Toni Jerrman

Uuden aallon Hongkong-elokuvat tekevät nyt toden teolla tuloaan Eurooppaan. Viime vuodesta lähtien alan videoiden tarjonta on Englannissa kasvanut räjähdysmäisesti. Enää ei tarvitse tyytyä ainoastaan vanhoihin Jackie Chaneihin tai huonosti dupattuihin kungfu-rymistelyihin - nyt on saatavilla niin tuoretta Chania, John Woota, asepaukutusta, naisactionia, kauhua, fantasiaa, taide-elokuvia kuin kategoria III:n erotiikkaakin. Valinnanvaraa riittää jokaiseen makuun.
MH: 'Kun aloitimme toimintamme ja toimme Chow Yun-Fatin vierailulle Lontooseen, oli todella vaikea saada lehdistöä paikalle - heillä ei ollut aavistustakaan kuka hän oli, eivätkä he tienneet höykäsen pöläystä Hongkong-elokuvista. Silti tilaisuus oli hauska ja mullistava sekä avasi monen ihmisen silmät näkemään HK-leffojen hienouden. Kuitenkin vasta kun toimme John Woon maahan, myöhemmin vuonna 1993, popula innostui toden teolla.'
Idän toinen invaasio käynnistyi siis jo toimintaelokuvien ehdottomiksi klassikoiksi muodostuneilla John Woo & Tsui Hark -tuotoksilla A Better Tomorrow 1-3, The Killer ja Hard-Boiled - ja sen jälkeen ei enää ollut paluuta arjen arkisiin askareisiin tai Hollywoodin pehmoactioniin. Ihmiset halusivat lisää tätä ylittämätöntä Hongkong-mannaa ja sitä he saivat. Englantiin syntyi kaksikin HK-elokuviin erikoistunutta videofirmaa, Made in Hong Kong (MH) ja Eastern Heroes (EH), joilta molemmilta on tullut ulos jo parikymmentä leffaa. Pienemmässä määrin näille uusille apajille ovat pyrkineet myös Popular Progressin HK-sarja (PP), Missing in Actionin Hong Kong Classics (HC), Imperial Entertainment pääosin Jackie Chaneineen sekä erinäiset muut yhtiöt. Kaikki tämä on taannut sen, että pidemmän päälle tuskin yksikään merkittävä HK-elokuva jää Englannissa julkaisematta (no, ihan ne väkivaltaisimmat ja pornoimmat tuskin pääsevät UK-sensuurista läpi). Mutta se on johtanut myös siihen, että markkinoille on ilmaantunut aivan onnettomiakin tuotoksia sekä omalaatuisia sekasotkuja.
EH: 'Bisnesmielessä lisääntyvä kilpailu ei ole huono asia - me tavallaan tuemme toisiamme. Mitä enemmän tavaraa on liikkeellä, sen suuremmaksi kiinnostus kasvaa, kunhan vain laadusta pidetään kiinni. Ja esimerkiksi tällä hetkellä, kun me olemme erikoistuneet Hongkong-elokuviin, tunnemme monia muita paremmin eri genret ja tyylit, joten tiedämme mitä ihmiset haluavat nähdä. Monet yhtiöt uskovat, että vain John Woo -tyyliset ammuntaelokuvat myyvät, mutta todellisuudessa fantasia- ja kauhuleffoistakin on kiinnostunut hyvin suuri joukko ihmisiä.'
Harva firma on jaksanut nähdä yhtä paljon vaivaa kuin Made in Hong Kong, jonka videot ovat useimmiten laajakangasversioita sekä kuvatasoltaan parhaita mahdollisia - lisäksi niiden sisäkansista löytyy hienot ohjaaja- ja näyttelijäesittelyt sekä filmografiat! Eastern Heroes on väliin sortunut onnettomien mastereiden käyttöön, lukukelvottomiin tekstityksiin ja elokuvien nimien outoon muunteluun (esimerkkinä voisi mainita vaikkapa heidän Hard-Boiled II, oikealta nimeltään The Last Blood, jolla ei ole mitään tekemistä tuon Woo-leffan kanssa). Monella muulla yhtiöllä filmit ovat taasen usein dupattuja ja täyskuvallisia, eikä lyhentämiset ja nimien vaihtamisetkaan ole täysin poissa laskuista (esim. sekä Popular Progressin että Imperial Entertainmentin julkaisema Tiger Cage -video on sama kuin Made in Hong Kongin Tiger Cage II, mikä on pätkän alkuperäinen nimi - PP:n video on vieläpä huonotasoisempi, dupattu ja täyskuvallinen). Ota tuosta nyt sitten selvää.
MH: 'Me panostamme laatuun, haluamme olla ylpeitä siitä, mitä teemme. Noiden sisäkansitekstien tekeminen vie paljon aikaa ja vaivaa, mutta pyrimme antamaan ihmisille niin paljon informaatiota kuin vain mahdollista. Ei se varmaan meidän myyntiin vaikuttaisi, vaikka jättäisimmekin ne pois, mutta on kiva, että ihmisillä on mahdollisuus saada tietoa näistä elokuvista.'
Tärkeintä kuitenkin on, että Hongkong-elokuvia on nyt helposti saatavilla ja että suurin osa niistä on aivan erinomaista vauhtiviihdettä. Ja kun julkaisuissa on päästy jo Chania, Woota ja Harkia pidemmälle, niin esiin on noussut monia muitakin kovia ohjaajanimiä, joista mainittakoon vaikkapa Wong Kar-Wai, Wong Jing ja Ringo Lam.
MH: 'Hongkong-elokuvat ovat järjettömän hyviä. Näyttelijätyöskentely on yleensä erinomaista ja ohjaus loistavaa. Jos katsot jotain leffaa ruutu ruudulta, huomaat kuinka jokainen kohtaus, kamerakulma ja valaistus on täydellisyyteen asti suunniteltu. Yksi pääeroista amerikkalaisiin filmeihin verrattuna on myös USA:n moralistiset painostusryhmät, siellä on paha paine tuottaa kilttejä ja vesitettyjä koko perheen elokuvia.'
Seuraavassa artikkelissa tullaan käymään läpi periaatteessa kaikki Englannissa nyt julkaistut Hongkong-videot, poislukien vanhat kungfu-tarinat (jotka esiteltiin jo viime lehdessä aina Shaw-veljeksistä Jackie Chaniin - Bruce Lee tosin numerossa 2/95). Elokuvien valmistusvuosiin kannattaa suhtautua varauksella, läheskään kaikista leffoista ei niitä länsitekstein löytynyt ja väliin lähdeteosten tiedot vaihtelevat (siksi joissain mainittu parikin). Eipä sitten muuta kuin: ACTION!
EH: 'Jo amerikkalainen tyyli tehdä elokuvaa poikkeaa täysin hongkonglaisesta. HK-ohjaajat tekevät mitä tahtovat, heidän ei tarvitse istua kokouksissa, jossa parikymmentä heeboa selittää, että et voi käyttää niin paljon luoteja, et voi tehdä sitä tai tätä. Hongkong-leffoissa ei ole niin paljon rajoituksia, toimintaa voi olla vaikka kuinka. Kuten kansissamme lukee: OVER THE EDGE!'

Jackie Chan - kerran vielä

Luulitteko jo, että pitäisimme Jackie Chania parin artikkelin (TV 1/92 ja 3/95) ja Rakkautta & Anarkiaa 95 -juhlien jälkeen loppuunkäsiteltynä? No eihän toki! Varhaisten kungfu-pätkien, Police Storyjen, Project A:iden, Armour of Godien ja Samo Hung -komedioiden lisäksi miehen tuoretavaraakin ilmaantuu Englannin maaperälle kovaan tahtiin. Ja se on aina yhtä nautittavaa.
Vuonna 1989 valmistunut Miracles, The Canton Godfather, joka nähtiin tämän vuoden R&A-festivaaleilla nimellä Mr. Canton and Lady Rose, on jopa itsensä Chanin ohjaama. Festarivieraat voivat hykerrellä sillä tiedolla, että tuo R&A-versio oli kokopitkä originaali, kun taas Englannin videoversiota on leikattu puolisen tuntia, jotta kokonaisuudesta muodostuisi vauhdikkaampi - osin tai täysin poissa on lähinnä humoristisia sivukohtauksia ja -juonteita (esim. poliisipäällikön osakekeinottelut sekä Chanin ja Anita Muin tuolikaatuilu). Chan on elokuvassa köyhä maalaispoika, joka 30-luvun Hongkongiin saavuttuaan joutuu niin huijatuksi kuin vahingossa myös rikollisliigan pomoksikin. Vaikeuksia aiheuttaa toinen gangsterijengi, joka tahtoisi Chanin nyt omistaman uuden yökerhon itselleen - ryhmittymien kamppailu on kuin kiinalainen väännös 20-luvun Chigagosta, vaikkakin huomattavasti näyttävämmin action-iloitteluin. Juonen loppupuoli kuluu sitten pääasiassa sekoilujen merkeissä, kun Chan pyrkii auttamaan köyhää ruusukauppiasta esittämään rikasta ladya tyttärensä sulhasen vanhemmille - kyseessä on todellinen hassutussoppa. Miracles sisältää niin paljon mieletöntä akrobatiaa, hulppeita lavasteita ja hönöhuumoria, ettei sen parissa voi olla viihtymättä. Perustuu muuten Frank Capran Pocketful of Miraclesiin, joka vuorostaan perustuu vuonna 1933 valmistuneeseen Lady for a Dayhin (jompikumpi tuli vastikään telkkaristakin).
Myös vuoden 1991 The Prisoner aka Island of/on Fire (huom: levityksessä Englannissa molemmilla nimillä!) on suomalaisille tuttu, sillä se on saatavilla videolla nimellä Kuin veitsi kurkulla. Tony Leung on poliisi, joka saa tehtäväkseen tutkia, kuinka mukamas teloitetut rikolliset voivat yhä tehdä murhia. Hän menee vankilaan peitteiden alla ('undercover', hei!). Jackie Chan on biljardihai, joka ei suostu gangstereiden lakeijaksi. Hän joutuu vankilaan tapettuaan vahingossa yhden rosmoista. Andy Lau on kriminaalin kostonhimoinen veli. Hän hommaa itsensä vankilaan murha mielessä. Samo Hung on vankilassa valmiiksi. Asialla on siis tähtikaarti, mutta muuten tämä sellikuvaus ei oikein innosta - itse pääjuoni jää pahasti sivuun, kuvailmaisu on kokonaishaalea eikä tappeluita ole kylliksi. Myöskään elokuvalle niin tärkeää ja motivoivaa ystävyysteemaa ei kehitellä kylliksi. Vika voi olla myös dupatussa euroversiossa, joka on jälleen puoli tuntia alkuperäistä lyhyempi.
Twin Dragonsilla (1992) on niin kaksi kovaa ohjaajaa (Tsui Hark & Ringo Lam) kuin kaksi Jackie Chaniakin - hän nimittäin näyttelee elokuvassa kaksoisveljiä, jotka eivät edes tunne toisiaan. Toinen heistä on Amerikassa asuva musiikkimaestro ja toinen kungfu-taitoinen automekaanikko. Kun konserttikiertue tuo kapellimestarin Hongkongiin, ovat identiteettien sotkemis -komedian ainekset kasassa - miekkoset sekoittavat niin toisensa, tyttöystävänsä (mm. Maggie Cheung), orkesterin kuin gangsteritkin. Menossa on pitelemistä ja huumori hersyy. Kaksi huimasti mätkivää Chania yhden hinnalla - milloin vain!
Vielä liioittelevampaa slapstickia räväyttää kaiken kansan nähtäväksi City Hunter (1992). Se perustuu japanilaiseen sarjakuvaan, ja sisältö onkin väliin todella sarjakuvamaista metahupia - esim. yhdessä loppukohtauksista Chan muuntuu Street Fighter -tietokonepelin hahmoiksi! Muutenkin ilmeilyistä, väreistä ja taisteluista paistaa esiin hurmioitunut ylilyöntihakuisuus. Hauskuttelua riittää, kun Chanin esittämä yksityisetsivä ja joukko hampaisiin asti aseistautuneita naisia pistää lakoon loistoristeilijän kaapanneet konnat. Huisin kivaa.
Juuri tämän lehden mennessä painoon englantilaiset heittivät kiusallakin vielä ulos Crime Storyn (1993) (aka Police Story 4 - juupa juu), josta on vaikea näkemättä sanoa mitään varmaa. Lähdeteokset tietävät kuitenkin kertoa, että kyseessä on juttu poliisista, joka joutuu setvimään liikemiehen kidnappausta. Kuulemma vakavamielinen mutta liukasliikkeinen - laadusta mielipiteet jakaantuvat kuin viikon vanha maito.

Chow Yun-Fat & jatko-osat

MH: 'Uskoisin, että nuoret ihmiset vähät välittävät poliittisesta korrektiudesta. Heistä on vain hauskaa, että Chow Yun-Fat räiskii 40 hemmoa palasiksi viidessä minuutissa. Siinä on jonkinlaista vapauttavaa energiaa.'
God of Gamblersissa (1988/90; MH) Chow Yun-Fat esittää viilipyttymäisen rauhallista ja aina hymyilevää uhkapelien kuningasta. Hänen ilmeissä ja eleissään on taikaa käsittelee hän sitten kortteja tai noppia. Tätä korostaa entisestään pelitilanteissa kasvo- ja käsikuviin keskittyvä Wong Jingin ohjaus. Yun-Fatille tarjoutuu elokuvassa myös mahdollisuus laajentaa näyttelijäkuvaansa - hänen hahmonsa nimittäin vajoaa muistinmenetyksen seurauksena henkisesti lapsen tasolle, ja Fat onnistuu vetämään tämänkin osan uskottavasti läpi. Juonellisesti leffa kyllä jurraa paikallaan tuon muistinmenetyksen ajan - tarkoitus oli varmaan luoda herkkä visio ystävyyden kasvamisesta Fatin ja hänet hoitoonsa ottaneiden pikkuhuijaripelureiden (Andy Lau jne.) välille, mutta vähän mitättömäksi tuo tunnetaso tässä jää. Kunnon potkua ja menoa tarinaan tulee taas, kun Fatin henkilöllisyys pelaajien kunkkuna selviää, ja aseet alkavat paukkua. Mikään toimintapläjäys elokuva ei kuitenkaan ole - laatutavaraa silti.
Jostain syystä MH hyppäsi sitten God of Gamblers II:n ohi suoraan sarjan kolmanteen osaan - siinä mielessä hieman outo siirto, että tuo kolmonen käynnistyy kakkosessa syntyneen tilanteen pohjalta. Muutenkin täytyy todeta, että näillä jatko-osilla ei ole paljonkaan tekemistä tuon ykkösen kanssa. Ohjaaja on sama, mutta Chow Yun-Fat ei enää ole kuvioissa ja tyyli on vaihtunut vakavamman puoleisesta humoristisemmaksi - pelurit pystyvät nyt myös muuttamaan yliluonnollisin voimin korttien arvoja ja vastaavaa. God of Gamblers III:n (1991) pääosassa on Chow Sing-Chin esittämä Saint of Gamblers, joka kehuskelee saaneensa Godilta oppia mm. jalkojenhieronnassa. Huumori, jota on ahdettu jopa taistelukohtauksiin, on varsinkin alkupuolella lähinnä älytöntä. Kun Saint ja pari muuta hemmoa joutuvat siirretyiksi vuoden 1937 Shanghaihin, juoneen tulee mukaan paljon hyviäkin puolia ja pilailukin alkaa viehättää (sylkykuppi päässä esitetty tanssi kiinalaistetussa McDonalds-pikaruokalassa on jo aika pimeää). Itse tarina keskittyy Shanghain rikollisryhmien taisteluun, poliittisiin juonitteluihin ja Saintin rakkaushuoliin. Elokuva kerää koko ajan edetessään lisää voimaa ja näyttää hetki hetkeltä komeammalta. Hykerryttävä farssi yltyy kliimaksiin, kun Saint soittaa kännykällään nykyajasta apuun kommandojoukot, jotka konekiväärein lahtaavat ilkeiden japanilaisten lauman! Yes, yes!
Teho-ohjaaja Wong Jing on kunnostautunut myös elokuvalla Hard-Boiled 2: The Last Blood (aka 12 Hours of Terror, 1991; EH), joka on saanut kakkososan manttelinsa vain Eastern Heroesin markkinamiesten mielikuvituksen ansiosta. Eli turha odottaa Chow Yun-Fatia tai John Woota, vaikka kyseessä toki onkin räjähtelevä menopala. Japanin punaisen armeijakunnan terroristit pyrkivät tappamaan Singaporessa vierailevan Dalai Laman, mutta onnistuvat vain haavoittamaan häntä sekä hongkonglaisen pikkugangsterin tyttöystävää. Uhrien veriryhmä on kuitenkin todella harvinainen, ja niinpä mahdollisten luovuttajien perään lähtevät niin poliisit, terroristit kuin pikkuroistokin (Andy Lau). Veri lentää, aseet soivat, ihmiset pomppivat ja sivullisistakin tulee ruumiita (äitejä, lapsia ja rullatuolipotilaita myöten!). Terroristien aseet ovat isoja, eikä heitä hetkauta armeijakaan. Tulta munille! Kirvestä päähän! Tämä leffa etenee vinhaan, jännite on hyvä, tapahtumia riittää - kaasua mukana useammankin leffan tarpeisiin. Ja by the way: Nokia on sponsannut elokuvassa käytetyt kannettavat puhelimet!
Ensiosassaan Chow Yun-Fatilla juhlivia filmejä on myös Tiger on the Beat (1988; MH). Tällä kertaa Fat esittää flirttailevaa ja pilailevaa poliisia, joka halutessaan on kyllä aikaansaavakin. Suurta huumejuttua selvittääkseen hän joutuu vastentahtoisesti ottamaan partnerikseen nuoremman pollarin (Conan Lee). Kuvioissa on myös huumediiliin sekaantuneen miekkosen kaunis sisar (Nina Li-Chi), joka saa vähän väliä päihin niin roistoilta kuin Fatiltakin. Näyttelijät osaavat muutakin kuin vuorosanansa, ja kohtauksista varsinkin lopun kaksintaistelut pistimin sekä moottorisahoin ovat herkkua! Kaikkiaan ihan OK-filmi.
Pollarit rundilla 2 eli Tiger on the Beat II (1990; EH) saa sitten jälleen tulla toimeen ilman Yun-Fatia - Conan Leenkin roolihahmo on hämäävästi aivan toinen kuin ykkösessä. Tällä kertaa hän esittää erään poliisin (Danny Lee) amerikkalaista veljenpoikaa, jolle pitäisi Hongkongista löytää kunnon kiinalainen morsian. Tappelupukarina hän kuitenkin onnistuu niin sekaantumaan hämäräbisneksiin kuin ihastumaan murhan nähneeseen varastelevaan kaunottareenkin (Ellen Chan) - ja näin kaikki on hyrskyn myrskyn. Ykkösosaan verrattuna elokuva ei ole yhtä laadukkaan näköinen eikä toimintakohtauksissakaan ole samanlaista imua. Myös huumori on heikompaa ja juoneen olisi kaivannut lisää käänteitä. Oivan mukava silti. Valitettavasti vain tekstitys on laadultaan onneton - ja kaikki näyttelijöiden 'fuck'-repliikit on korvattu 'fart':illa...
MH: 'Ainoa kohtaus, jonka brittisensorit ovat videoistamme leikanneet - yhtä silmän puhkaisemista lukuunottamatta - on tulossa olevasta Ringo Lamin todella kovasta Full Contact -leffasta. Kyseisessä kohdassa Chow Yun-Fat leikitteli perhosveitsellä. Se kun hän myöhemmin puukottaa veitsellä erästä tyyppiä, ei ollut ongelma. Aivan pimeetä.'

Naisenergiaa

'Hidastettu kuva. Vihreätakkinen nainen virittää aseensa. Kävelee rauhallisesti pitkin hotellin käytävää. Toisaalla aurinkolasiset pukumiehet rynnivät paniikissa ympäriinsä. Nainen astelee. Miehet juoksevat.
Yhtäkkiä naisen eteen pöllähtää kaksi automaattiasein varustautunutta miestä. Tyynesti hän kohottaa pyssynsä ja laukaisee kolmasti. Miehet kaatuvat.
Naisen taakse ilmaantuu lisää miehiä konepistoolit paukkuen. Nainen käännähtää, pyörähtää ilmassa ja laukoo. Uusia miesruumiita.
Siirto. Valkotakkinen nainen astuu ravintolan kabinettiin. Miesseurueen nauru hyytyy.
Nainen läväyttää takkinsa kätköistä esiin kaksi konepistoolia. Huone muuttuu räjähteleväksi ruumishuoneeksi. Miehet lennähtelevät seiniin, astiat pirstoutuvat palasiksi.
Ilmeenkään värähtämättä nainen poistuu paikalta.'
Hongkong-elokuvat aivan pursuvat vahvoja naishahmoja - eivätkä nämä tytöt ole mitään scream queeneja vaan todellisia toimintatähtiä, joiden kouraan istuu ase kuin ase. He ampuvat ja potkivat miehiä maan rakoon sellaisella voimalla ja taidolla ettei paremmasta väliä - länsimaissa kohuttu Thelma ja Louise on tämän rinnalla pientä. Hongkongissa naiset ovat itseoikeutetusti ihailtuja näyttelijäkuuluisuuksia toisin kuin Amerikassa, jossa kauniimpi sukupuoli on kohonnut väkivaltaisten elokuvien pääosiin vasta B-leffoissa.
Idässä 'battling babes', 'female fury', 'girls with guns' (tai miksi sitä tahtookaan nimittää) -genre koki suuren nousunsa 80-luvun puolivälin jälkeen. Tällöin Tähtivaeltaja 1/92:ssa esitellyt In the Line of Dutyt (aka 'ei tästä sarjasta hullukaan ota selvää, koska eri nimiä ja järjestyksiä näille 4-7 [riippuen, mitkä lasketaan mukaan] filmille on vitun useita - maasta ja lähdekirjasta riippuen') nostivat kuuluisuuteen Michelle Khanin, Cynthia Rothrockin sekä Cynthia Khanin ja konekivääreillä pippuroidut Angels-elokuvat (1 ja 2 nyt videolla HC-sarjassa) taasen Moon Leen, Yukari Oshiman sekä Elaine Luin. Tuoreemmista 'femme fatale' -pätkistä kaikille lienevät tuttuja Suomessakin pyörinyt Heroic Trio (1993; MH) ja sen jatko-osa The Executioners (1993; MH, tulossa), joissa voimaisaa naiskauneutta edustavat ihastuttavat Maggie Cheung, Anita Mui ja Michelle Yeoh.
Naistoimintaleffojen kermaa on myös Godfrey Hon Lethal Panther (1990), jonka Eastern Heroes on julkaissut Englannissa Deadly China Dollsina. Saadakseen ostajat lopullisesti sekaisin he ovat pistäneet Lethal Panther 2:n (1993) ulos pelkästään nimellä Lethal Panther - älä sekoita, sillä tuo Phillip Kaon jatko-osa on todella surkea (selvyyden nimissä käytän jatkossa noita EH-nimiä).
Godfrey Ho on yksi Hongkongin tuotteliaimmista ohjaajista, joka tuntuu vääntävän elokuvia kokoon mistä materiaalista tahansa - yleensä heikkoja tusinatuotteita. 80-luvun puolivälissä hän esimerkiksi palkkasi länsinäyttelijä Richard Harrisonin yhteen filmiin, mutta tekaisikin materiaalista lopulta lähes kaksikymmentä pöljää ninja-leffaa! Deadly China Dollsilla hän kuitenkin iski napakympin. Pääosassa on kaksi teräksen kovaa ja viileää salamurhaajanaista (Miyamoto Yoko, Maria Jo), jotka palkataan tappamaan rikollisparoni sekä sen perään toisensa. Taustalta löytyy petkutusta, jossa ystävyys ja sukulaisuuskin on kaupan - tunteet eivät tässä ammatissa ole kuin haitaksi. Kiintoisaa tarinaverkkoa kuljettaa eteenpäin järeiden ammuntakohtausten sarja, joka taukoaa vain paljaspintaisten sekstailuiden ajaksi - sex and death, täydellinen yhdistelmä! Tämä on luotijuhlaa, jossa populaa tippuu kuin kärpäsiä - kaikki kuolee! Ja nuo taistelut on toteutettu stailisti, kuin väkivaltaa fetisistisesti hehkuttaen. Upeaa.
Jatko-osassa on pyritty myös toimintahurmaan, mutta ensimmäisen tunnin katsoja viettää tuskan hiki otsalla - syynä toteutuksen ammattitaidottomuus. Leffa esimerkiksi alkaa todella venytetyllä ammuntakohtauksella, jonka leikkaus hakee kömpelyydessään vertaistaan - se koostuu pelkistä huonosti yhteen liimatuista irtopaloista, joissa ei näy jälkeäkään normaalien Hongkong-taisteluiden eleganssista (ja voi sitä kotimikrotasoista musiikkia!). Muutenkin filmin jatkuvuus mättää. Tylsistyttävyydestä päästään irti vasta viimeisessä puolituntisessa, mutta sitä ennen pitäisi muka kestää tohelointia tunnin verran - ei tule kauppoja, ei vaikka mukana onkin Yukari Oshima.
Onneksi hänet voi bongata myös Midnight Angelista (aka Justice Women, 1988/91; EH). Kyseessä on parodiaotteinen supersankarijuttu, jossa kolme sisarusta ryhtyy naamioituneina taistoon pahuutta ja ryöväreitä vastaan - tosin pääosan ajasta rikoksentorjujana toimii vain yksi tytöistä. Zorro-naamarin taa piiloutunut Cotton Flower rullalautailee kriminaalit kumoon, pelastaa lapsia ja saattaa inhat pahikset häpeään! Pahimman vastuksen tuottaa kuitenkin väkivaltainen roisto, jolle tappaminen on jokapäiväinen hupi. Aivan ihanan pimeää menoa, jota tuetaan ihmissuhdekohelluksella - eikä toiminnastakaan pääse pulaa tulemaan. Naiset lentelevät kuin leppäkeihäät.

Wong Kar-Wai & Cheung x 3

Hongkongissa tehdään myös art house -elokuvia, tyyliteltyjä taidepätkiä. Tämän lajin ohjaajista kovin nimi on luonnollisestikin Wong Kar-Wai, jonka Chungking Expressiin (1994) voi Suomessa tutustua ostamalla teatteripiletin. Englannissa MH on julkaissut videolla kaksi hänen aiempaa filmiänsä, As Tears Go Byn (1988) ja Days of Being Wildin (1990/91). Lisäksi hän on tehnyt vielä yhden elokuvan, Ashes of Timen (1994).
Noista kolmesta katsomastani leffasta näkyy selkeä kehityskaari, joka on vienyt Kar-Wain yhä kauemmas perinteisistä Hongkong-elokuvista, niin aihepiireiltään kuin rakenteeltaankin. Keskiössä kaikissa on vakavamielinen ihmiskuvaus, mutta kun As Tears on vielä gangsteri-actionia, niin Daysissa väkivalta tulee kuvioihin vasta lopussa ja Chungking on enää pelkkää ihmissuhdedraamaa - kerronnan hidastuessa samaan tahtiin. Pysyvää Kar-Wain filmeissä on hiottu visuaalinen ulkonäkö, värien taidokas käyttö ja selkeä suhtautuminen elokuvantekoon taiteena, ei viihteenä.
As Tears Go By kertoo roistosta (Andy Lau - jälleen kerran), joka yrittää pitää huolta rääväsuisesta ja aina vaikeuksiin joutuvasta pikkuveljestään (Jacky Cheung). Magneettinen Maggie Cheung tarjoaisi pakomahdollisuuden, poispääsyn suurkaupungin väkivaltaisesta arjesta, mutta antaako kohtalo siihen mahdollisuuden? Bisnekset eivät suju, eikä koviksena itseään pitävä broidi ota millään opikseen - syöksykierteen imua on mahdoton vastustaa. Tämä on väkevä ja toivoton elokuva, jonka ihmiskohtalot järkyttävät.
Days of Being Wild alkaa sitten olla jo niin runonomainen taidefilmi ihmiselon perimmäisestä yksinäisyydestä, että väliin pääsee tylsistyminen yllättämään. Tarinan kaksijakoisuus enteilee jo Chungking Expressin kahta täysin erillistä kertomusta. Leslie Cheung sytyttää helposti naisten (mm. Maggie Cheung) rakkauden, asuu heidän kanssaan jonkin aikaa ja vaihtaa sitten uuteen, jättäen edellisen epätoivoisena ulvomaan rakkauttaan. Ja toisaalta meillä on öisin autioita ja sateisia katuja tarpova poliisi (Tony Leung), joka kaipaisi seurakseen yhtä Leslien exää - huonolla menestyksellä. Myöhemmin miesten elämät kietoutuvat tiiviimminkin yhteen. Tarjolla rikkonaisia ihmiskohtaloita, surkua ja herkkää atmosfääriä. 'Ainiaan ilmassa pysyvä lintu ei koskaan saavu mihinkään. Se on kuollut jo syntyessään.'
Blackie Kon elokuvassa Curry and Pepper (1990; MH) ei esiinny kuin yksi Cheung, eli mm. As Tearsista tuttu Jacky Cheung. Hän ja Chow Sing-Chi ovat - ei kai vaan? Kyllä, kyllä - hassutteleva ja jäynää harrastava poliisipari, jotka vieläpä ihastuvat samaan naiseen (heistä dokumenttia tekevä isorintainen tv-toimittaja). Huumoria yritetään repiä siitä, kuinka älyvapaita nuo poliisit ovat: kämppä ryöstetään heidän nenänsä edestä, valituksia tunaroinneista ovat saaneet 169 ja roistoja hakkaavat takin suojassa, ettei se päätyisi televisioon. Eipä kauheasti naurata. Jännitystä taasen syntyy, kun asekauppias Mad Dog ammutaan heidän nähtensä ja he saavat tappajat peräänsä. Toimintakin siis astuu lopulta kuvaan mukaan. Vaikka elokuva on toteutettu kaikin puolin osaavasti ja pätevästi, jättää juoni tavanomaisuudessaan täysin kylmäksi - ei tähän jaksa puoltatoista tuntia uhrata.
Days of Being Wildin Leslie Cheung on sitten yhdessä Anita Muin kanssa pääosassa elokuvassa Rouge (1987). Kun videon takakansiteksti kuvasi sitä kiinalaisen kummitustarinan, eurooppalaisen taidefilmin ja emotionaalisen melodraaman yhdistelmäksi pelkäsin luvassa olevan tylsän elokuvaillan - en olisi voinut pahemmin erehtyä Stanley Kwanin ohjaama Rouge on niin kiehtova ja taiten tehty, ettei silmiään voinut hetkeksikään irroittaa tv-ruudulta. Ei mikään ihme, että Rouge voitti valmistuessaan seitsemän Hong Kong -filmipalkintoa (mm. paras elokuva, paras ohjaus, paras käsikirjoitus ja paras näyttelijätär).
Rougen tapahtumat sijoittuvat kahdelle aikatasolle: vuoteen 1934, jossa korkean tason ilotyttönä toimiva Mui ja näyttelijäksi halajava bisnesmiehen poika Cheung rakastuvat toisiinsa, ja nykyaikaan, jossa Mui vaaleakasvoisena ja surumielisenä kummituksena etsii rakastettuaan. Sillä pysyäkseen ikuisesti yhdessä pari teki aikoinaan kaksoisitsemurhan - mies ei kuitenkaan koskaan saapunut tuonpuoleiseen. Elokuvan ajankuva on loistelias, ja mennyt maailma tapoineen, asusteineen sekä arkkitehtuureineen herää vääjäämättömästi eloon - ja luo kiintoisan kontrastin nykypäivän Hongkongiin. Itse tarina on suuri rakkauskertomus, vaikuttava ja koskettava, kaukana halpahintaisesta nyyhkyromantiikasta. Elokuvassa on positiivista verkkaisuutta, runomaista unenomaisuutta, eteerisen kiehtovaa fiilistä. Mestariteos.

Historiallista fantasiaa

'Joukko ratsumiehiä nelistää metsään. Bambupuut lähtevät liikkeelle pitkin lehtien peittämää maanpintaa. Ne tukkivat ratsastajien tien ja kaatuvat heidän päällensä. Maassa viruvien lehtien alta ponnahtaa joukko musta-asuisia miehiä. He keihästävät vangitut ratsastajat. Vain punainen veri purskuaa puunrunkojen sekamelskasta.
Kunnes bambukasa räjähtää ja ilmaan lennähtää yksi ratsastajista! Latvojen tasalla pyörähdellen hän kieppuu keihässateen läpi. Osuma!!! Tipahdus maan kamaralle mustien miesten armoille!
Mutta! Kuvaan syöksyy yksinäinen miekkamies. Akrobaattisen balettikungfun siivittämänä hän silpoo musta-asuisten miesten bambukeihäät. He pakenevat.'
Suomalaisille tutuin Hongkong-elokuvan alalaji lienevät upeat historialliset fantasiaspektaakkelit. Alan parhaimmistoon kuuluvat Ching Siu-Tungin Chinese Ghost Story (Aavesoturi) sekä Terra-Cotta Warrior (Terracottasoturi) ovat laajassa myyntivideolevityksessä, ja Ronny Yun Jiang-Hu: Between Love and Glory (aka Bride With White Hair, suom. Ritari Jiang-Hu: Valkotukkainen morsian) pyöri vastikään elokuvateattereissa. Puhumattakaan useista muista Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla esitetyistä filmeistä. Näiden elokuvien visuaalinen asu on useimmiten silmää hivelevä, valaistus väritykseltään tunnelmoiva ja maagiset voimat mielikuvituksellisen ihastuttavia.
Hyvä lajin edustaja on Samo Hungin ohjaama Moon Warriors (1992; MH), jonka näyttelijäkuntaan on kerätty todellinen tähtikaarti: Andy Lau, Maggie Cheung ja Anita Mui. Elokuva käynnistyy hienolla miekoin ja bambukepein käydyllä taistelulla, jossa Laun esittämä kalastajanuorukainen tulee pelastaneeksi paossa olevan prinssin - tämän veli on näet anastanut vallan ja tahtoo kilpailijansa kuoliaaksi. Auttaessaan prinssiä Lau tutustuu tämän morsiameen, johon tietenkin myös rakastuu. Juonikuvioita sekoitetaan myös sillä, että prinssiä suojeleva miekkanainen paljastuukin kaksoisagentiksi. Elokuvan ihmis- ja elämänkuvaus on lämminhenkistä muttei äitelää ja moninaiset taistelukohtaukset sulavaa katseltavaa. Musiikki on kuin kiinalaista Morriconea. Ja onhan tässä makee luolaan rakennettu temppeli sekä tappajavalaskin. Ehdoton.
Maggie Cheung loistaa myös Johnny Ton The Barefoot Kidissa (aka Young Hero, 1993; MH). Siinä hän esittää ystävällistä kutomon johtajaa, jonka ammattisalaisuudet kilpailijat tahtovat saada käsiinsä hinnalla millä hyvänsä. Pääosassa on kuitenkin lukutaidoton maalaisskidi (Aaron Kwok), jonka Cheung ja hänen ystävänsä (Ti Lung) ottavat suojiinsa. Kwok osoittautuu hienoisesta yksinkertaisuudestaan huolimatta todelliseksi kungfu-mestariksi - sääli vain, että Cheungin viholliset onnistuvat huijaamaan hänet puolelleen. Viattomasti hän luulee rahakkaana olevansa hyvä ja hieno ihminen, mutta uskollisuudet joutuvat piankin koetukselle. Barefoot Kidin juoni sisältää kasapäin materiaalia, joka hienosti kietoutuu yhteen elokuvan edetessä. Myös kaikki tyylilajit ovat mukana, koskettavasta tragediasta vauhtitoiminnan kautta huulenheittoon. Tarinan dramatiikka pitää koko ajan, nostaen kokonaisuuden kevyesti suurelokuvaksi.
Suureellista historiadraamaa tarjoilee tietysti myös mm. God of Gamblerseilla kunnostautuneen Wong Jingin Last Hero in China (1993; MH) - ottaahan se mallinsa ja päähenkilönsä (Jet Leen esittämä Wong Fei-Hung) Tsui Harkin massiivisesta Once Upon a Time in China -sarjasta. Tällä kertaa legendaarinen Fei-Hung joutuu muuttamaan kungfu-koulunsa kanssa ilotalon naapuriin - seikka, joka ilahduttaa oppilaita muttei vakavamielistä opettajaa. Fei-Hung ajautuu vastakkain myös mielipuolisesti hekottelevan poliisikomentajan kanssa, joka on sekaantunut luostarin suojissa orjakauppaa käyvän ja vallankumoukseen pyrkivän roistojoukon toimintaan. Elokuva on visuaalisesti loistelias, ja Jet Leeta parempaa kungfuilijaa saa hakea - hänen temppunsa ovat mieletöntä katsottavaa (ja niitä riittää!). Kaikkiaan Last Hero in China on joka osaltaan parasta mahdollista historiallista actionia.
Valitettavasti näin ei voi sanoa Choy Fatin 13 Cold Blooded Eaglesista (1992?; EH), jonka toteutus on museotavaraa jo syntyessään: kuvaus ja leikkaus on aneemista, miekkataistelut epäaidon näköisiä ja verettömyys häiritsevää. Juonenkäänteiden osittainen tökeryys ja kliseisyys käy myös kaaliin. Tarina on tällainen: Kungfumestari on kouluttanut itselleen 13 nuoren joukkion, jonka lähettää tappamaan muita klaaneja - koska ne muka ovat pahan pauloissa, vaikka todellisuudessa hän vain haluaa itselleen niiden salaiset voimat. Eräs nuorista saa totuuden selville tippuessaan vuorenonkaloon, jossa hänen isänsä on ollut vuosikaudet vangittuna (!). Vain yksi joukosta uskoo häntä ja joutuu näin pakenemaan ex-kavereitaan kera tytön, jonka isän mestari tapatti. Pystyvätkö he pysäyttämään pahiksen, joka jo on aivopesemässä uutta kylmäveristen kotkien katrasta (about leikkikouluikäisiä) avukseen? Joopa joo.
Choy Fat on ohjannut myös nykyaikaan sijoittuvan, mutta vanhoja legendoja eloon herättelevän seksikkään kauhufilmin Holy Virgin vs the Evil Dead (1990; EH) - sen kanssa hän on onnistunut huomattavasti paremmin. Jo alku lupaa korkeaa arvosanaa sleaze-asteikolla: vihreäsilmäinen hirviöhemmo tappaa ja repii kappaleiksi kasan puolipukeisia opiskelijatyttöjä! Kuumonsterin salaisuutta rupeaa setvimään niin heidän opettajansa kuin lopulta poliisikin. Jäljet johtavat kamputsealaiseen pikkukylään, jossa valkopukuinen prinsessa pyhän miekkansa kera taistelee hirviöjumalan uutta henkiinherätystä vastaan. Ammuntaa, kungfuilua ja runsain mitoin alastomuutta - koossa on nautinnollinen paketti.

Pehmoerotiikkaa

Vain Englannissa voidaan varoitella, että Eastern Heroesin julkaisemat Category III:n eroottiset HK-seikkailut sisältävät 'scenes of a strong sexual nature'. Varsinkin kun nämä ilmeisesti ovat vieläpä leikattuja - ainakin päätellen siitä, että ulkomaille samoista videoista mainostetaan myytävän myös leikkaamattomia versioita (tosin niistäkään ei hardcore-pornoa löydy). Oma mielenkiintonsa HK-erotiikassa kuitenkin on - paikalliset naiset kun useimmiten ovat silopiirteisiä sulottaria, joita katsoo vaatteitta ihan mielikseen. Ja tokihan elokuvien tyyli poikkeaa selkeästi länsimaiden aivottomasta pehmopornosta - nämä ovat parhaimmillaan juonellisia tarinoita, joissa seksikohtaukset lomittuvat osaksi kokonaisuutta.
Erotic China Dolls (199?) on seksillä maustettua historiallista fantasiaa. Pääosassa sihisee kolme kaunista käärmetyttöä, jotka poikuutensa säilyttäneitä miehiä naimalla imevät näistä energiaa kyetäkseen taistelemaan pahaa monsterimiestä vastaan. Muita keskeisiä henkilöitä ovat kristitty pappi sekä metsästäjäveljekset, joista toisesta tulee rikas hänen löydettyään kultaisen buddhan ja jätettyään veljensä siitä hyvästä kuolemaan. Myös tämä rikas miekkonen kaipaa neitsyitä (naisia kylläkin), koska ne voisivat hullun tohtorin mukaan parantaa hänen impotenssinsa (jonka sai peuhattuaan liiallisella urakalla neljän öljyssä painivan tyttösen kanssa). Leffa on oikein sujuva ja hyväntuulinen, sekä toteutettukin kauniisti. Taistoissa hypitään ja pyöritään, ja rakastelukohtaukset on tehty ennemminkin pilke silmäkulmassa kuin seksikkäästi. Kiva pikku viihdepala alastomien naisten siivittämänä.
Ghostly Love (1990) on sitten selkeä ja heikko Chinese Ghost Storyn eroottinen versio. Nuoren pojan on pelastettava kummitustyttö ennen kuin tämä joutuu aavekuninkaan vaimoksi - mukana tietysti myös auttava munkki, tuhkauurna ja matka helvettiin. Kun seksiä ei muuten ole saatu runtattua tarpeeksi mukaan, elokuvaan on lisätty myös täysin ulkopuolinen pariskunta, jota aina väliin näytetään sänkypuuhissa. Toteutus on B-luokan halpistasoa, efektit (kuten lentävät pääkallot, jotka ampuvat säteitä silmistään) säälittäviä ja pöllöys vain väliin viehättävää edes roskamittareilla laskettuna.
Escape From Brothel (1991) sijoittuu vaihteeksi nykyaikaan. Kiinasta Hongkongiin saapunut jäbä joutuu sotketuksi vakuutuspetoksen merkeissä tehtyyn ryöstöön, joka meneekin pieleen - yksi rosmoista ampuu ohikulkijan, jonka jälkeen työnantaja tahtoo heidät kaikki ruumiiksi. Miekkosemme onnistuu kuitenkin pakenemaan ex-tyttöystävänsä luokse, joka paljastuu huoraksi (työskentelee kahden [!] hengen bordellissa, hmmm...). Mutta pahikset ovat kannoilla. Juoni ja kuvallinen toteutus ei ole kovinkaan kummoinen, mutta seksiä ja kidutusta on tarjolla kasapäin: naintia, alastonta kungfuilua, suihkukohtauksia, pesäpallomailaa vittuun, joukkoraiskausta, sähköshokkeja rintoihin jne. Eipä terve.

Sekalaista

Muistatte varmasti, että Tähtivaeltajassa on Hongkong-elokuvia käsitelty laajasti aiemminkin - tämän vuoden kungfu-juttujen lisäksi parissakin numerossa. Niinpä jos kaipaat lisätietoja sellaisista videoista kuin Ninja Vampire Busters (aka Vampire Buster, 1989; PP) tai Spooky Encounters (aka Encounters of the Spooky Kind 2, 1989/91; EH), jotka molemmat edustavat hauskaa ja hurjaa kauhuviihdettä, niin kaivapa esiin TV 1/92 - jossa mukana myös monet tässä artikkelissa vain mainitut peruselokuvat. 4/94:n R&A-jutussa taas on esillä mm. scifistisen tyylikkäät Saviour of the Soul (1992, MH) ja Heroic Trio - vuotta aiemmin futuristinen efektipommi Wicked City (1992). Myös tämän numeron R&A-raportista löydät pari HK-elokuvaa.
Mikäli vielä tämän jälkeen halajat infoa HK-leffoista, niin hanki käsiisi vaikkapa seuraavat filmiarvioita sisältävät kirjat: Thomas Weisserin suppeampi Asian Trash Cinema: The Book (jonka kakkososa lienee juuri ilmestynyt) ja Rick Bakerin & Toby Russellin hieman hankalasti jaoteltu The Essential Guide to Hong Kong Movies (tulossa kohta uusi täydennetty laitos) - molempia häiritsee kyllä hienoinen epätasaisuus sekä pisteytyksen osittainen omalaatuisuus. Kirjamaisempia esityksiä asiasta tarjoavat Bey Loganin hyvin rakennettu ja kirjoitettu, mutta osittain puutteellinen Hong Kong Action Cinema sekä Stephen Teon suurteos Hongkong elokuva - Aasian unelmatehtaan nousu, uho ja tuho (?).
Hongkong-elokuvalle on myös omistautunut useita englanninkielisiä lehtiä tyyliin Asian Trash Cinema, Oriental Cinema ja Eastern Heroes. Viimemainitusta on ilmestynyt myös videoversio, jonka ensimmäisessä numerossa haastateltiin mm. Samo Hungia, Wong Jingia, Godfrey Hota, Simon Yamia, Moon Leeta ja Yukari Oshimaa. Lisäksi mukana on kuvamateriaalia Chow Yun-Fatin Lontoon vierailulta, jossa tuo tulitikkua pureksiva ja aina hymyilevä miekkonen sai suosionosoituksilta tuskin ääntään kuuluviin - tosin tämän videon kuva- ja äänitaso on muutenkin amatöörimäinen. Filmipätkät useista harvinaisistakin elokuvista piristävät kummasti. Loppuosa tästä kolmituntisesta nauhasta on täytetty mm. leffa-arvioilla, englantilaisilla kungfu-kotivideoilla (!) ja varhaisella & rasittavan huonolla Jackie Chan -elokuvalla Young Tiger (1973).
Mikäli pelkkä lukeminen ei riitä, etkä Suomesta onnistu metsästämään haluamiasi Hongkong-elokuvia, niin kannattaa turvautua Englannin laajaan videoiden postimyyntiverkostoon (mm. Mr. BensonÕs Video, 375 Harrow Road, London W9 3BR). Made in Hong Kong myy videoitaan myös suoraan (saaden kuulemma valtavasti postia Suomesta), ja sellainen firma kuin Interactive Mail (P.O. Box 30, Hinckley, Leicestershire, LE10 1ZJ) on erikoistunut juuri HK-leffoihin - heidän listaltaan löytyvät niin MH-, EH-, PP-, HC-, Imperial- kuin TVB-videotkin (nuo viime mainitut ovat EH:n levittämää, värikopiokansilla varustettua Chinatown-materiaalia). Siitä vain tilailemaan.

Toni Jerrman

Haastateltavina John Made in Hong Kongista (MH) ja toinen John Eastern Heroesista (EH). Purkitettu elokuussa 1995 Lontoossa.

Artikkelin täydellinen versio julkaistu Tähtivaeltaja 4/95:ssä.

Hongkong-elokuvia on käsitelty Tähtivaeltaja-lehdessä myös numeroissa:

1/92 - Hong Kong - Fantasy/horror/action by Toni Jerrman
2/95 - Lohikäärmeen kirous - Leet kuolivat, legendat elävät by Lauri Lehtinen (Bruce & Brandon Lee)
3/95 - Olipa kerran sotureita - Hongkong-actionin alkuhämärä by Lauri Lehtinen
1/97 - Jackie Chan valtasi Rotterdamin festivaalin by Harri Römpötti (Sis. haastattelun)
3/97 - Chow Yun-Fat by Kalle Kinnunen
3/98 - Shaolin taistelee - Jet Lin elämä ja elokuvat by Kalle Kinnunen & Hongkongin naistähdet - Hot babes in action! by Toni Jerrman

Lisäksi laajoja arvostelupaketteja mm. numeroissa 4/94 sekä 3/96.