|
Spirited
Away
- Henkien kätkemä
Riemuitkaa kaduilla ja toreilla! Hayao Miyazakin
upea uutuusanime saapuu Suomeen ihan teatterilevitykseen.
Kaunis kiitos ja kumarrus kaikkivoivan Cinema Mondon suuntaan.
Spirited Away on elokuva Chihiro-tytöstä, joka
päätyy järisyttävän moninaisten
jumalten, velhojen ja henkiolentojen kansoittamaan fantasiakaupunkiin.
Paikkaan, jonne ihmisillä ei ole asiaa - jossa hänen
vanhempansa noidutaan sioiksi seuraavaa juhla-ateriaa silmälläpitäen.
Urhea tytteli ei kuitenkaan muserru tilanteen edessä,
vaan ottaa muutaman ystävällisen sielun avulla
kohtalon omiin käsiinsä.
Tarinan taustalla on sinällään suhteellisen
perinteinen satukuvio, mutta Miyazakin ihmeen tuntua tulviva
kokonaisvisio on niin rikas ja omaperäinen, ettei sen
edessä voi olla kuin totaalisesti lumoutunut. Kuvioissa
hyörii satoja mielikuvituksellisia olioita - toiset
sympaattisia, toiset jopa pelottavia - eikä näin
taianomaisia tapahtumapaikkojakaan ole ennen koettu: massiivisen,
japanilaistyylisesti sisustetun jumalten kylpylän jättää
toiseksi vain öisillä vesilakeuksilla tuntemattomiin
määränpäihinsä puksuttavat junat.
Harvasta, jos yhdestäkään, elokuvasta päähän
etsautuu yhtä monta unenomaista näkyä, jotka
jaksavat ihastuttaa vielä päiväkausia filmin
näkemisen jälkeenkin. Voihan pomppivat päät
ja elävät nokikikkareet! Olen myyty. Otetaanhan
heti uusiksi!
Toni Jerrman - 5 tähteä
Signs
Voihan
hevonvitun M. Night Shyamalan ja pyhän hengen perärööri!
Enpä ole tainnut ikinä poistua elokuvateatterista
tällaisen raivon vallassa. Scifi-elementeistään
huolimatta Signs on näet patetiaa tulviva fundamentalistisuskonnollinen
predestinaation korkeaveisuu.
Mel Gibson esittää seipäällä tuettua
variksenpelätintä muistuttavaa maalaispappia,
joka on luopunut kutsumuksestaan vaimonsa kuoleman aiheuttaman
uskonpuutteen vuoksi. Hän joutuu kuitenkin jälleen
kohtaamaan perimmäiset kysymykset, kun maissipeltoon
ilmestyy outoja ufo-kuvioita ja avaruusmuukalaisten invaasio
alkaa näyttää yhdeltä mahdolliselta
selitykseltä.
Haukotuttavasti eteenpäin jurnuttavassa leffassa korostetaan
alinomaan kohtalon merkitystä ja muita todistuksia
korkeimman käden johdatuksesta. Vaikka vihamieliset
alienit kävisivät ihmiskunnan kimppuun, niin kyllä
taivaan isä suojelee papin perhettä ja on suunnitellut
kaiken pienintäkin yksityiskohtaa myöten ennakkoon.
Mitään ei koskaan tapahdu sattumalta, vaikka kärsimysten
keskellä sitä onkin väliin vaikea uskoa.
Hallelujaa!
Kriitikkokollega - joka jääköön nyt
armollisesti anonyymiksi - totesi teatterista ulostautuessaan,
että edessä on ammatin vaihto, mikäli tällaiset
leffat yleistyvät. Kuulemma olisi vähemmän
ällöttävää hankkia elantonsa vaikka
myymällä persettä Hakaniemen torilla.
Revi siitä.
Toni Jerrman - 1 tähti
LEFFA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA
3/02:ssa. MUKANA MYÖS ESPOO CINE -RAPORTTI.
|