Scifin kulta-aikana kaikki oli mahdollista, lukijalle ei tarvinnut turhaan selitellä, miten valtava planeettoja tuhoava ioniblasteri toimi. Riitti, että sankareiden aluksen yhtä hämmentävä suojakenttä kesti ainakin kolme supertykin laukausta. Kaikille vapaan tyylin ystäville kerrottakoon, että nuo ajat ovat palanneet!

Avaruusoopperan isot ja nopeat alukset ovat jälleen täällä, ja ne ovat entistä tehokkaampia. Myös aikamatkustus on mahdollista, eikä siihen liity edes paradokseja. Näkymättömyys ja telepatia ovat taas in. Ja mikä hurjinta, omnipotentit olennotkin ovat alkaneet marssia kulisseihin! Jumalat ovat tulleet takaisin!

Viimeaikainen scifi on ollut villimpää kuin vuosikymmeniin. Takana ovat cyberpunkin virtuaalimaailmat ja pahat megakorporaatiot sekä ekologiset maankaltaistamisseikkailut lähiplaneetoilla. Nyt mennään kauas - sekä ajassa että avaruudessa - ja kovaa.

Varsin monet tuoreet kirjat toimivat uusimmasta kvanttimekaniikasta ja kosmologiasta johdetuilla ideoilla. Tai juuri päin vastoin. Vanhat ideat on otettu uusiokäyttöön ja niille on kehitetty hataria pseudoselityksiä. Usein kaiken takaa paljastuu KVANTTIHOOPOTUS!

Piinallisten kauhukirjojen ja tuskallisen Endyminion-duon jälkeen Dan Simmons keikkuu uhkaavasti täydellisen epäkiinnostavuuden rajalla. Uuteen Simmonsiin tarttuu siis pelonsekaisin tuntein. Jos se on taas sitä samaa paskaa? Mutta entä jos siinä sittenkin olisi sellaista hohtoa kuin Hyperionissa aikoinaan? Pakko ottaa selvää.

Melko muhkean kokoisessa Iliumissa (2003) on kolme hyvin erilaista kerronta- ja aikatasoa. On Thomas Hockenberry, antiikin tutkija, joka tarkkailee lähietäisyydeltä todellisen Troijan sodan tapahtumia ja vertailee niitä Homeroksen tarinaan. Tilaisuuden siihen ovat hänelle tarjonneet ihka oikeat jumalat - Athene, Afrodite, Ares, Zeus ja muut.

Toisessa aikatasossa neljä degeneroituneen ihmiskunnan jälkimuotoa, Daeman, Harman, Hannah ja Ada, elävät tuhoutuneen Maapallon raunioille nousseessa teemapuiston kaltaisessa hippilandiassa.

Kolmannessa tarinaosiossa seurataan kahta Jupiterin kuissa olevaa hybridirobottia. Mahnmut ja Orphu keskustelevat kirjallisuudesta ja halveksivat muita, käytännöllisemmillä ohjelmoinneilla varustettuja veljiään.

Alun pohjustuksen jälkeen on hetken aikaa sellainen olo, että Simmonshan on keksinyt jotain aivan uutta. Sitten alkaa tapahtua. Hockenberry päätyy maailmanhistorian halutuimman naisen, Troijan Helenan, sänkyyn ja alkaa hiiviskellä näkymättömänä jumalten palatseissa Olympos-vuorella.

Mahnmut ja Orphu lähetetään tutkimaan Marsin Olympos Monsilla tapahtuvia outoja kvantti-ilmiöitä (Michael A. Nielsen: Rules for a Complex Quantum World. An exciting new fundamental discipline of research combines information science and quantum mechanics. Scientific American, November 2002). Maassa "eeloit" siirtyilevät bileistä toiseen teleportaation avulla ja oudot robotit hoitavat kaikki heidän tarpeensa. Ihmiset eivät enää osaa mitään, eivätkä tajua mitään.

Mitä tahansa ilkeitä asioita Simmonsista voikaan sanoa, on kuitenkin myönnettävä, että hän osaa kirjoittaa jouhevaa tarinaa. Troijan sodan tilannekuvaukset ovat kuin lennokasta historiallista romaania ja jumalatkin tuntuvat oikeasti mahtavilta. Mahnmutin ja Orphun keskustelut Shakespearen sonaateista ja Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjasta ovat nekin antoisaa luettavaa. Jopa Maan ääliöiden lukemaan opettelut sekä selviytyminen ilman robottien apua toimivat alluusioina H.G. Wellsin aikamatkaajaan. Isopäiset vihreät kumiukot, Pääsiäissaarten patsaat ja viittaukset Robert Browningin goottilaista luonnonfilosofiaa käsittelevään runoon Caliban upon Setebos tuovat omat lisämausteensa herkulliseen soppaan. Ulkoisesti kaikki on siis kohdallaan, mutta...

Kiemuroista huolimatta kokonaisuus on helposti ennakoitavissa, eikä juoni sittenkään onnistu yllättämään. Kun Simmonsin opettajamainen tyyli loppua kohden muuttuu entistä pyhäkoulumaisemmaksi, alkaa se ärsyttää toden teolla. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuaa, että tarinan päätöstä täytyy odottaa seuraavaan osaan, vuonna 2005 ilmestyvään Olympokseen asti, on mitta täysi.

KIMMO LEHTOSEN KVANTTI-KUTZPAH JATKUU TÄHTIVAELTAJA 4/03:ssa. Mukana mm. John Meaney, Justina Robson ja Robert Reed.