FARSCAPE ETC. 4/2000

Lähes kaikki kaunokirjallisuus 1700-luvulle asti oli fantasiaa. Siitä huolimatta fantasiakirjallisuus on jo pitkään ollut jonkinlaisen lapsipuolen asemassa. Aivan viime aikoina asenteet ovat kuitenkin muuttuneet. Vaikka käännöskirjallisuuden pääpaino on edelleen seikkailufantasian puolella, on Suomessa ilmestyneiden kirjojen joukosta löytynyt yhä useampia kiinnostavia fantasiateoksia. Neil Gaimanin klassinen keijukaissatu Tähtisumu ja Johanna Sinisalon urbaania fantasiaa uhkuva Finlandia-voittaja Ennen päivänlaskua ei voi ovat loistavia esimerkkejä fantasian uudesta tulemisesta. Mutta mistä moinen juontaa juurensa? Eikö fantasia sitten olekaan pelkkää roolipeleistä ja Tolkienilta kopioitua seikkailua maagisine miekkoineen ja etsintäretkineen? Voisiko kyseessä todellakin olla oikeasti mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirjallisuudenlaji?

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä 1916 Lancashiren kiväärirykmentin b-komppania liittyi niiden kymmenien tuhansien brittisotilaiden joukkoon, jotka hyökkäsivät saksalaisten rintamalinjojen kimppuun Sommen pohjoispuolella. XIV Res.AK:n 26. reservidivisioona sai vastaansa enimmäkseen nuorista lancashireläisistä koostuneen b-komppanian. Kenraali von Sodenin reservijoukot tekivät kuitenkin tyhjiksi mutavellissä eteenpäin epätoivoisesti pyristelevien englantilaisten toimet ja viimein, päivän jo kallistuessa yöksi, väsyneet sotilaat perääntyivät omiin juoksuhautoihinsa. Englantilaisten tappiot olivat hirveät, yli 60 000 miestä kaatuneiden, loukkaantuneiden tai kadonneiden joukossa. Yksi heistä oli Lancashiren kiväärirykmentin b-komppanian aliluutnantti J.R.R. Tolkien.

Maailmansodan lopputulokseen tuolla yksittäisellä tilastotappiolla ei olisi ollut minkäänlaista merkitystä. Vaikka niin liittoutuneet kuin saksalaisetkin teurastuttivat sotilaitaan lähes mielipuolisissa määrissä, Saksa ei pystynyt jatkamaan sotaa kuin kaksi vuotta Sommen taistelujen jälkeen. Fantasiakirjallisuuden historian se olisi kuitenkin muuttanut kokonaisvaltaisesti. Ei Tolkienia, ei Tarua sormusten herrasta, ei Shannaraa, ei Eddingsiä, ei Marillionia (hmm...), ei Suomen Tolkien -seuraa...

Tolkienin Tarun vaikutus koko kirjallisuudenlajiin on uskomattoman laaja. Ei riitä, että se sai aikaan kymmeniä ellei jopa satoja (joskus jopa kiusallisen selkeitä) klooneja, vaan sen herättämä innostus fantasiaa kohtaan nosti ja nostaa edelleen esiin enemmän tai vähemmän unohdettuja fantasiaklassikoita ja muinaisia mestareita.

Mutta mitä jos Tolkienia ei olisi ollutkaan tai jos hän olisikin menehtynyt Sommen taisteluissa? Minkä suunnan fantasiakirjallisuus olisi silloin ottanut? Olisiko löytynyt 'toinen' Tolkien? Ja millaista fantasiakirjallisuus ylipäätään oli ennen Tolkienia?

J.R.R. Tolkienin edeltäjät

Ennen Tolkienia vaikuttaneiden angloamerikkalaisten fantasiakirjailijoiden lista on pitkä: E.T.A. Hoffman, Edgar Allan Poe, Lewis Carroll, A. Merritt, Robert E. Howard, William Morris, lordi Dunsany, James Branch Cabell, E.R. Eddison, George Macdonald, Arthur Machen, L. Frank Baum ja monia monia muita. Fantasia ei tuolloin ollut kuitenkaan mikään oma kirjallinen blokkinsa. Voidaan näet karkeasti ottaen sanoa, että kaunokirjallisuuden aikoinaan syntyessä kaikki kirjallisuus oli fantasiakirjallisuutta.

Myyttien, legendojen ja tarujen pohjalle syntynyt romaani sai elinvoimansa maaperästä, jossa magia versoi ja sankaritarinat olivat 'arkipäivää'. Realistisen romaanin tullessa mukaan kuvaan alkoi kirjallisuuden lajitteleminen, joka näinä päivinä on saanut yhä huolestuttavampia ja pikkumaisempia piirteitä. Ennen 1900-luvun puoliväliä fantasiakirjallisuus oli kuitenkin tyylilajina vielä jäsentymätön, elinvoimainen osa kirjallista kenttää, eikä sen karsinoimiseen esimerkiksi lasten- ja nuorten kirjallisuudeksi ollut mitään syytä.

Tolkienin Taru sormusten herrasta -romaanin ilmestyminen muutti kuitenkin kaiken. Yhden ihmisen luoma teos sai julkaisunsa jälkeen sellaiset mittasuhteet, ettei kirjoja lukeva maailma ollut aiemmin moista kokenut. Kun The Lord of the Rings julkaistiin Amerikoissa, ensin piraattiversiona ja myöhemmin 1960-luvun puolessa välissä virallisena pokkarina, sen myyntiluvut hipoivat pilviä. Kustantajille tuli hätä tarjota kuluttajille lisää samanlaista tavaraa.

Oli syntynyt uusi kirjallisuudenlaji, High Fantasy, toiseen maailmaan sijoittuva, magiasta elinvoimansa saava ghetto, jonka innokkaat kustannustoimittajat ottivat omakseen ja markkinoivat malttamattomalle yleisölle. Yhdysvalloissa Tsh:n myyntilukujen innostamat kustantamot ottivat fantasiakirjoiksi kutsutuista teoksista uusintapainoksia ja etsivät suorastaan epätoivon vimmalla uusia tolkieneita. Vuonna 1977 Lester Del Rey viimein löysi Terry Brooksin ja Shannara-sarjan. Ryöstöviljely saattoi alkaa...

Ballantine's-kustantamo ratkaisi alunperin ongelman julkaisemalla uudelleen fantasiakirjallisuuden varhaisia klassikoita, kuten esimerkiksi monien ensimmäisenä varsinaisena fantasiaromaanina pitämän William Morrisin The Wood Beyond the Worldin (1894) sekä James Branch Cabellin Jurgenin (1919), George MacDonaldin Lilithin (1895) ja lordi Dunsanyn mestariteoksen The King of Elfland's Daughterin (1924). Dunsanyn kirja on fantasian perusteoksia, mestarillinen tour-de-force 'meidän' maailmamme ja maagisen maailman välillä. Sen kieli on "kuin rikkainta punaviiniä", kuten Neil Gaiman on asian ilmaissut. The King of Elfland's Daughter on varoitus siitä, miten vaarallista magia ja taikuus on, jos niitä ei tunne eikä hallitse. Ja se on fantasiaa parhaimmillaan.

JUKKA HALMEEN MASSIIVINEN FANTASIAKIRJALLISUUDEN HISTORIAA, NYKYPÄIVÄÄ, PARHAITA TEKIJÖITÄ JA MERKITTÄVIMPIÄ TEOKSIA ESITTELEVÄ ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA 4/2000:ssa. TÄÄLLÄ ON KAIKKI MIEKKA JA MAGIA -KAMASTA GOOTTILAISEEN FANTASIAAN, NAISKIRJAILIJOISTA HUUMORIFANTASIAAN ja MAAGISESTA REALISMISTA URBAANIN FANTASIAAN!