willis alkoi lyödä itseään läpi 70-luvun loppupuolella, jolloin edesmenneessä Galileo-lehdessä ilmestyi useita hänen novellejaan, mm. Daisy, in the Sun, joka pääsi monien palkintojen short-listoille ja oli Willisin ensimmäinen Best of Year -antologiaan valittu työ. Novelli Fire Watch voittikin sitten sekä Hugon että Nebulan 1982. Tästä käynnistyi palkintojahti, jonka loppua ei ole näkyvissä. Amerikkalainen järjestelmä, joka jakaa fiktiot neljään eri kategoriaan pituuden mukaan - romaani, pienoisromaani, pitkä novelli ja novelli Ð on antanut Willisille mahdollisuuden rohmuta (jopa samana vuonna) pokaaleja useissa eri kategorioissa. Hän on myös sf-historian ainoa kirjoittaja, joka on saanut Grand Slamin, eli Nebula-palkinnon joka ainoassa näistä kategorioista - ei toki samana vuonna, kuitenkaan.

Connie Willis on voittanut (jos en ole mennyt aivan laskuissa sekaisin) kuusi Nebulaa ja seitsemän Hugoa sekä John W. Campbellin parhaan esikoisromaanipalkinnon LincolnÕs Dreamsista 1998. Romaani Doomsday Book voitti sekä Hugon että Nebulan (Nebula 1992, Hugo 1993), ja tuplat on saanut myös pitkä novelli The Last of the Winnebagos (1988) sekä novelli Even the Queen (1992).

Kuuden romaanin, kolmen yhteistyöromaanin, kahden novellikokoelman ja kymmenien yksittäisten novellien lisäksi Willisin tuotantoon kuuluvat ainakin kaksi äänikirjaa, Cibola ja Even the Queen And Other Stories, joissa hän lukee teoksiaan ääneen. Hän on myös toimittanut antologian The New Hugo Winners, Volume 3 (1999). Tekeillä olevan uusimman romaanin työnimi on Working Cape Race ja se käsittelee kuolemanrajakokemuksia.

Willis on fanien keskuudessa yksi suosituimpia con-vieraita, koska hän on loistava puhuja ja panelisti sekä hyvin helposti lähestyttävä, ystävällinen ja avoin henkilö. Erityisesti hänen lukutuokionsa vetävät aina salintäydet yleisöä. Science fictionia hän kirjoittaa omien sanojensa mukaan siksi, että se on keino puhua tärkeistä ja vaikeista asioista etäältä, projisoiden ne jonnekin muualle helpommin tarkasteltaviksi.

"Pidän kyllä rutosta, mutta en keskiajasta. Keskiaika oli haiseva ja tautinen ja karkea ja ikävystyttävä. Lontoon pommitus on paljon hauskempi."

- C.W. Omnin online-haastattelussa 1997

Doomsday Book (1992) on toistaiseksi Willisin tunnetuin ja ilmeisesti myös ylistetyin teos. Kirjan perusidea on lyhyesti selvitetty: nuori naishistorioitsija Kivrin lähetetään vuoden 2052 Oxfordista tutkimaan keskiaikaa. Hänen on tarkoitus päätyä vuoteen 1320, mutta ohjelmoitsijan sairastumisesta johtuvan virheen takia Kivrin joutuukin vuoteen 1348, keskelle Mustan Surman valtakautta. Kirja seuraa kahta ajanjaksoa: Tulevaisuuden Oxfordia, jossa virheen selvittäminen ja aikeet Kivrinin pelastamiseksi kilpistyvät kaupungissa riehuvaan influenssavirukseen ja siitä johtuvaan karanteeniin. Väliin siirrytään Kivrinin näkökulmaan, hänen silminnäkijä- ja kanssaeläjähavaintoihinsa keskiajasta sekä epätoivoiseen taisteluun vuosituhannen hirveintä vitsausta vastaan.

Willis on mestari löytämään mahdollisimman kipeitä sielun shiatsupisteitä ja painelemaan niitä hyväätekevän tuskallisesti. Sekä influenssan kourissa painiskeleva, kaoottinen Oxford että menneisyyden Skendgaten kylä ovat äärimmäisen käsinkosketeltavia ja niiden henkilöt eläviä Ð heidän kohtalostaan kiinnostuu väkisinkin; hahmoihin kiintyy niin, että sitten kun heille tapahtuu jotakin, tuska ja tyrmistys on aitoa. Willisin taitoa tarinankehrääjänä osoittaa se, että hän sijoittaa tapahtumat jouluun, juhla-aikaan, joka muutenkin on täynnä tunnelatauksia Ð ja tekee sen täysin perustellusti: Kivrinin on menneisyydessä ollessaan oltava tarkkaan selvillä päivämääristä paluunoutoaan varten, ja joulun aika oli keskiajalla ainoa, jonka tarkat päivät pahaisinkin talonpoika tunsi.

Kaikille sentimentaalisuutta kavahtaville kannattaa toki kertoa, että Willis ei olisi Willis, jollei kirja olisi myös ripoteltu täyteen kuivaa huumoria, sarkasmia ja välillä lähes tilannekomedian mittoihin kehittyvää komiikkaa. Hän tekee henkilöidensä suulla kirpeitä havaintoja, kuten sen, että 1300-luvun rutto saattoi olla yksi suurista syistä siihen, miksi nykyaika on niin viheliäistä: noina vuosina ne, jotka jäivät auttamaan toisia, kuolivat, ja henkiin jäivät sukua jatkamaan ne, jotka varastivat ruokaa ja hevosia ja pakenivat jättäen muut oman onnensa nojaan.

Doomsday Book kasvaa muutenkin yli aiheensa pohdinnaksi vaikkapa ihmisen ja uskonnon suhteesta: tuskin minään muuna historian aikana Euroopan väestö on ollut yhtä tiiviisti ja päivittäisesti kiinni kristinuskossa kuin 1300-luvulla, jolloin tapahtui yksi kauhistuttavimmista sitä kohdanneista katastrofeista. Tai pohdinnaksi ihmisen perimmäisestä avuttomuudesta luonnonvitsausten edessä, elettiin sitten 2000-lukua tai keskiaikaa.

Mitä tulee Willisin 1300-luvun kuvaukseen, se on pikkutarkkaa ja ilmeisen asiantuntevaa. Kirjan ilmestyttyä Washington Post Book Worldin arvostelija totesi: "Alkaa tuntua mahdolliselta, että tuon viiden vuoden aikana, minkä Doomsday Bookin kirjoittaminen kesti, Connie Willis itse asiassa avasi ikkunan toiseen maailmaan ja näki jotakin sieltä." Lukijasta tuntuu samalta.

Johanna Sinisalon kaikenkattava Connie Willis -esittely jatkuu Tähtivaeltaja 2/99:ssä, joka sisältää myös Willisin suomennetun novellin.

Connie Willis on kunniavieraana Finncon 1999 -festivaaleilla Turussa 14. - 15. 8., jolloin myös ilmestyy Doomsday Bookin suomenkielinen versio (by Otava).