|
Viime
numerossa kehotin jättämään
useat suomalaiset Scwarzenegger-julkaisut hyllyyn niiden
köyhyyden takia - sittemmin selvisi myös,
että Commando ja Predator ovat jopa leikattuja.
Eli toivottavasti kukaan ei naksahtanut halpaan. Ostopäätös
kannattaa siirtää hamaan tulevaisuuteen
myös Manaajan ohjaajanversion osalta. Tuoreelta
dvd:ltä uupuu näet videolta löytyvä
tunnin mittainen dokumenttikin. Toisaalta taas muutama Tähtivaeltajassa
aiemmin esitelty dvd on nyt julkaistu Suomessa asiaankuuluvien
lisukkeiden kera. Näitä ehdottomasti hankkimisen
arvoisia tuotoksia ovat mm. Starship Troopers (1/00), Rocky
Horror Picture Show (4/00) ja 12 Monkeys (1/01). Kipinää
kinttuihin!
House
on the Edge of the Park
(La casa sperduta nel parco)
(Hollanti/Saksa-versio)
Ruggero
Deodato on kuuluisa erityisesti filmiensä häikäilemättömästä
julmuudesta. Yleisön tunteita ei säästellä,
eikä lohduksi välttämättä
tarjota ensimmäistäkään
positiivista roolihahmoa. Näin on asian laita myös
House on the Edge of the Parkin (1980) kohdalla, sillä
sen tinkimätön pahuus saa katsojan kiemurtelemaan
vaivautuneena tuolissaan.Last House on the Leftistä
tuttu David Hess esittää psykopaattista
Alexia, joka jo leffan ensimmäisessä kohtauksessa
raiskaa ja tappaa naisen kevyen laulelmamusiikin säestyksellä.
Itseään tosi coolina bailaajana pitävä
Alex pyörittää ammatikseen varastettujen
autojen kauppaa ja autokorjaamoa. Kun paikalle saapuu juhliin
matkalla oleva nuoripari, Alex lyöttäytyy
hieman yksinkertaisine tovereineen mukaan geimeihin.Paikan
päällä dekadenttiin eloonsa kyllästyneet
jupit ryhtyvät pilailemaan typeryksinä
pitämiensä mekaanikkojen kustannuksella.
Hidasjärkinen hemmo pistetään
strippaamaan ja tältä myös huijataan
rahat korttipöydässä. Yksi naisista
taas viekottelee Alexia sekstaamaan kanssaan, mutta aina
kun ollaan pääsemässä
itse asiaan, hän torjuu miehen lähentelyt
ja jättää tämän
kuin nallin kalliolle.Odotus ja jännitys tiivistyy,
sillä katsojat toki tietävät
millaisen käärmeen nämä
ylimieliset snobit ovat kotiinsa kutsuneet. Tietävät,
että jossain vaiheessa Alexin pinna pettää
ja hänen väkivaltaisuutensa ryöpsähtää
esiin. Kun hetki koittaa, luvassa on kohtaus kohtaukselta
pahenevaa henkistä ja fyysistä kidutusta.
Lähes vastenmielistä kuvastoa, jossa täysin
moraaliton Alex hakee nautintonsa seksuaalisesta alistamisesta
ja yleisestä kukkoilusta.Helpotusta ahdistukseen
on turha odottaa, sillä tämä
elokuva ei tarjoile puhdistavia kokemuksia. Sen kaikki henkilöt
ovat totaalisia kusipäitä, joten minkään
tason onnellinen tai palkitseva loppu ei tule edes kysymykseen.
Eli heikkohermoiset pysykööt kaukana.
Leffa
*****
Kuva ****
Lisät *
Tämä
menee jo huijauksen puolelle. Takakansi lupailee niin traileria,
valokuvagallerioita kuin monen eri kielen tekstejäkin,
mutta todellisuudessa levyllä ei ole ensimmäistäkään
lisuketta tai tekstitystä (ääniraita on englanniksi
ja saksaksi)! Mukana tuli kyllä yksi paperilipare,
josta löytyy Deodaton lyhyt esittely sekä kuusi
kuvaa filmistä, mutta se nyt ei ole ihan sama asia.
Lisäksi leffan väitetään olevan 125
minuuttinen, vaikka se itse asiassa on yli puoli tuntia
lyhyempi - ei kuitenkaan leikattu.
DVD-ARVOSTELUT
JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 3/01:ssä. MUKANA MM.
What Have You Done to Solange?, Devilís Nightmare,
Nude for Satan, Coffin Joe, Marihuana ja lukuisia muita
levyjä!
|