|
Aasialaiset
elokuvamaat, Hongkong ja Japani etunenässä, ovat
useimmiten vastanneet Helsingin Rakkautta & Anarkiaa
-filmifestivaalien mielenkiintoisimmista löydöistä.
Vuosien mittaan olemme päässeet näkemään
ja kokemaan niin upeita aseactionpaukutuksia, fantasiaspektaakkeleja,
cyberpunkpainajaisia, arkikomedioita, splatterherkkuja kuin
animehelmiäkin.
Odotukset olivat vuoden 1999 syyskuussa korkealla, sillä
R&A-festareilla oli jälleen luvassa lähes
kaksikymmentä aasialaista menopalaa. Yllättävänkin
sekalainen valikoima aiheutti kuitenkin riemunkiljahdusten
ohessa myös muutaman pettymyksen - eräät
kohutut uutuudet eivät osoittautuneetkaan ennakkomaineensa
arvoisiksi ja kaikkein nerokkaimmat löydöt (tyyliin
Samurai Fiction, Fudoh ja Kichiku) jäivät uupumaan.
Myös animeiden täydellinen puute verotti saldoa.
Yleisesti ottaen näyttääkin siltä, että
varsinkin Hongkongin tähti on laskussa taitavimpien
ohjaajien ja näyttelijöiden siirryttyä Hollywoodin
koneistojen tasapäistettäväksi. Monista uusista
elokuvista uupuu se vimma ja innovatiivisuus, joka alunperin
nosti Hongkongin filmimaailman silmätikuksi. Japanista
taas tuntuu olevan vaikea kaivaa esiin niitä antoisimpia
elokuvakokemuksia. Maassa toki tuotetaan paljon mielenkiintoisia
filmejä, joista länteen kuitenkin eksyy vain sattumanvarainen
valikoima. Onneksi aasialaisella elokuvalla on esittää
yleisölle myös neitseellisiä kokemuksia,
joista vuonna 1999 vastasi aiemmin pimennossa pysytellyt
Etelä-Korea.
Kaikesta tästä kriittisestä asenteesta huolimatta
on sanottava, että Rakkautta & Anarkiaa -festivaali
toi tälläkin kertaa nähtäväksemme
monta oivaa filmiä niin Hongkongista kuin Japanistakin.
Ja jotta niillekin lukijoillemme, jotka kävivät
tunnollisesti läpi festareiden aasialaisleffat, olisi
jotain infoa tarjolla, artikkelia on täydennetty muutamilla
huomionarvoisilla elokuvauutuuksilla.
Hongkong-toimintaa
Hongkongin
action-ohjaajien ykköskaartiin kuuluvalla Ringo Lamilla
on huonoja kokemuksia työskentelystä Hollywoodin
palkkalistoilla (Maximum Risk), mutta sen jäljiltä
hänen tyyliinsä on tarttunut selkeitä amerikkalaisvaikutteita.
Full Alert (1997) on vakavamielinen ja hyvin ohjattu poliisit
vastaan roistot -elokuva. Normaalista Hongkong-kamasta poiketen
siinä ei surutta paukutella tuhansia ihmisiä palasiksi
eikä se tulvi yli-inhimillistä toimintaa, vaikka
toki rajua ammuntaa ja takaa-ajokohtauksia sisältääkin.
Tässä elokuvassa kuolema on pelottava kokemus
niin poliisien kuin rikollistenkin keskuudessa - etsivät
eivät halua tappaa, ja ryöstäjät tirauttavat
kyynelen ystävänsä haudan äärellä.
Hollywood-mentaliteetti näkyy myös filmin synkkätunnelmaisessa
aloituksessa, joka tuo mieleen jopa Sevenin, sekä tutunoloisessa
ryöstökeikassa, jossa juonitaan laukkaradan kassaholvin
putsaamista. Oikeastaan Full Alertin hongkongilaisuus jää
vain päähenkilöiden suhteeseen, tuohon lähestulkoon
ystävyyteen, joka muodostuu tunteellisen poliisikapteenin
(Lau Ching-Wan) ja ovelan roiston (Francis Ng) välille.
Se, onko Hongkong-elokuvan jenkkiläistyminen mitenkään
toivottavaa, onkin jo aivan toinen asia. Itse pitäisin
sitä vakavana latta-aivottumisena. Full Alertkin jää
kauaksi Ringo Lamin parhaista töistä kuten Full
Contact ja City on Fire.
Aivan toisenlaista HK-kamaa edustaa sitten Bruce Leen tyttären
Shannon Leen tähdittämä Enter the Eagles
(1998). Tämä Yuen Kwain ohjaustyö on aivotonta
B-luokan vauhtimätkettä riemukkaimmillaan.
Leffa alkaa Prahasta, jossa eri rikollisliigat havittelevat
käsiinsä näytteillä olevaa jättitimanttia.
Kaikki ovat olevinaan niin koviksia ettei mitään
rajaa. Ja rynnivät paikalle tietysti samaan aikaa sekä
ottavat poliisien lisäksi yhteen myös toistensa
kanssa. Huumori on pöhköä ja ruumiskasat
jättimäisiä. Dubbaus hakee onnettomuudessaan
vertaistaan. Mutta meno ei hiljene hetkeksikään.
'I will waste your balls!'
Hulppean pyssyactionin ohessa pääsemme näkemään
yli-inhimillisiä kungfu-taistoja, tikapuuakrobatiaa,
helikopteriräjähdyksiä ja lopulta myös
upporikkaan sheikin huippumoderneine ilmalaivoineen! Tämä
ylittää kaikki täysjärkisyyden rajat
ja hyvä niin. Jopa yritykset dramaattisiin ihmiskohtaloihin
saivat yleisön räjähtämään
äänekkääseen röhönauruun!
Pirun kivaa!
Japani-fantasiaa
R&A:n
Japani-osaston odotetuin elokuva oli varmastikin Katsuhito
Ishiin cool-meininkiä hohkaava, Tarantino & Lynch
-vaikutteinen Shark Skin Man & Peach Hip Girl (1998).
Jälleen kävi kuitenkin niin, että herkullisista
hahmoistaan ja räjähtävän hauskasta
väkivallastaan huolimatta elokuvan kokonaisanti ei
kohonnut lähellekään ainestensa summaa.
Leffan juonikuvio käynnistyy siitä, kun hotellissa
työskentelevä tyttö pakenee lähentelevän
sukulaispomonsa kynsistä ja törmää myöskin
pakomatkalla olevaan gangsteriin. Heidän perässään
rynnivät hotlajohtajan palkkaama kömpelö
vainukoira (hieman nolojen tilanteiden Beania tai Peter
'Pantteri' Sellersiä muistuttava lökäpöksy)
sekä todella friikahtanut yakuza-joukko, johon kuuluu
niin stailistaan ylpeitä ja täysin mauttoman ÕmuodikkaastiÕ
pukeutuneita koviksia kuin rähjäisiä ja haisevia
aivovammaisiakin.
Jokainen kohtaus, dialoginpätkä ja jopa leffan
hipcamp-ilmiasu on tehty sekoboltsihuumorilla, mutta pidemmän
päälle pimahtaneisuuskin puuroutuu aika puuduttavaksi
tyhjänpäiväisyydeksi. Sääli, sillä
tällä hahmokaartilla olisi ollut potentiaalia
vaikka mihin.
Toni
Jerrmanin laaja Aasia-leffa-artikkeli jatkuu Tähtivaeltaja
4/99:ssä - noin viidentoista R&A-leffan ulkopuolisina
täkyinä mm. Storm Riders, A Man Called Hero, Sex
& Zen 2 ja 3, Ring 1 ja 2 sekä Weatherwoman 1 ja
2:
|
