Toni Jerrman

Täytyypä sanoa, että kehitys on ollut melkoinen: Kun ensi kertaa esittelin japanilaista animaatiota Tähtivaeltaja 3/92:ssa, länsimaihin oli saapunut lähinnä vasta Akira. 4/93:n artikkelin aikoihin Britannian anime-videovalikoima oli sitten laajentunut jo pariinkymmeneen nimikkeeseen, ja kiinnostus Suomessakin oli kasvussa. Entä viime vuonna (TV 3/95): englanninkielinen tarjonta oli ehtinyt paisua jo niin valtavaksi, että yli viidenkymmenen (50!) filmin käsittelystä huolimatta varmaan lähes saman verran jäi pois - ja uutta kamaa julkaistaan kiihtyvään tahtiin. Niinpä tämä jatkoartikkelikaan ei vielä pääse täydelliseen kattavuuteen, mutta hyvin pitkälle riittävän vision animeiden maailmasta jutut joka tapauksessa antavat. Saat käyttöösi kartan, jonka avulla pystyt suunnistamaan japsipiirrettyjen parhaille apajille - olit sitten uusi fani tai jo vanha käännynnäinen.

Roboja

Headgear on viiden japanilaistaitelijan (ohjaaja Mamoru Oshii, käsikirjoittaja Kazunori Itoh, sarjakuvapiirtäjä Masami Yuuki, hahmosuunnittelija Akemi Takada ja robodesigneri Yutaka Izubuchi) yhteenliittymä. Heidän kollektiivisesta tajunnastaan on syntynyt Patlabor - ilmiömäisen suosittu sarja lähitulevaisuuden Tokiossa toimivasta, isoin robohaarniskoin varustautuneesta poliisien erikoisyksiköstä. Patlaborista on tehty niin sarjakuvaa, tv-kamaa, pari videosarjaa kuin kaksi kokopitkää elokuvaakin. Noihin viime mainittuihin on nyt ollut mahdollista tutustua Englannissa julkaistujen videoiden kautta.
Ensimmäinen elokuva, Patlabor, Mobile Police, sijoittuu vuoden 1999 Tokioon. Tuolloin käytetään jo yleisesti Labor-robotteja, jykeviä koneita, jotka soveltuvat erityisesti erilaisiin rakennustöihin. Babylon-projekti, jonka tavoitteena on rakentaa kaupungin edustalle kaksi uutta saarta, on niistä mahtavin. Mutta jotain on pielessä, sillä viimeisen kahden kuukauden ajan Labor-robot ovat alkaneet seota kiihtyvään tahtiin - ihmisohjaajiensa yrityksistä huolimatta ne riehaantuvat tallaten alleen niin autoja, asuntoja kuin ihmisiäkin. Ja näiden hulluksi tulleiden koneiden pysäyttäminen on liikkuvan poliisin erikoisosaston tehtävä. Kuten myös sen selvittäminen, mikä aiheuttaa nämä kohtaukset. Onko uudessa käyttöjärjestelmässä joku vika? Vaiko kenties tahallinen virus? Miksi järjestelmän kehittänyt ohjelmoija teki itsemurhan? Ja voidaanko Tokiota uhkaava tuho välttää?
Elokuva sisältää omansalaisen scifi/etsivätarinan, jota keritään auki verkkaisen taitavasti. Kokonaisuus on tunnelmallinen, paikoin hauska ja paikoin jännittävä. Mielenkiinto pysyy herkeämättä yllä, uusia tvistejä riittää ja tavallisen elämän sekä ihmiskuvan rakentamiselle on annettu kiitettävästi aikaa. Tarinassa on mukana myös Raamatullisia viittauksia - ohjelmoijan kutsumanimi on Jehova, toinen päähenkilöistä Noah Izumi, tietokonevirus Baabel ja ratkaisevien käänteiden tapahtumapaikka Tokionlahdella sijaitseva rakennustyömaa Arkki.
Animaatiotasoltaan Patlabor, Mobile Police on erinomainen, paikoin jopa loistava. Hahmot ovat eloisia, varjostus taitavaa ja valoefektit mahtavia. Taustoihinkin on paneuduttu normaalia enemmän - sitä kautta luotu kaupunkikuva pilvenpiirtäjineen ja sivukatujen slummeineen nousee monipuolisesti esiin. Kaikkiaan kyseessä on ykkösluokan anime.
Patlabor 2, The Moviessa on sitten pyritty entistäkin enemmän eroon tv- ja videosarjojen humoristisesta ja valoisasta tyylistä - maailmankuva on hyvin harmaa, kertomuksen ote lähinnä filosofinen ja väriskaala häiritsevänkin halju.
Joukko poliitikkoja, sotilaita ja bisnesmiehiä on päättänyt aikaansaada pelon ilmapiiriä parin Japaniin kohdistuvan valehyökkäyksen voimin - lisätäkseen näin asevarustelua sekä pönkittääkseen omaa valtaansa. Touhu karkaa kuitenkin käsistä, sillä operaatiota hoitamaan palkattu hemmo potee todellista vihaa yhteiskuntaa kohtaan ja kiihdyttää tapahtumat sisällissodan partaalle. Armeija ja poliisit kyräilevät toisiaan, viestintäyhteydet katkeavat ja taisteluhelikopterit romuttavat Tokiota. Ehtiikö erikoisosastomme pysäyttää pahiksen ennenkuin on liian myöhäistä?
Toki tämä elokuva yrittää pohtia tärkeitä kysymyksiä Japanin tilasta sekä sodan ja rauhan merkityksestä, mutta hiukan pysähtynyt, ankea ja saarnaava kuva kokonaisuudesta jäi. Varsinkin kun henkilöiden motivaatiot ovat aika naurettavia ja tapahtumien nopea kehitys hankala uskoa. Eikä tässä esiinny roboja oikeastaan ollenkaan!
Mikäli Kishin Heidan (ks. otsikkokuva & TV 3/95) viehätti, niin rakastut varmasti myös Giant Roboon. Tässäkin on näet ihastuttavan vanhanaikaisen näköisiä suuripulttisia robotteja, joiden design on eräänlaista retrofuturismia.
Tämä uusi seitsenosainen videosarja pohjaa löyhästi Mitsuteru Yokoyaman 50-luvulla luomaan sarjakuvaan, eli luvassa on klassisten seikkailusarjojen nostalgista fiilistä. Ja näin se menee: Maailmassa, joka on kiehtova sekoitus mennyttä, nykyaikaa ja tulevaisuutta, on kehitetty täysin saasteeton voimanlähde. Maailmanvaltaa halajava salainen organisaatio on kuitenkin hyödyntänyt tuota teknologiaa omien kierojen päämääriensä toteuttamiseksi. Osalla heidän agenteistaan on jopa erilaisia supervoimia. Vastassaan heillä on Kansainvälinen poliisijärjestö, johon kuuluu mm. 12-vuotias pikkupoika sekä tämän jättirobotti.
Toki kivoja henkilöitä, ideoita ja juonikuvioita riittää huomattavasti mainittuakin enemmän, sillä Giant Robon tarina on herkullisen monitasoinen. Mitä tapahtuu tuhotun Pariisin uumenissa? Mikä merkitys on hullun professorin muistoilla? Kuka saa haltuunsa salaperäisen salkun? Fiilis on vahvaa, toiminta hengästyttävän vauhdikasta ja huumori herkkua.
Giant Robon selkeän ilmeikkäät hahmot muistuttavat yllättävän paljon eurooppalaisen nuortensarjakuvan (tyyliin Ruutu & Non Stop) henkilöitä ja animaatio vertautuu lähinnä Suomenkin tv:ssä pyörivään Batman-sarjaan - vaikka toki onkin huomattavasti sitä liikkuvampaa ja parempaa.
Fumihiko Takayaman kolmiosainen Orguss 02 on sekin sijoitettu maailmaan jollaista ei koskaan ole ollut: arkkitehtuuri on vanhoista keskieurooppalaisista kaupungeista ja valtakuntia hallitsevat kuninkaat, mutta sotaa käydään maan alta sekä merenpohjista kaivettavilla 200-vuotiailla robohaarniskoilla.
Päähenkilönä on nuori mekaanikkopoika, joka liittyy armeijaan maksaakseen hyvien ystäviensä velat. Ensitöikseen hän joutuu mukaan vakoilumatkalle, joka päättyy onnettomasti, mutta paljastaa samalla vihollisvaltion jättimäisen taistelurobotin olemassaolon. Jatkossa monet muutkin salaisuudet paljastuvat, valtaistuimet heiluvat ja jännittävät tapahtumat seuraavat toisiaan.
Oikein viihdyttävää tavaraa, joka on kuvallisestikin hyvän näköistä. Lisäplussaa siitä, että kaikissa maissa puhutaan oikeastikin eri kieliä.

Avaruusaluksia

Avaruudessa käydään sotaa. Jättimäiset armadat iskevät yhteen. Lasertykit hehkuvat. Aluksia räjähtelee. Planeettoja räjähtelee. Aurinkokuntia räjähtelee. Pelkästään naisista koostuvat solenoidit ja biomekaaniset paranoidit vihaavat toisiaan viimeiseen asti. Vaikka se tietää kummankin rodun varmaa tuhoa.
Gall Force on suurta avaruusseikkailua sanan massiivisimmassa merkityksessä. Se ei säästele edes päähenkilöitään, jotka kuolevat kun tarina niin vaatii. Osa kohtauksista on saanut vaikutteita Alienista.
Ensimmäinen video Eternal Story on kokopitkä elokuva, jossa yhden solenoidi-avaruusaluksen miehistö joutuu tietämättään salaisen suunnitelman pelinappulaksi. Joukko solenoideja ja paranoideja on päätynyt yhteistyöhön, jonka tarkoituksena on luoda galaksiin kolmas rotu, joka kenties saisi tämän sodan joskus päättymään. Jutun lopetus on niin eeppinen, että jatko-osia tehtäessä on ollut pakko siirtyä uusiin päähenkilöihin ja ajassakin toisaalle.
Kahdessa seuraavassa videossa keskitytään sitten solenoidien ja paranoidien suursodan huipentumaan sekä muutaman naisen taistoon toivon ja tulevaisuuden puolesta. Mutta onko järjettömän ja itsetuhoisen vihan pysäyttäminen mitenkään mahdollista?
Tarinapuolellaan Gall Force tarjoilee kantaakin ottavia visioita, mutta valitettavasti piirros ei ole ollenkaan hanskassa. Animaatio on kömpelöä ja epäesteettistä. Kuvakulmat ovat jähmettyneitä ja avaruusalusarmadat kuin liikuteltavia pahvinpaloja. Sääli, sillä tämä juttu, joka tuo mieleen jopa Orson Scott Cardin Ender-trilogian, olisi ansainnut paremman kohtelun.
Super-Deformed Double Feature vie meidät sitten Gall Forcen kulissien taakse - tavallaan. Kyseessä on näet herkku parodia GF-leffojen ÕkuvauksistaÕ. Lapsenomaisiksi piirretyt näyttelijät mokailevat repliikkejään, efektimiehet yrittävät epätoivoisesti saada pienoismallit pysymään pystyssä ja epäonnisia otoksia esitellään. Oikein hassua kamaa, ainakin jos nuo Gall Forcet on nähnyt.
Toisena animaationa Super-Deformedissa on rallikilpahönöily, jossa toisistaan ottavat mittaa Gall Forcen, Bubblegum Crisisin ja Genesis Surviver Gaiarthin hahmot - ajoneuvoina ovat mm. rakettimoottoreilla varustettu vaaleanpunainen pakettiauto, avaruusalus ja mekaaninen lintuhevonen! Kieroja keinojakin käytetään - kuten esim. miinoja, lasertykkejä ja tähtituhoajia... Kuulostaa hauskemmalta kuin onkaan, sillä huumori on toteutettu aika terättömästi. Mutta eivätköhän friikeimmät fanit saa tästäkin jotain irti.
Ja sitten lisää naisia avaruudessa. Sol Bianca kertoo viiden naiskaapparin ja heidän erikoisen aluksensa edesottamuksista. Kulissit ovat avaruusoopperoista tutut räiskyvine taistoineen ja avaruushyppyineen (joilla väliin matkataan suoraan isompien risteilijöiden sisätiloihinkin!). Scifististä huomiota on kiinnitetty myös alusten navigointiin ja muihin aitoutta lisääviin yksityiskohtiin.
Piristävää Sol Biancassa on perushyvän sf-kaman ohessa sen päähenkilöjoukko - hahmot näyttävät kerrankin ihan aikuisille naisille. He ovat myös positiivisen erilaisia niin ulkonäöiltään kuin toimiltaankin ja heidän asunsa & asentonsa ovat luonnollisen rentoja. Ja mikä tärkeintä, nämä naiset ovat itsenäisiä, vapaita ja vahvoja toimijoita, jotka eivät tarvitse miesten apua yhtään missään.
Maps sen sijaan on piirretty ja väritetty tyylikkäästi, mutta senkin juonenkäänteissä on toivomisen varaa. On siis tämä nuori poika, jonka geeneihin on koodattu ohjeet, joiden avulla pitäisi löytymän aarrekartta. Seikka selviää enkelimäisen avaruusaluksen ja sen kauniin kuljettajan saapuessa Maapallolle. Ensimmäinen osa kartasta saadaan kun poitsu kuljetetaan Antarktiksen ylle, jolloin aika pysähtyy ja Maa halkeaa - kuroutuakseen taas umpeen, kun kartanpala on noudettu sen uumenista. Ja sitten eikun seikkailemaan ympäri galaksia, planeettoja ja avaruusasemia, joita kansoittavat moninaiset alien-rodut. Tapahtumien tuiskeessa karttakin sitten aina vahingossa täydentyy.
Tarina huojahtelee sinne tänne, yhteensattumat ovat uskomattomia ja logiikkakin aina väliin kusee. Onneksi edes muukalaisrodut ovat hassun mielikuvituksellisia - yksikin näyttää norsujalkaiselta vesimelonilta ja toinen päättömältä kanilta. Lisäksi verta riittää, sillä aina kun päähenkilöidemme avaruusenkeliä ammutaan, osumat näkyvät naiskuskin vartalolla - hän on näet itse osa tuota elävää alusta!

Hirviöitä

Elokuvan mittaisen Monster Cityn takaa löytyvät samat voimat, jotka vastasivat erinomaisesta Wicked Citystä (TV 4/93), elikkä alkuperäisteoksen luojana on Hideyuki Kikuchi ja anime-version ohjaajana Yoshiaki Kawajiri. Näin ollen tuloksissakin on paljon yhtäläisyyksiä: ihmiset ottavat mittaa demoneista hyvän animaation kera.
Kymmenen vuotta aiemmin paholaisvoimainen mies on luhistanut osan Tokiota. Nyt raunioissa asustavat enää epätoivoisimmat alamaailman edustajat ja demonien kätyrit - seiniin ja katuihin ilmaantuvat mustat kohdat imevät ihmiset sisäänsä, sadevesilammikko saattaa olla pohjaton kaivo ja kaunis nainen käärmemäinen hirviö; koirista on tullut kaksipäisiä raivohulluja, puistossa tuhon aikaan leikkineiden lasten kärsivät sielut ovat muuttuneet ihmisiltä elinvoimaa imeviksi tulidemoneiksi jne.
Tuon kaiken keskelle pitäisi nuoren pojan uskaltaa estääkseen paholaisten valtaannousun. Näin hänelle ainakin väittää hehkuva ja ilmassa leijuva vanha isonenäinen mies. 'Miksi minusta tuntuu ihan siltä, että yrität huijata minut tekemään jotain todella tyhmää.' Hienoa kamaa.
Magia-henkinen Tokyo Babylon taasen perustuu Clamp-nimisen naispiirtäjäryhmän sarjakuvaan - seikka, joka käy ilmi jo heille tyypillisistä androgyynisen näköisistä pitkäjalkaisista henkilöistä ja osaavasta piirroksesta. Päähenkilöinä ovat ystävällinen ja ujonpuoleinen meedio-poika Subaru sekä tämän pirtsakka sisko Hokuto. Heidän sukunsa on jo vuosisatoja toiminut Tokion hengellisenä suojelijana ja neuvonantajana - nykypäivänä henkivoimiin ei tosin kovin laajalti enää uskota.
Ensimmäisessä videossa Subaru saa selvitettäväkseen suurella rakennustyömaalla sattuneiden onnettomuuksien sarjan, johon kytkeytyy niin uskomattoman onnekas bisneskiipijä kuin demonista kostoa havitteleva tyttökin. Kakkososassa taas metsästetään metrossa riehuvaa murhaajaa psyykkisillä kyvyillä kirotun naisen avulla.
Molemmat tarinat on rakennettu älyllisen kiehtovasti, ne eivät pursua vauhtia, mutta tunnelmaa (väliin hyvinkin kauhumaista) sitäkin enemmän. Kaikkiaan nautittavaa mystismiviihdettä.
Devil Hunter Yohko sisältää sekin pitkiä sääriä, mutta tällä kertaa niillä pyritään seksikkyyteen - muutenkin pikkutuhma yläosattomuus on yksi videon myyntivaltteja. Ne loput ovat sitten pönähtänyt huumori ja tummanpuhuvat hirviöt. Sekoituksessa voisi olla imua, mutta tässä tapauksessa toteutus on täysin tasapainoton. Siirtyily hyvin piirrettyjen, huvittavien tyttöhahmojen ja jäykästi taiteiltujen monsterikauhuilujen välillä käy pian rasittavaksi - varsinkin kun jälkimmäiset ovat epäomaperäisyyden riemuvoittoja.
Ne osat, joissa (ykkös- ja kakkosvideon välissä selvästikin rintojen suurennusleikkauksessa käynyt) Yohko pohtii poikien iskemistä, harjoittelee uusia ennätyksiä hirviösurmissa tai muuten vain sekoilee managerina toimivan tyttöystävänsä sekä aloittelevan Devil Hunter -sukulaistyttönsä kanssa, katsoo kyllä ihan mielikseen. Moottoripyörällä kattoikkunasta sisään ajava isoäiti oli myös kiva! Ai niin, nelosjakso sisältää pelkästään musavideoita...

Lohikäärmeitä

Koko artikkelin ylivoimaisesti hauskin anime on Dragon Half - hengästyttävän hupi juttu tyttelistä, jonka isä on ihminen, mutta äiti lohikäärme! Se tietysti tuo omat hankaluutensa perhe-elämään ja lisäongelmia aiheuttaa vielä valtakunnan kuningas, joka ei pidä siitä, että hänen ex-metsästäjänsä meni naimisiin lohikäärmeen kanssa. Niinpä Dragon Half saa peräänsä mm. sankarisoturin, joka ei pidä miekkaa huotrassaan, vaan päässään - tällä kun on niin pienet aivot! Myös kuninkaan tytär vihaa puolituistamme, sillä hän itse on äitinsä puolelta limapallo!!! Dragon Halfin idoli on laulava lohikäärmeentappaja Dick Saucer, joka hänkin tahtoisi surmata tytön - kerran siihen olikin hyvä tilaisuus, mutta kun tuli kiire keikalle...
''Ole hyvä, tässä sinulle omena'. 'Ei kiitos, se on kuitenkin myrkytetty.' 'Mitäh, Lumikki-manööveri epäonnistui!' Dragon Half on hulvatonta hubaa, vitsit seuraavat tauotta toisiaan. Samoin myös kuvallisella puolella, jossa piirrosjälki vaihtelee vauhdilla normaalista skidimäisiin pilakuviin - jopa kesken kohtausten! 'Onpa minulla nälkä... Mutta hei, nyt tajusin: en ole muistanut syödä mitään kahteen viikkoon!'
13-osainen mammutti-anime Record of Lodoss War kuuluu olevan fantasiaan hurahtaneiden roolipelaajien unelmien täyttymys - minä en tätä tavanomaisuutta jaksanut pakolla kuin jonkun tunnin. Mutta jos palvot Tolkienia, Eddingsiä, Dungeons and Dragonsia tai miekka- & magiasaagoja yleisemminkin, niin tässä on mukana kaikki tutut ja turvalliset ainesosat. Kuningaskunnat horjuvat kun pahan voimat jyräävät Lodoss-saaren ylitse. On uljaita kuninkaita, ilkeitä noitia, kiusallisia keijuja, vangittuja prinsessoja ja pahoja lohikäärmeitä. Velhoja, peikkoja, jumalia, balladeja, legendoja, ennustuksia ja pyhiä miekkoja. Sekä tietysti sekalainen joukkio seikkailijoita - nuori soturi, haltia, kääpiö jne - joiden tehtävänä on pelastaa Lodoss tuhon kourista. Armeijat marssivat sotiin, metsät ovat noiduttuja, miekat heiluvat, pahikset juonittelevat, mustaa magiaa hyödynnetään, valo ottaa mittaa pimeydestä jne jne jne. Eikö näitä kliseitä muka vieläkään ole saatu käytettyä loppuun? Animaatio on tuiki normaalia keskitasoa. Niin, ja onhan tästä kirjojakin.

Poliiseja

Tuolla Sarjakuvavuosi-artikkelissa mainitsin Kosuke Fujishiman uuden You're Under Arrest -sarjiksen - ja saman miehen Oh My Goddessin (TV 3/95) tapaan sen animaatioversio on jopa alkuperäistä sarjakuvaa parempi! Kuva on kaunista, hahmot hienoja ja valot, varjot sekä heijastukset todella komeita. Plus se vauhti! Kuvakulmat vaihtelevat ja kamera tai vaikkapa kuvattavat autot eivät pysähdy hetkeksikään paikoilleen - näin eloisaa ja liikkuvaa animaatiota ei taida olla nähty sitten Akiran (vai olisiko edes siinä...).
Kun vielä jutut huimapäisen naispoliisikaksikon toilailuista autokaahauksineen ja moottoripyöräilyineen ovat pirteitä ja hauskoja, niin koko perheen mestariteos on valmis. Ehdoton.
Hiroyuki Ochin ohjaamasta Armitage III:sta on kovasti kohuttu ulkomaalaisissa anime-lehdissä, eikä ensimmäisen videon takakansikaan jää sen huonommaksi: 'The fast cut ultra hip opening credits and hard hitting music set the tone for one of anime's coolest rides.' Mutta onko Armitage III kaiken tämän hypen arvoinen?
Valittaen on todettava että eipä. Ei se toki missään nimessä huono ole, mutta kyllä parempaa olisi ollut lupa odottaa - toisaalta vasta ilmestynyttä ensimmäistä osaa on yleensä pidetty sarjan huonoimpana, joten ehkäpä jatkossa sitten.
Joka tapauksessa ollaan 2100-luvun Marsissa ja päähenkilönä on sexyyn punaiseen nahka-asuun pukeutunut cooli androidipoliisi Naomi Armitage. Planeetalla on levottomuuksia, koska ihmiset uskovat robojen vievän heidän työpaikkansa - ja ne vain kiihtyvät kun paljastuu, että Marsissa elää salaisesti uusi androidisukupolvi, jota ei enää mitenkään erota ihmisistä. Näitä luovina taiteilijoina toimivia cyberihmisiä ryhtyy teloittamaan tuntematon miekkonen, joka Armitagen on otettava kiinni.
Perusjuoni ei ole kovin kummoinen, mutta siinä sivussa esitetään jopa dickmäisiä kysymyksiä ihmisyyden määritelmistä - kuten esim. onko luova ja inhimillisiä tunteita omaava robotti enää pelkkä kone? Muitakin tvistejä on jatkossa luvassa.
Pahin valituksenaiheeni Armitage III:n ensiosassa on kuitenkin animaation taso. Erikoiskohtaukset, lähikuvat, hidastukset ja väritys pelaavat hienosti, mutta yleisesti ottaen kuvitus ei ole kovinkaan eloisaa. Taustat ovat kolkkoja ja näkymät useimmiten hyvin autioita - ruudussa ei liiku kerralla kuin pari hahmoa. Pidetään nyt kuitenkin vielä mielessä.

Sekalaisia

Street Fighter II, The Animated Movie hakkaa mennen tullen ykkösen, joka oli Jean-Claude van Dammen ja monen muun näyttelijän uran pohjanoteeraus - tässä kun voi ihailla edes animaatiota. Joka on nopealeikkauksista ja näyttävää, sujuvaa ja aidonnäköistä - Gisaburo Sugiin ohjaus on kaikkiaan kuin suoraan Hollywoodin parhaista action-elokuvista. Ja toimintaa riittää - pelileffasta kun on kyse, niin sisältö on lähinnä vain mahtavien muskelimiesten ja -naisten mätkintää, potkintaa ja hakkausta. Sinänsä rusina-aivoista väkivaltaviihdettä, mutta oikeastaan ihan mukavaa katsottavaa.
Alkupuoleltaan elokuva hyppelehtii hahmosta ja paikasta toiseen Shadowland-rikollisorganisaation keräillessä joukkoonsa katutappelijoita ympäri maailman. Ilmeisesti kaikki pelistä tutut hahmot on pitänyt saada edes vilautettua kuvassa. Sitten kun leffa tyytyy keskittymään vain parin tyypin (Ryu & Ken) edesottamuksiin, alkaa juoni vihdoin kulkea. Hahmojen luonteetkin rakennetaan paljon näyteltyä filmiä paremmin. Lisäpisteitä Englanti-video saa uudesta musiikista, joka on aiheeseen sopivan raskasta rock-jyräystä, Alice in Chainssia ja vastaavia.
Urusei Yatsura ('Those Obnoxious Aliens') kuuluu kaikkien aikojen suosituimpien animeiden joukkoon - televisiojaksoja on tehty noin 200, videosarjassa on kymmenkunta osaa ja kokopitkiä elokuvia löytyy niitäkin yli viisi. Tsiigattuani nyt jonkun tunnin verran tuota tv-sarjaa, täytyy sanoa, että se jää pahasti jälkeen myös Rumiko Takahashin sarjakuvaan perustuvasta Ramna 1/2:sta (TV 3/95), josta tosin olen tähän mennessä nähnyt vain parempia videoversioita (joten saattavathan UY-filmitkin toimia). Tämä televisiokama on kuitenkin alkeellisesti piirrettyä lapsellista mönjää, jonka heppoinen huumori tuskin naurattanee ketään yli 10-vuotiasta. Näin yksinkertaisesti ja löysästi toteutettua Japsi-animaatiota en ole koskaan aiemmin nähnyt.
Jälleen mustasukkaisuuden ympärillä pyörivissä juonissa sekoilevat mm. tyttöjä epätoivoisesti iskevä poika, hänen onneton tyttöystävänsä, jäbään ihastunut alienprinsessa, tähän rakastunut upporikas skidi, sekoileva budhistimunkki ja kymmenet muut yhtä pöhlät hahmot. Vertaa hattaraan: söpöä, imelää ja höttöistä.
Hiroyuki Kitazumen kuusiosainen Moldiver sen sijaan on onnistunutta supersankariparodiaa. Suhteellisen ruusuisessa teknotulevaisuudessa eräs teinijäbä onnistuu kehittelemään laitteen, jonka avulla saa jättivoimat ja hypernopeuden, pystyy lentämään ja kestämään luotien osumat jne. Lihaksikkaan näköisessä viittapuvussaan hän kohoaa sankariksi, jonka lehdet nimeävät Captain Tokyoksi - vaikka hänen toimensa ovatkin aika epäprofessionaalisia. Pian sankarikuvioihin ilmaantuu myös pojan sisko, joka muokkaa itselleen naisellisemman asun röyhelöhameineen. Peruspahiksena hyörii professori Machinegal, joka upeiden naisapuriensa ja terror-robojensa kanssa pyrkii kaappaamaan kokoelmiinsa kaikki historialliset teknovempaimet - kuten Formula-ralliauton ja avaruussukkulan! Hubaa!

Toni Jerrman

Artikkelin täydellinen versio julkaistu Tähtivaeltaja 1/96:ssa.

Japsi-animea on Toni Jerrman käsitellyt Tähtivaeltaja-lehdessä myös mm. numeroissa:

3/92 - Akirasta Omenansiemenen kautta Pyssypä(ä)hän
4/93 - Manga Mayhem! (sis. Hideki 'Urotsukidoji' Takayaman haastattelun)
3/95 - Animeland
1/97 - Katsuhiro Otomo (Haastattelu)
1/98 - Hayao Miyazaki - Lentokonetehtailijan poika
2/98 - Anime-videot Suomessa

Lisäksi laajoja arvostelupaketteja mm. numeroissa 4/96 sekä 2/97.