|
|
|
|
 |
|
Kauhutarinat ovat ikivanha traditio. Niitä on kerrottu
jo vuosisatojen ajan nuotioilla, kirjoissa, maalauksissa ja
lauluissa. Niitä on kerrottu niin ajanvietteenä,
iltasatuina kuin varoituksinakin. Tarinoiden viehätysvoima
on aina perustunut siihen, että ihminen saa kokea pelkoa
turvallisessa ympäristössä.
Nykyajan ehkä keskeisin kauhutarinoiden esitystapa on
elokuva. Tälläkin kerrontamuodolla on suhteellisen
pitkä historia, joka alkoi jo viime vuosisadan alussa.
Ensimmäiset täyspitkät kauhuelokuvat valmistuivat
mykkäfilmien aikakaudella 1910- ja 1920-luvuilla. Tuolloin
tehtiin muun muassa varhaisin vampyyrielokuva, F.W. Murnayn
Nosferatu (1921), joka tosin vedettiin tekijänoikeussyistä
nopeasti pois markkinoilta. Useat muutkin myöhemmin asemansa
vakiinnuttaneet hirviöhahmot ehtivät tehdä
valkokangasdebyyttinsä näinä vuosina: Frankenstein
1910, ihmissusi 1913, Jekyll/Hyde 1914 jne.
Todellinen lähtölaukaus kauhuelokuvagenren synnylle
saatiin kuitenkin vuonna 1927, kun äänielokuvat
saapuivat markkinoille. Myös kamera- sekä filmitekniikka
kehittyivät niin, että uudenlaisten erikoisefektien
luominen tuli mahdolliseksi.
1930-luku olikin sitten kauhufilmien kulta-aikaa. Silloin
ilmestyivät mm. sellaiset alan klassikot kuin Universal-studion
Dracula, Frankenstein ja Invisible Man sekä RKO:n King
Kong. Ne loivat kauhugenrelle vankan pohjan ja viitoittivat
tulevien elokuvien polkua vuosikymmenten ajaksi.
Yön lapset
Ensimmäisten joukossa kauhuelokuvien valtaamattomille
markkinoille ehätti Tod Browningin ohjaama Dracula (1931),
jonka kauhistuttavassa nimiroolissa loistaa unkarilainen Bela
Lugosi. Elokuva on ottanut vaikutteita vuosikymmen aikaisemmin
ilmestyneestä Nosferatusta, mutta siinä missä
Max Schreckin vampyyrikuningas on suorastaan painajaismainen
näky, on Lugosin esittämä kreivi Dracula sulavaliikkeinen
herrasmies. Ja toisin kuin nykyisin, yön ruhtinaamme
ei suinkaan ole mikään seksipeto, vaan mies joka
tahtoo vain jokailtaisen drinkkinsä - ihmisten epäonneksi
se nyt sattuu olemaan verta.
Elokuva alkaa goottilaisissa tunnelmissa, mistä muodostuikin
tunnusmerkiksi suurimmalle osalle 1930-luvun kauhufilmejä.
Draculan synkeä linna seisoo yksinään korkealla
harjanteella, ja sen tornit, holvit ja huoneet ovat kaikki
goottilaistyylisiä. Vaikutelmaa vesittää kuitenkin
hieman se, että linnaa eivät suinkaan kansoita rotat
(vaikka niistä kaiken aikaa puhutaankin), vaan vyötiäiset
(!). Kuriositeettina mainittakoon elokuvassa esiintyvät
Draculan kolme kuolonkalpeaa "vaimoa", jotka ovat
nyky-goottien selkeitä esiäitejä.
Dracula, kuten myöhemmin myös Frankenstein, Wolf
Man ja monet muut, sijoittuu epämääräiseen
aikaan ja paikkaan. Vampyyrikreivi asustaa syrjäisellä
seudulla, jonka voisi arvella olevan 1800-luvun saksankielistä
Eurooppaa. Aikakaudesta kielii mm. se, että kun Dracula
matkustaa Englantiin, hän ei suinkaan kulje höyry-
vaan purjelaivalla - mistä huolimatta elokuvan Lontoo
muistuttaa kovasti 1930-luvun Lontoota. Frankenstein-leffa
tapahtuu puolestaan Goldstadtin pikkukaupungissa, jossa ihmiset
on nimetty tyyliin Fritz, Victor ja Karl. Esiintyypä
elokuvassa jopa aito itävaltalainen kansantanssiryhmä.
Kuningasajatuksena on ollut etäännyttää
elokuva riittävästi todellisuudesta, jotta koetut
pelkotilat eivät yhdistyisi "tosielämään".
Tämän pohjalta syntynyttä "kauhu leviää
maaseudulta ja pikkukylistä" -mallia onkin sitten
kopioitu turhan ahkerasti aina jok'ikiseen nykyajan tusinakauhuleffaan
asti.
ALEKSI KUUTION KLASSIKKOKAUHUELOKUVA-ARTIKKELI
JATKUU TÄHTIVAELTAJA 3/03:ssa.
|
|
