Suomalaisilla animaation ystävillä on aihetta juhlaan. Vuoden 2003 loppupuolella kauppoihin pälähti kasa viiden tähden klassikoita oivallisina dvd-versioina. Tällaisia aina vain uudelleen ja uudelleen katsottavia julkaisuja ovat mm. Henkien kätkemä (TV 3/02), Mickey Mouse in Living Color (2/02), Nightmare Before Christmas (4/94) ja Who Framed Roger Rabbit? (4/88). Ilman on aika vaikea elää!

Session 9
(USA-versio)

Vuonna 2002 Espoo Cinéssa käväissyt, mutta muuten aivan liian pienelle huomiolle jäänyt Session 9 on psykologisen kauhun merkkipaalu aikuiseen makuun. Hyytävä kokemus, joka pienieleisillä käänteillään mutta sitäkin vangitsevammalla tunnelmallaan jää pitkiksi ajoiksi mieleen kummittelemaan. Jos tästä ei saa painajaisia, niin sitten ei mistään.

Filmin tapahtumapaikka on ihka oikea 1870-luvulla rakennettu mielisairaalakompleksi, mm. lobotomiahoidoistaan surullisenkuuluisa Danvers State Hospital. Monikerroksinen goottilainen punatiililinna, joka levittäytyy ympäristöönsä kuin siipensä avannut lepakko – ja jonka sanotaan olleen Lovecraftin luoman, Batman-sarjakuviin myöhemmin kierrätetyn Arkhamin hullujenhuoneen esikuva. 1980-luvun puolivälissä käytöstä poistettu arkkitehtooninen aarre on sittemmin saanut rapistua rahoituksen puutteessa, joten niin historiansa kuin nykypäivänsäkin puolesta se tarjoaa mitä vaikuttavimmat kulissit atmosfääriselle kauhutarinalle.

Elokuva käynnistyy, kun konkurssin partaalla keikkuva viiden miehen pikkufirma palkataan poistamaan asbestia hylätyn sairaalan tiloista. Stressaavan työn ohessa päähenkilöitä painavat jo valmiiksi niin aviolliset ongelmat kuin epätasapainoinen sisäinen nokkimisjärjestyskin. Eikä tilannetta ainakaan paranna uuden työpaikan aavemainen ilmapiiri, joka tunkee luihin ja ytimiin aurinkoisesta ulkoilmasta huolimatta. Yleinen ahdistus saa vain lisää vettä myllyynsä yhden miehistä kadotessa ja toisen löytäessä laatikollisen nauhoituksia lääkäri-istunnoista, joissa jakautuneesta persoonallisuudesta kärsivää potilasta yritetään saada avautumaan...

Session 9 etenee rauhallisesti ja kaavamaisuuksia vältellen. Taiten luotu kuvasto herättelee painostavaa odotusta, joka kuristaa katsojaa niin että hengittäminenkin välillä unohtuu. Kaikkiaan filmin tehot riipivät selkärankaa pahemmin kuin Shining tai Don’t Look Now (TV 2/03) konsanaan.

Hyvin todennäköisesti paras amerikkalainen kauhuelokuva vuosikymmeniin. Jopa siitä huolimatta, että kiireisiksi urakkatyöläisiksi tämä porukka käyttää kyllä yllättävän paljon aikaa ihan muuhun kuin duuninsa tekemiseen.

Leffa •••••
Kuva •••••
Lisät ••••

Kerrankin bonukset sisältävät oikeasti kiintoisia poistettuja kohtauksia, joiden joukossa on myös vaihtoehtoinen lopetus. Filmistä näet leikattiin ennen levitystä huit helvettiin kokonainen sivujuoni, joka avautuu vain näiden pätkien kautta. Sinänsä tuo poisto on kyllä ihan asiaa ja virtaviivaistaa kerrontaa, vaikka samalla roskakoriin meni muutamia ihan hyvänoloisia pätkiä.

Kelpoa matskua on myös 13-minuuttinen Haunted Palace -dokumentti, joka keskittyy elokuvanteon ohessa tapahtumien kulissina toimivan sairaalan historiaan, sekä viisi Story to Screen -vertailua, joissa pyöritetään vierekkäin kuvakäsikirjoitusta/filmaustilannetta ja lopullista elokuvaa.

Näiden oheen tulee vielä iso kasa erilaisia julisteversioita, traileri, ohjaaja Brad Andersonin hieman apaattinen kommenttiraita sekä parisivuinen esittelylehtinen.

Suomessa elokuva on tietääkseni julkaistu tähän mennessä vain videolla - tempaus, joka ylittää kaikki käsityskyvyn rajat.

House of 1000 Corpses
(USA-versio)

Kauhurockmaestro Rob Zombien ensimmäinen leffa maatui vuosia parinkin studion uumenissa ennen kuin kukaan kehtasi päästää sitä levitykseen. Ja pakkohan se on myöntää, ettei tästä kieli poskella väännetystä kammokohtausten kokkauksesta missään vaiheessa kasva oikeasti koherenttia elokuvaa. Omassa iloisessa päättömyydessään se on kuitenkin vallan vinha visuaalis-esteettinen kulttikokemus.

Kuten asiaan kuuluu, elokuva kertoo neljästä nuoresta, jotka eksyvät junttiperheen verisiksi vieraiksi. Syrjäseudun kipeimmän talon asukkeihin lukeutuvat mm. kaikin puolin epämuodostunut mykkä jätti, Charles Mansonin pilakuvaa muistuttava ruumistaiteilija, hekumallinen bimbotytär sekä vastikään viiltelyleluiksi kaapatut viisi huutosakkilaista. Ja sitten vaan rällästelemään, kiduttelemaan, leikkelemään ja bailaamaan!

Loppuunkalutun juonen vastapainoksi kankaalle läiskitään monsterirekvisiitalla ylikalustettuja lavasteita, rock-videomaisia viipaleita kaiken maailman kulttikamasta, hirviöshow-karnevaaleja, sekoboltsin tarpeettomia ja ihastuttavan villejä sivujuonteita, värivaloilla ja filminlaadulla leikittelyä sekä ihan mitä vain Rob Zombien mieleen on sattunut kulloinkin juolahtamaan. Kokonaisuus on oikea kauhufanipojan märkä uni, jonka älyttömimmätkin käänteet - ja niitähän riittää - on paras vain ottaa riemunkiljahduksin vastaan. Dr. Satan fucking rules!

Aitoa kauhutunnelmaa? No, ei tippaakaan. Hurmeista camppia? No, sitäkin enemmän!

Leffa ••••
Kuva ••••
Lisät •••

Dvd:n takakannessa lueteltu litania lisämateriaaleista antaa niistä paljon massiivisemman kuvan kuin mitä todellisuudessa on tarjolla.

Omakehua tulviva tekodoku on vain neliminuuttinen, pelkkää seisoskelua sisältävä Kulissien takana puolet siitä. Osajaon ja lukuharjoitusten yhteismittakin jää selvästi alle kymmeneen minuuttiin. Neljälle hauskan rennolle haastattelulle kertyy sentään pätäkkää varttitunnin edestä. Sitten tulee vielä pari traileria ja jonkin verran fotoja.

Se ainoa todella antoisa bonus on Rob Zombien kommenttiraita, joka avaa hyvin leffantekemisen yksityiskohtia sekä on muutenkin mukavaa kuultavaa.

Kiitokset menköön myös valikoille, joihin on jaksettu väsätä uutta materiaalia muutamankin hetken edestä.

TONI JERRMANIN DVD-ARVIOT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 4/03:ssa. Mukana mm. Dr. Orloff’s Monster, Voodoo Woman, Twinkle Twinkle Little Star, Magic Blade, Black Tight Killers, What’s Up Tiger Lily?, Fathom ja ehdoton hitti CQ.