Kuinka päätyä Dario Argentosta nudistileirille
Jyväskylän Finnconissa vieraillut Maitland McDonagh
on yksi maailman tunnetuimmista elokuvatoimittajista. Nainen,
joka jo yli 15 vuoden ajan on tehnyt lukemattomia teräviä
arvosteluja, analyyttisiä artikkeleita sekä syväluotaavia
haastatteluja niin sanoma- ja aikakausilehtiin kuin kaikkiin
tärkeimpiin englanninkielisiin filmijulkaisuihinkin
(Fangoria, Premiere, Film Comment etc). Tämän
ohessa Maitland toimii TV Guiden nettiversion vastaavana
toimittajana, eikä pidä unohtaa, että hänen
tekstejään löytyy myös useista alan tietokirjoista.
Kokonaisia opuksia häneltä on ilmestynyt kolme,
Broken Mirrors/Broken Minds: The Dark Dreams of Dario Argento
(1994), Filmmaking on the Fringe: The Good, the Bad and
the Deviant Directors (1995) sekä The 50 Most Erotic
Films of All Time (1996).
Kuten kirjalistastakin voi päätellä, McDonagh
ei ole tyypillinen jenkkikriitikko, joka suoralta kädeltä
tuomitsisi genrefilmit ala-arvoisiksi. Päinvastoin,
hän on aina ollut erityisen innostunut kauhu-, kultti-
ja underground-elokuvista. Kun Jyväskylässä
tarjoutui mahdollisuus haastatella näin mielenkiintoista
toimijaa, ei tilaisuutta toki sopinut jättää
väliin.
Kirjoitit Dario Argenton tuotannosta kirjan verran materiaalia.
Pidätkö häntä siis Euroopan tärkeimpänä
kauhuohjaajana?
Ilman muuta hän on yksi heistä, ehkä jopa
oman aikansa vaikutusvaltaisin kauhuohjaaja. Ei sovi kuitenkaan
väheksyä esimerkiksi Lucio Fulcin merkitystä,
vaikka minä en hänen elokuvistaan erityisemmin
pidäkään, tai Jean Rollinia, joka toi eurooppalaiseen
kauhuelokuvaan kauniit fantasiaelementit. Itselleni vain
kävi niin, että tˆrmäsin ensimmäisenä
juuri Argenton elokuviin, ja niiden voima, visuaalisuus
sekä musiikin käyttö lumosivat minut täysin.
Argenton kautta tutustuin myös ensi kertaa gialloihin,
ja ne saivat minut kiinnostumaan muistakin alan elokuvista.
Giallo on tosi hieno juttu, Amerikassa ei ole koskaan ollut
mitään vastaavaa, meillä elokuvantekijät
ovat aina takertuneet paljon tiukemmin suoraviivaisiin mysteereihin.
Italiaiset suunnilleen unohtavat koko mysteerin ja keskittyvät
sen sijaan uskomattoman rikkaisiin yksityiskohtiin. Osa
filmeistä on toki lähes käsittämättˆmiä,
mutta siitä huolimatta mukana on aina jotain todella
mahtavaa, jonka ansiosta sekavuuden voi hyvinkin antaa anteeksi.
Jopa sellaisessa aika heikossa leffassa kuin Torso on kohtauksia,
jotka räjäyttävät aivoni kaakkoon.
Mainitsit aiemmin Argenton vaikutusvallan. Kuinka se mielestäsi
näkyy muiden tekijöiden elokuvissa?
Argentolla on tosiaan ollut huima vaikutus muihin elokuvantekijˆihin.
Ei tosin niinkään tarinankerrontapuolella, sillä
se joka ottaa mallia hänen juonistaan, on pelkästään
hölmö. Mutta menipä katsomaan mitä tahansa hieman
suuremman budjetin amerikkalaista kauhuleffaa, ei voi välttyä
ajatukselta, että niin valaistukseen kuin tilankäyttˆˆnkin
on saatu vaikutteita Argentolta. Uskoisin, että suurin
osa näistä tekijöistä vietti nuoruutensa
katsellen Argenton elokuvia ja silloinkin kun he eivät
kunnioita häntä tietoisesti, tuo tyyli tunkee
esiin itsestään - he ovat sisäistäneet
sen osaksi kauhuelokuvien kuvastoa. Ja hyvä niin, sillä
erityisesti 1970-luvulla, jolloin ihmiset eivät vielä
olleet nähneet näitä filmejä, Amerikassa
tehtiin kasapäin leffoja, jotka näyttävät
aivan paskalta, ne ovat rumia ja halvanoloisia.
Euroopasta löytyvät sitten tietysti nämä
Argenton selkeät suojatit, kuten Michele Soavi ja Lamberto
Bava, mutta kyllä vaikutteita ovat ottaneet hyvin monet
muutkin euro-ohjaajat.
Sääli vain, että Argenton oma tuotanto ei
viime vuosina ole ollut kummoista. Sleeplesiä en ole
vielä nähnyt, mutta esimerkiksi Stendhal Syndrome
toimi vain puoliksi ja Phantom of the Opera oli pelkkä
tunnepitoinen moka hänen puoleltaan, ensi-ihastuksen
turha uusintaversio. Uskon kuitenkin, toisin kuin monet
muut, että vielä jonain päivänä
hän tekee jälleen erinomaisen elokuvan. Hänen
uransa ei ole ohi.
MAITLAND McDONAGHIN HAASTATTELU JATKUU TÄHTIVAELTAJA
3/01:ssä. Mukana mm. Lucio Fulci, Russ Meyer, nykykauhu,
nudistileffat etc...
|
