|
Rahvaan eläessä
aatelisten orjuudessa sekä Jumala että Saatana
nähtiin Robin Hoodin kaltaisina hyväntekijöinä,
jotka puolustivat köyhiä ja veivät rikkaita
paskiaisia Helvettiin. Käärmeen polvella istuminen
tuntuukin melkoisen epämukavalta, mutta ainakin sanomalehtijuttujen
mukaan Suomessa on nykyään käynnissä
jonkinlainen ryntäys kyseiselle polvelle. Miksi ihmeessä?
Jumalan ja Saatanan
luomiskertomus
Saadaksemme vastauksen
tähän kysymykseen meidän on ensin ymmärrettävä
ne rakenteet ja lainalaisuudet, jotka ovat johtaneet länsimaiden
nykyisen, kaksijakoisen uskonnollisuuden syntyyn.
Eräs sosiologian arvostetuimmista klassikkokirjoista
on Emile Durkheimin Uskontoelämän alkeismuodot
(alunperin vuodelta 1912). Siinä esitetään,
että uskonnollisten kokemusten taustalta löytyy
ihmisten järjestyminen yhteisöiksi, joissa on
pakko alistua yhteistoiminnan edellyttämään
kuriin ja järjestykseen. Samalla yhteisön päämäärin
alistuminen tuottaa voimakasta hyvänolontunnetta, sillä
taipuessaan herruuden edessä yksilöstä tulee
osa tuota herruutta: hän on yhtä vahva ja omanarvontuntoinen
kuin koko yhteiskunta hänen ympärillään.
Yhteiskunta on siis yksilöä suurempi ja voimakkaampi,
se korkein mahdollinen auktoriteetti. Ihmisten toimia määräilevä
sosiaalinen paine on kuitenkin helpointa nähdä
ulkopuolisena voimana, sillä yhteisön asettamat
tiukat moraaliset säännöt ovat usein ristiriidassa
jopa ihmisten biologisten viettien kanssa. Sosiaalinen paine
ei myöskään ole mikään näkyvä
tai käsinkosketeltava asia, joten kaikkien asianosaisten
kannalta selkein ratkaisu on kuvata sitä jollakin näkyvällä
symbolilla. Näin yhteiskunnasta tulee jumala.
Yhteen jumalaan nojaava uskonto sisältää
kuitenkin pahuuden sisäänrakennetun perusvian.
Jos yksi olento kerran on vastuussa kaikesta siitä,
mitä tapahtuu, se on hyvän ohella syypää
myös kaikkeen pahaan. Teologit pystyvät selittämään
tämän jutun tietysti parhain päin (kärsimysten
jalostavilla vaikutuksilla tms.), mutta lähetyssaarnaajilla
ja muilla uskonnon pr-henkilöillä saattaa olla
vaikeuksia näin syvällisten ajatusten muuntamisessa
kansantajuiseen asuun. Siksi tarvitaan syntipukki, jonka
harteille voidaan työntää kaikki maailman
pahuus. Ja saatanahan tästä syntyy.
Muinaisen Persian zarathustralaisuus oli ilmeisesti ensimmäinen
uskonto, joka selkeästi perustui hyvän ja pahan
taistelulle. Ahura Mazda oli hyvä jumala, Angra Mainyu
paha. Mazda loi maailmankaikkeuden ansaksi pahuudelle, mutta
Mainyu teki aseekseen ihmisen, joka omilla päätöksillään
saattoi puoltaa hyvää tai pahaa. Aikojen lopussa
oli sitten koittava taistelu heidän sotavoimiensa välillä.
Juutalaiset pääsivät tutustumaan Persian
alueen uskonnolliseen ajatteluun lähietäisyydeltä,
kun he joutuivat babylonialaisten orjiksi näiden vallattua
Jerusalemin. Vanhakantaisessa juutalaisuudessa Saatana-hahmo
oli toiminut vain Jumalan pikku apulaisena, jonka tehtävänä
oli ollut syyttää ja tuomita ihmisiä heidän
tekojensa mukaan. Babylonialaisten vaikutuksesta Saatana
kuitenkin sai paljon vahvemman aseman koko ihmiskunnan pahuuden
ilmentäjänä.
Juutalaisuus tosin on uskontona erittäin abstrakti,
jopa suorastaan antivisuaalinen. Niinpä Paholainenkin
todennäköisesti käsitettiin symboliksi, eikä
miksikään olemassaolevaksi hahmoksi. Juutalaisen
ajattelun pohjalta syntynyt kristinusko antoi sitten Saatanasta
paljon konkreettisemman tulkinnan.
Se alkuperäinen kristillinen Saatanakin tosin on aika
vähävoimainen yliluonnolliseksi olioksi. Siinä
missä Jumala tunnetusti on kykenevä tuhoamaan
kokonaisia kaupunkeja ja lähettämään
jos minkälaisia vitsauksia ihmisrodun tuhoksi, pystyy
Saatana lähinnä viekoittelemaan ihmisiä pahuuden
teille lupaamalla heille helppoja rikkauksia. Eli Raamatusta
tuttua sielunvihollista tuskin pahinkaan luuseri rupeaisi
palvomaan, sillä Saatanalle on 'pyhissä' kirjoituksissa
varattu häviävän pahiksen pieni sivurooli.
Saatana osoittautui kuitenkin niin hyväksi syntipukiksi,
että hänen ympärilleen ryhdyttiin rakentamaan
erilaisia tarinakyhäelmiä jo varhaiskristillisenä
aikana. Näistä suurin osa oli sitten sen luokan
hihhulointia, ettei niillä ollut mitään mahdollisuutta
päästä mukaan viralliseen Raamattuun. Nuo
nk. apokryfitekstit kertovat Saatanan tunteneen kateutta
Aatamia kohtaan, koska tämä oli luotu Jumalan
kuvaksi. Niinpä Saatana vietteli Aatamin ja Eevan syntiinlankeemukseen
ja joutui sen seurauksena syöstyksi alas Taivaasta.
Raamattu sivuaa näitä tarinoita vain ohimennen.
Langenneen enkelin tarun juuret löytyvät Jesajan
kirjan 14. luvusta, jonka jae 12 kuuluu: 'Kuinka olet taivaalta
pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka
olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!'
Vaikka kyseessä todellisuudessa on pilkkalaulu Baabelin
(Babylonia) kuninkaan kukistumisesta, johti tämän
Raamatun kohdan aamutähti eli Venus-vertaus (planeetta,
joka näyttää putoavan taivaalta aamuisin)
lopulta Saatanan tunnetuimman synonyminkin syntymiseen.
Kun Raamattua käännettiin latinaksi, muuttui 'kointähti'
ilmaisuksi 'pakeneva valo' eli 'Lucifer'.
Vuosien varrella kristillinen paholais- ja demonioppi on
saanut niin paljon rönsyjä, että yhtä
yhtenäistä ajatuksenkulkua siitä on aivan
mahdoton saada eristettyä. Esimerkiksi monet niistä
nimistä, joita pahuuden ruhtinaasta on Saatanan ja
Luciferin ohessa käytetty (tyyliin Beelzebub, Asmodeus,
Belial jne.) ovat toisissa kirjoituksissa esiintyneet vähempiarvoisten
demonien niminä...
Pekka Mannisen
jumalattoman pitkä sekä ylistetty noitavaino-
ja Saatana-artikkeli jatkuu Tähtivaeltaja 3/99:ssä.
|
