|
Alastair Reynoldsia käsittelin jo Tähtivaeltaja
2/01:n Kutzpahissa. Silloin toin esiin hänen esikoiskirjansa
banksmaisuudet. Reynoldsin uusin kirja, Chasm City osoittaa
kuitenkin, että hänellä on selkeästi
oma tyylinsä.
Chasm Cityn maailmassa, kaukaisessa tähtienvälisessä
tulevaisuudessa, ihmiskunta on jakautunut kahtia. Toiset
heistä lähtivät Maasta suuren sodan keskeltä
valtavissa sukupolvialuksissa. Tuhansia syväjäädytettyjä
ihmisiä kuljettaneet alukset etenivät hitaasti
ja muusta maailmasta eristäytyneenä, joten niiden
teknologinen kehitys pysähtyi. Maahan jäänyt
ihmiskunnan osa puolestaan jatkoi kehitystään,
kunnes kykeni kehoaan manipuloimalla sopeutumaan paremmin
tähtienväliseen matkailuun. Lopputuloksena oli
kaksi lajia, jotka eivät enää olleet yhteensopivia
- eivät biologisesti eivätkä sivistyksellisessä
mielessä. Tätä jakoa käsiteltiin enemmänkin
Reynoldsin ensimmäisessä romaanissa.
Vuosisatoja myöhemmin tapahtuvan kakkoskirjan varsinaisena
tapahtumapaikkana on Chasm City, utopiankaltainen kaupunki,
jonka on tuhonnut salaperäinen virus. Se on saanut
kaupunkia ja muokattuja ihmiskehoja ylläpitävät
nanokoneet hulluiksi. Entinen unelmakaupunki on jakautunut
loistokkuuden viimeisiin rippeisiin takertuvaan yläkaupunkiin
ja lohduttomaan slummialueeseen.
Romaanin monimutkaisessa juonessa on kolme tarinaa: myyttisen
übermench Sky Haussmannin, armottoman ammattitappaja
Tanner Mirabellin ja menneisyydestään eroon haluavan
kuolemankauppias Mr. Cahuellan. Massiivisessa teoksessa,
jossa pikaisen laskelman mukaan on noin kaksi miljoonaa
merkkiä, nämä kolme kertomusta yhtyvät
- eivätkä täysin yllätyksettömästi
- vasta kirjan viimeisillä sivuilla.
Chasm City on selvästi omaperäisempi, monitasoisempi
ja kiinnostavampi kirja kuin Reynoldsin edellinen. Kolmannen
- ensi keväänä ilmestyvän - romaaninsa,
Redemption Arkin myötä Reynolds kehittää
omaa mielikuvituksellista imperiumiaan galaktisen ihmiskunnan
ympärillä. Se saattaa muistuttaa hieman Banksin
Kulttuuria, mutta on kuitenkin selvästi omanlaisensa.
KIMMO LEHTOSEN KUTZPAH JATKUU TÄHTIVAELTAJA
4/01:ssä. Mukana mm. John Cluten Appleseed ja Robert
Reedin Marrow.
|