|
|
Iain
Banks: Syyllisyys
(Complicity)
(Suom. Inka Parpola. Loki)
Turhankin harvakseltaan ilmestyvissä Banks-suomennoksissa
käydään yhä läpi miehen 1990-luvun
alun tuotantoa. Syyllisyys-romaanissa asian huomaa mm. hieman
säälittävänoloisista tietokonekuvailuista
- näillä kellotaajuuksilla ja keskusmuisteilla ei
nykyisin paljoa brassailtaisi. Tällaiset pikkuseikat
eivät kuitenkaan onnistu tuhoamaan oivallisen tarinan
tunnelmaa.
Cameron Colley on edinburghilaisen sanomalehden salkuton rivitoimittaja,
joka saa säväreitä niin juttujensa päätymisestä
etusivulle, addiktiivisista maailmanrakennuspeleistä
kuin salaa vedetyistä spiidiannoksistakin. Poliittisessa
kentässä hän sijoittuu vahvasti vasemmalle
eikä peittele mielipiteitään väliin hyvinkin
kantaaottavissa artikkeleissaan - kaverien kesken käyty
yhteiskunnallinen väittely kuuluu oleellisena osana myös
hänen vapaa-aikaansa.
Suuryhtiöiden pilaaman skottiviskin ohessa hänen
tuoreimpia kiinnostuksen kohteitaan ovat salaperäiseltä
vasikalta saadut puhelinvihjeet suuresta salaliitosta, johon
kytkeytyvät niin Brittein tiedustelupalvelu, ydinasevirasto
kuin eräs Lähi-Idän maakin. Samaan aikaan yössä
liikkuu murhaaja, joka höykyttää yläluokkaan
kuuluvia parlamentaarikkoja ja teollisuuspamppuja. Mutta mikään
ei ole aivan sitä, miltä päällepäin
näyttää...
Useammallakin aikatasolla liikkuva kerronta valottaa rinnakkain
Colleyn nykyisyyttä sekä menneisyyttä, josta
löytyy selitys monille myöhemmille tapahtumille.
Banks ei säästele sanoja käsitellessään
Colleyn elämän eri puolia, aina pikkutarkkoja seksuaaliakteja
myöten, ja väliin tuntuu kuin materiaalia ladattaisiin
sivuille turhankin runsaasti. Tämä palvelee kuitenkin
kokonaisvaltaista ihmiskuvausta, joka onnistuukin hyvin peittämään
alleen perusjuonen tavanomaisimmat jännärikuviot.
Kirjan tehokkaimpia osia ovat sinä-muodossa läpikäydyt
tappokohtaukset, jotka heittävät lukijan armotta
keskelle tapahtumia. Sinä teet tämän kaiken.
Heilautat patukkaa ja isket miestä lujaa takaraivoon.
Työnnät hänet alas parvekkeelta ja katselet
riemuissasi, kuinka metallikaiteen piikkikärki työntyy
ulos hänen oikeasta silmäkuopastaan.
Ratkaisu on harvinainen, mutta toimiva. Se, että lukija
laitetaan murhaajan asemaan, muuttaa koko kokemuksen entistä
intensiivisemmäksi ja personoidummaksi. Tuntuu kuin todella
olisi osasyyllinen näihin hirmutöihin. Ja tästä
ajatuksesta aukeaakin yksi romaanin keskeisistä pointeista:
me kaikki olemme syyllisiä siihen, mitä ympärillämme
tapahtuu, kuinka epäoikeudenmukaisesti maailma makaa.
Jokainen on varmaan joskus unelmoinut toimivansa samoin kuin
kirjan kostaja. Hänen julmuuksiensa kohteina ovat moraaliltaan
korruptoituneet, omaa etuaan ylimielisesti vaalivat valtaapitävät
ja rikkaat - miehet, jotka riistävät ja tapattavat
heikompiaan ilman omantunnontuskia. Mutta miltä tuntuisi
aktuaalisesti toteuttaa nuo turhautumisesta nousevat haavekuvat?
Kuinka oikeutettua on lopulta kohottaa itsensä ylimmäiseksi
tuomariksi ja pyöveliksi? Vai onko sittenkin pahempi
vain saarnata epäoikeudenmukaisuuksia vastaan tekemättä
asioille mitään?
Varoituksen sana: älä missään
nimessä tsekkaa etukäteen kirjan takakantta! Se
pilaa lukukokemuksen jännitteet kevyesti yli romaanin
puolivälin.
Toni Jerrman
LISÄÄ KIRJA-ARVIOITA TÄHTIVAELTAJA
3/02:ssa. |
|
