|
|
Tulleet
sarjikset
DC. Vertigo on tuupannut markkinoille nyt
kaksikin uutta jatkuvaa lehteä. Niistä Andy Dygglen
& Jockin Losers on kyllä aivan turha tuttavuus -
kaikin tavoin mitäänsanomaton sarja potkut saaneiden
agenttien ristiretkestä pettäjiään vastaan.
Näitähän on nähty ihan liiankin kanssa.
Peter Milliganin käsikirjoittamassa Human Targetissa
on sitten potentiaalia vaikka mihin. Jo peruskaava miehestä,
joka ottaa muiden ihmisten ulkomuodon ja persoonallisuuden
omakseen, sisältää useitakin mielenkiintoisia
pohdinnan siemeniä. Esimerkiksi kysymyksen, kuinka käy
oman minuuden tämän identiteettileikin keskellä?
Minkä ohessa idea mahdollistaa tarinan kuljettamisen
moninaisten ihmiskohtaloiden keskelle sekä mitä
erilaisimpiin ympäristöihin.
Minisarjoista täydet pisteet kerää koppaansa
Jason Hallin & Cliff Chiangin Beware the Creeper. Pariisin
1920-luvun taiteilijapiireihin sijoittuva tarina on inhimillisesti
rikas pitäen sisällään niin koskettavaa
tragediaa kuin riemastuttavaa ilonpitoakin. Piirrosjälki
luo tämän tueksi osuvaa ajankuvaa. Ehdoton hankinta.
Sandmanin sukukunta on nyt sitten puettu myös jenkkiläiseen
manga-kaapuun. Ja asiallahan on tietysti lapsenomainen fanisuosikki
Jill Thompson. Lähes parisataasivuinen Death: At Death’s
Door onkin ihan pikkumukava hupsuttelu ongelmista, joita ilmenee
Helvetin tyhjentäessä asukkinsa yläpuoliseen
maailmaan. Saisikohan eksyneet sielut pidettyä aisoissa
Deliriumin emännöimillä bileillä?
Alan Mooren luotsaaman America’s Best Comicsin linja
on puolestaan täydentynyt kahdella uutuudella. Yanick
Paquetten huolellisesti taiteilema Terra Obscura saattelee
parrasvaloihin postmodernin ryppään vanhan ajan
supersankareita. Vastassaan heillä on mysteeri, jonka
selvittämiseen tarvitaan voiman lisäksi aivonystyröitä.
Terra Obscura skulaa niin ihastuttavasti, että sarjalle
janoaa jatkoa jo ennen ensimmäisen minin loppua!
Top Ten -spinoff Smax kallistuu sitten suoran satuparodian
puolelle. Modernista teknoulottuvuudesta matkataan takapajuiseen
rinnakkaistodellisuuteen, josta sini-ihoinen Smax on alkujaan
kotoisin. Ulkoiselta olemukseltaan paikka on kuin kaikkien
satujen yhteensulautuma, mutta silleen arkisena versiona:
kultamunien arvo on kriisissä, sienitaloasuinalueet ovat
slummiutumassa ja kananmakuiset kerubit kelpaavat hyvinkin
päivän ateriaksi. Ihan kivaa herkkua.
Kai muistit tunkea kassiin myös Mooren varhaisia DC-sarjoja
sisältävän kokoelma-albumin Across the Universe:
The DC Universe Stories of Alan Moore? Sekä Darwyn Cooken
kovaksikeitetyn Catwoman-rikosdraaman Selina’s Big Score?
MUUT. Neil Gaimanin suurella haloolla rummutettu Marvel-sarjis
1602 ei ainakaan ensinumeronsa perusteella pahemmin innosta.
Laaja skaala Marvelin sankareita on siirretty historiallisiin
kulisseihin, mutta jotenkin tarkoituksettomalta patsastelulta
tämä vaikuttaa - arvailu siitä kuka kukin on,
ei jaksa pitkään viehättää. Eikä
asiaa ainakaan auta Richard Isanoven digitaalinen väritys,
joka tekee Andy Kubertin piirroksesta muovisen ja hengettömän
näköistä. Voihan sikapossu, jos tämä
ei tästä parane.
LISÄÄ ELOKUVA-, SARJAKUVA- JA KIRJALLISUUSUUTISIA
TÄHTIVAELTAJA 3/03:ssa!
|
|
