|
Tärkein englanninkieliselle fantasiakirjallisuudelle
jaettava palkinto kantaa ylpeänä nimeä
World Fantasy Award. Tämänvuotinen ehdokaslista
on kovimpia kautta aikain, ja onkin lähes synti
valita näin hyvien kirjojen joukosta vain yksi
ja ainoa teos, joka saa kunnian olla vuoden paras fantasiaopus.
Onneksi minun ei tarvitse tehdä virallista valintaa,
mutta tässä kuitenkin näkemykseni
ehdolla olevista teoksista ja siitä, mikä
niistä on se kaikkein mahtavin.
China Miévillen Arthur C. Clarke -palkinnon voittanut
Perdido Street Station on kilvan suurimpia ennakkosuosikkeja.
Sen keräämät lukuisat palkintoehdokkuudet
sekä mittava arvostelumenestys osoittavat, ettei
moinen arvailu ole aivan tuulesta temmattua. Perdido Street
Station onkin yksi viime vuosien parhaimpia romaaneja, ei
pelkästään genrerajojen sisällä
vaan ihan yleisestikin. MiÈvillen kyky luoda kirjallista
tekstiä on kadehdittava, ja hänen huikea
tapansa yhdistää absurdeja yksityiskohtia
rikkaaseen mielikuvitukseen on vertaansa vailla.
Perdido Street Stationin tapahtumapaikkana on New Crobuzon
megalomaaninen kaupunki - kuin Dickensin luoma Gormenghast.
Siellä elämässään
ìjonkin verranî epäonnistunut tiedemies
Isaac Dan der Grimnebulin ja hänen khepri-rakastettunsa
Lin löytävät itsensä
lain kirjaimen epämääräiseltä
puolelta.
Yagharek - garuda, jonka siivet on poistettu hirvittävän
rikoksen takia - palkkaa Isaacin tekemään
itselleen siivet. Tässä tehtävässä
Isaacin haltuun joutuu koihirviön alkumuoto, joka
kuoriuduttuaan alkaa terrorisoida koko New Crobuzonia. Ja
näitä slake-motheja on liikkeellä
useampi kappale. Motley-niminen rikollinen on vastuussa
kyseisistä kammotuksista, jotka toukkamuodossaan
tuottavat erittäin voimakasta huumetta.
Isaacin rakastettu Lin, joka tekee taidetta omista eritteistään,
joutuu Motleyn vangiksi ja kiduttamaksi. Tarina vie lukijansa
etsintäretkelle yhä syvemmälle
kaupungin syövereihin, jossa Isaac etsii ratkaisua
hirviöongelmaan sekä samalla sovitusta
omille synneilleen. Lopputulos on sekä yllättävä
että järkyttävä.
China Miéville tuo Mervyn Peaken maailmankuvan groteskilla
tavalla fantasian piiriin. Ja juuri groteski on se avainsana.
Miéville on ottanut asiakseen kirjoittaa kiehtovan
ja oudon, mutta samalla myös hyvin vastenmielisen
kirjan, jossa sankarit ovat enemmän kuin hairahtuneita
ja pahat hahmot aivan kuvottavan pahoja, jos kohta myös
kiusallisen inhimillisiä. Joskus Miévillen
groteskius lyö kuitenkin hieman ylitse. Liika on
aina liikaa.
Miévillen luoma maailma on täynnä
kummallisia olentoja, jotka ovat kuin kauhuelokuvista tai
vieraista maailmoista kotoisin. Mutta jotenkin kirjan genreä
on silti vaikea määritellä: urbaani
kaupunkikuva sekä kyberpunkin ja Mervyn Peaken
sekoitus kurjuutta ja loistoa ovat kummallista materiaalia
fantasiaromaanissa. Mutta Miéville ei olekaan mikään
tavallinen fantasisti, sillä hän tuo esille
monia asioita, merkillisiä ja selittämättömiä,
ja jättää näistä
useat lukijansa selvitettäviksi. On kuin Miévilleä
ei kiinnostaisi lainkaan, kuinka paljon yleisö
tästä kaikesta ymmärtää,
vaan se, kuinka paljon enemmän hän voi
vielä tehdä sekoittaakseen lukijan pään.
Magiaa on, mutta se on oikeastaan vain vastine tieteelle
ja jatke alkemialle. Ja niin edelleen. Ehkäpä
Perdido Street Station on vain yksinkertaisesti niin hyvä
kirja, että sen rajaaminen yhteen ghettoon on sekä
turhaa että mahdotonta.
JUKKA HALMEEN FANTASIA-KUTZPAH JATKUU TÄHTIVAELTAJA
3/01:ssä. Mukana mm. Tim Powers, Guy Gavriel Kay,
Philip Pullman...
|
